Laki eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa

Suomen suuriruhtinaanmaan asetuskokoelma 2.6.1917/31. Lakia kutsuttiin Elintarvelaiksi.

L a k i eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa. Annettu Pietarissa 20 p:nä toukokuuta/2 p:nä kesäkuuta 1917, klo 11 j.p.p. ____________

Väliaikainen Hallitus on Suomen Ministeri Valtiosihteerin esittelyssä 20 p:nä toukokuuta/2 p:nä kesäkuuta 1917 Pietarissa vahvistanut seuraavan lain:

Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun Valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään täten seuraavaa:

1 §.

Sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa on Suomen Senaatilla valta antaa määräyksiä eräänlaisen omaisuuden käytöstä sillä tavalla kuin tässä laissa säädetään.

2 §.

Senaatilla on valta, estääkseen jonkun alempana mainitun tavaran hinnan kohoamista yli sen, mitä olosuhteet vaativat, määrätä elintarpeiden, rehutavaroiden, lämpöä, valoa ja voimaa synnyttävien polttoaineiden, vaatetustavaroiden, paperin ja muiden yleisten tarveaineiden sekä elintarvetuotannolle välttämättömien teollisuustuotteiden rajahintoja. Niitä määrättäessä on pidettävä silmällä, etteivät ne ehkäise tarpeellista tuotannon lisääntymistä.

Määräys rajahinnasta voi koskea koko maata tai osaa siitä. Rajahinta voi olla eri suuri eri osissa maata, niin myös tukku- ja vähittäiskaupassa.

3 §.

Jos jollakin on 2 §:ssä mainittua tavaraa hallussaan enemmän kuin mitä hän tarvitsee itseään tai niitä varten, jotka häneltä saavat elatuksen tai muonaa, taikka mitä hänelle on tarpeen muun elinkeinon kuin kaupan harjoittamiseen, ja jos hän vastoin asianomaisen viranomaisen vaatimusta kieltäytyy myymästä sitä rajahintaan, voi kuvernööri, kun sellaisen tavaran tarvetta ilmenee, haltijan laskuun ja kustannuksella myyttää mitä tavarasta on yli mainitun tarpeen. Tavaran myyminen voi tapahtua joko rajahinnasta tai, jos syytä on, vähentämällä siitä enintään kymmenen prosenttia.

Sille, joka harjoittaa elintarpeiden tuotantoa, on jätettävä yli 1 momentissa säädetyn määrän myös mitä hän tarvitsee tuotannon edelleen kehittämiseksi sekä tuotantoa varten tarpeellisen, vakinaisen ja tilapäisen, työväen elättämiseksi ja palkkaamiseksi.

Kuvernöörin päätös tavaran myymisestä pantakoon täytäntöön, vaikka siitä valitetaankin.

4 §.

Tuotannon turvaamiseksi ja edistämiseksi olkoon Senaatilla valta päättää, että valtio sitoutuu määräajan kuluessa ostamaan Suomessa tuotettua viljaa, siementavaraa, perunoita ja muita juurikasveja vahvistetusta hinnasta, jos näiden elintarpeiden hinta yleisessä kaupassa ei siihen nouse.

Sellainen valtion sitoumus älköön kuitenkaan kestäkö kauvemmin kuin vuoden 1919 loppuun.

5 §.

Karjakannan säilymiseksi, elintarpeiden tuotannon turvaamiseksi sekä kohtuuttoman voitontavoittelun ehkäisemiseksi olkoon Senaatilla valta antaa yksinoikeuksia 2 §:ssä mainittujen tavarain kaupan harjoittamiseen yhdelle tai useammalle liikkeelle, yhtymälle tai yhteisölle sekä ryhtyä muihin toimenpiteisiin sellaisen kaupan järjestämiseksi.

6 §.

Senaatilla on oikeus vahvistaa suurin määrä, mikä 2 §:ssä mainittuja tavaroita vähittäiskaupassa on lupa ostajalle samalla kertaa myydä, sekä antaa muitakin sanottujen tavaroiden kauppaa järjestäviä määräyksiä.

7 §.

Senaatti voi rajoittaa tai kieltää tavaran kuljetuksen maassa paikasta toiseen sekä sen tuonnin ja viennin.

Elintarpeiden vientiä rajoitettaessa tai kiellettäessä on pidettävä silmällä, ettei ehkäistä tarpeellista tuotannon lisääntymistä.

8 §.

Senaatti on oikeutettu antamaan 2 §:ssä mainittujen tavarain valmistus- ja käyttämistavasta määräyksiä, joita kulutuksen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi tai elintarvetuotannon turvaamiseksi pidetään tarpeellisina. Sellainen määräys voi koskea koko maata tai osaa siitä.

9 §.

Jos havaitaan, että jonkun 2 §:ssä mainitun tavaran tarpeen tyydyttäminen voi käydä vaikeaksi, olkoon Senaatti oikeutettu velvoittamaan tavaran haltijan korvausta vastaan luovuttamaan sen valtiolle, mikäli hän ei välttämättä tarvitse sitä itseään tai niitä varten, jotka häneltä saavat elatuksen tai muonaa.

Sille, joka harjoittaa elintarpