Kouluhallituksen kiertokirje arvosanoista

Wikiaineistosta


N:o 874.


K O U L U H A L L I T U S
Helsingissä kesäkuun 18 päivänä 1943.


Kiertokirje kansakoulujen tarkastajille, johtokunnille ja opettajille.


  Toukokuun 7 päivänä 1943 on kansakoulun järjestysmuotoasetuksen 13 § muutettu kuulumaan seuraavasti:

13 §.

"Kunkin lukukauden työajan lopussa on oppilaan lukukauden aikana osoittama käytös sekä huolellisuus ja tarkkaavaisuus ynnä tiedot ja taidot eri aineissa arvosteltava ja merkittävä 11 §:ssä mainittuun luetteloon sekä hänelle annettavaan lukukausitodistukseen. Jatko-opetuksessa voidaan oppilaiden arvostelu ja lukukausitodistuksen antaminen, milloin tarkoituksenmukaiseksi katsotaan, jättää syyslukukaudella toimittamatta.

Oppilaalle, joka päästetään kansakoulusta sen oppimäärän suorittaneena, annetaan päästökirja. Päästökirjan kaksoiskappale on säilytettävä koulun arkistossa.

Milloin oppilas eroaa kansakoulusta, ennen kuin hänelle voidaan antaa päästökirja, annettakoon hänelle, jos hän tai hänen huoltajansa sitä pyytää, erotodistus.

Päästökirjan ja muiden todistusten kaavat vahvistaa kouluhallitus.

Arvosanat ovat heikko, välttävä, tyydyttävä ja kiitettävä. Ne merkitään myös numeroilla siten, että numerot 3 ja 4 tarkoittavat heikkoja, 5 ja 6 välttäviä, 7 ja 8 tyydyttäviä sekä 9 ja 10 kiitettäviä tietoja tai taitoja.

Oppilas, joka kaikissa aineissa on saanut ainakin välttävän arvosanan, siirretään lukuvuoden päättyessä seuraavalle luokalle, elleivät hänen arvosanansa useissa aineissa ole niin alhaisia, että luokalle jääminen on pidettävä tarkoituksenmukaisena. Oppilas, joka yhdessä aineessa saa heikon arvosanan voi päästä seuraavalle luokalle suoritettuaan siinä aineessa syyslukukauden alussa hyväksytyn tutkinnon. Kahdessa tai useammassa aineessa heikon arvosanan saanut jää ehdoitta luokalle.

Luokalle jäämiseen tai päästökirjan kieltämiseen ei vaikuta heikko arvosana laulussa, jos oppilaalla ei ole laulukykyä, eikä voimistelussa, jos ruumiinvika tai sairaus estää häntä siinä menestymästä."

_______________


  Kansakoulun päästökirja siis annetaan jatko-opetusajan kuluttua niille, jotka yläkoulun oppimäärän lisäksi ovat suorittaneet myös jatko-opetuksen oppimäärän. Tarkoituksena on kansakoulukomitean ehdotuksen mukaisesti tehostaa oppilaiden velvollisuutta ja halua suorittaa jatkokouluvelvollisuus sekä pitää heidän käyttäytymisensä myös koulun ulkopuolella tänä aikana koulun valvonnan alaisena. Annettaessa tarkempia säännöksiä arvosanoista ja arvostelusta on tahdottu yhdenmukaistaa eri koulujen tähän saakka varsin erilaista menettelyä ja asettaa tarpeeksi suuret vaatimukset oppilaiden luokalta siirtämiselle ja erityisesti päästökirjan antamiselle. On kansakoulun arvoa alentavaa antaa päästökirja ja hyvät arvosanat oppilaalle, joka ilmeisesti ei niitä ansaitse.

Johtaakseen eri kouluja ja opettajia edellä sanotun tarkoituksen toteuttamiseen Kouluhallitus antaa seuraavat ohjeet:

1. Kiitettävä arvosana käytöksessä annetaan päästökirjaan, jos oppilas kouluaikanaan koulussa tai sen ulkopuolella ei ole tehnyt itseään syypääksi vakavampaan rikkomukseen, huomattavaan laiminlyöntiin tai muuhun menettelyyn, mikä osoittaa ilmeistä ja vakavaa luonteenvikaa. Alemman arvosanan antaminen tapahtukoon vasta johtokunnan harkinnan perusteella. Kiitettävää arvosanaa huolellisuudessa ja tarkkaavaisuudessa käytetään päästötodistuksessa, milloin oppilaassa näissä suhteissa ei ole mitään moittimista. Korkeampaa kiitettävää (10) älköön luku- ja harjoitusaineissa annettako muuten kuin erittäin hyvän suorituksen osoittamiseksi. Lukukausitodistuksiin kiitettävän arvosanan antaminen olkoon vielä pidättyvämpää kuin päästökirjaan, kuitenkin niin, että aineessa, jota ei enää myöhemmin lueta, viimeiseen lukukausitodistukseen arvostelu suoritetaan samoin perustein kuin päästökirjaan. Käytös sekä huolellisuus ja tarkkaavaisuus arvostellaan lukukausitodistuksissa ankarammin kuin päästökirjassa.

2. Oppiaineissa saman opettajan kussakin arvostelussa antamien kaikkien arvosanojen keskiarvo älköön ilman erityistä syytä olko alle seitsemän eikä yli kahdeksan.

3. Oppilaan tottelemattomuutta tai rikkomuksia ei saa rangaista opetusaineiden arvosanoja alentamalla. Opettajan tuntema mieltymys tai vastenmielisyys oppilasta kohtaan älköön myöskään vaikuttako niihin.

4. Arvostelun pohjana käytettäköön mahdollisuuden mukaan kirjallisia kokeita. Myös kansakouluntarkastajia kehoitetaan niitä järjestämään.

5. Jos oppilaan kevätarvosanojen keskiarvo jää alle 5.5:n on hänet jätettävä luokalle, vaikka hänellä ei olisikaan kahdessa oppiaineessa heikkoa arvosanaa. Luokallejättämistä harkittaessa on otettava huomioon sekä oppilaan mahdollisuus parhaiten hyötyä opetuksesta että ratkaisun vaikutus luokan muiden oppilaiden työhön, niin myös koulun todistuksen yleiseen arvonantoon.

6. Arvosanat oppiaineissa antaa opettaja puolueettoman ja perusteellisen harkintansa mukaan. Koulun johtaja valvokoon arvostelun tasaisuutta ja johdonmukaisuutta koko koulussa ja tehköön opettajille, jos siihen on syytä, esityksiä muutoksista. Erimielisyyden sattuessa ratkaiskoon kansakouluntarkastaja asian, kuitenkin niin, että opettajan vakaalle mielipiteelle annetaan ratkaiseva merkitys yksityistä oppilasta koskevassa arvostelussa, ellei se ole kohtuuton. Sen sijaan opettajan on arvosanojen yleisen käytön suhteen mukauduttava koulun ja koko tarkastuspiirin normaaliasteikkoon. Tarkastaja voi, jos syytä on, antaa siitä kiertokirjeellä ohjeita ja määräyksiä.

7. Arvostelun tarkkailua varten lähettää koulun johtaja kansakouluntarkastajalle ennen kesäkuun 15 päivää ilmoituksen yläkoulun viimeisen luokan oppilaille annetun arvostelun keskiarvosta erikseen käytöksessä sekä huolellisuudessa ja tarkkaavaisuudessa ynnä yhteisesti oppiaineissa. Samalla on mainittava luokan oppilaiden lukumäärä. Ilmoituksen kaava oheistetaan.

8. Oheisena seuraavat Kouluhallituksen tänään vahvistamat kaavat kansakoulun päästökirjaksi, lukukausi-, ja erotodistuksiksi. Niiden suhteen on huomattava, että lukukausi- ja erotodistuksissa kansakoulun vuosiluokat numeroidaan yhtäjatkoisesti alakoulusta jatko-opetukseen. Alakoulun ensimmäiseltä luokalta annettava todistus on siis kansakoulun ensimmäiseltä luokalta. Yläkoulun ensimmäisen luokan sijasta käytetään nimitystä kansakoulun kolmas luokka. Jatko-opetuksen luokat taas ovat kansakoulun seitsemäs ja kahdeksas luokka. Päästökirjaan otetaan alakoulun arvostelu ympäristö-opissa ja askartelussa sekä kaikki yläkoulun ja jatko-opetuksen oppiainearvostelut. Käytöksen sekä huolellisuuden ja tarkkaavaisuuden arvostelussa otetaan kohtuuden mukaan huomioon aikaisempinakin vuosina annetut arvostelut. Jatko-opetuksen laajuus merkitään maaseudulla sanotun opetuksen kokonaistuntimääränä, kaupungeissa, kauppaloissa ja taajaväkisissä yhdyskunnissa viikkotunteina. Oppilaan harrastuksista ja luonteenominaisuuksista merkitään yleensä vain oppilaalle edullista. Muuten näihin kohtiin vedetään viivat. Muihin huomautuksiin kuuluvat merkinnät, jos oppilas on osan kansakouluajasta käynyt oppikoulua, ammattikoulua tai yksityisesti suorittanut sen oppimäärän tai jos hän on vapautettu jonkin aineen opetuksesta t.m.s.

Oppilaan kaikki nimet on kirjoitettava mainetodistuksen mukaisina. Arvosanat kirjoitetaan kirjaimin: heikko, välttävä, tyydyttävä, kiitettävä. Vastaavat numerot kirjoitetaan sulkuihin.

Uusien kaavakkeiden mukaiset lukukausi- ja erotodistukset annetaan ensi lukuvuoden alusta lähtien, päästökirjat ensi kerran kevätlukukauden lopussa 1944.

Kunnalla on tilaisuus esittää Kouluhallituksen vahvistettavaksi päästökirjan ja muiden todistusten kaavat, jotka poikkeavat Kouluhallituksen määräämistä yleisistä kaavoista. Jatko-opetusaineiden nimet saadaan ilman Kouluhallituksen lupaakin muuttaa opetussuunnitelman mukaisiksi.

9. Kansakoulupiirissä, jossa jatko-opetusta ei ole järjestetty, voivat oppilaat saada kansakoulun päästökirjan esitettyään selvityksen, että ovat suorittaneet jatko-opetuksen toisessa piirissä tai yksityisesti sen oppimäärän. Yksityistä opiskelua on tällaisessa tapauksessa erityisesti tuettava.

10. Milloin erotodistus annetaan oppivelvollisuutensa suorittaneelle, noudatettakoon sen arvostelussa soveltuvin osin päästökirjan suhteen annettuja määräyksiä. Muuten suoritetaan arvostelu erotodistukseen samoin kuin lukukausitodistukseen.


Kouluhallituksen puolesta:
Ylijohtaja L. Arvi P. Poijärvi.


Osastopäällikkö A. Salmela.


Lähde[muokkaa]

  • Kansallisarkistossa oleva kouluhallituksen kansanopetusosaston II arkiston sidos Dc:4 kiertokirjeet 1943–1944.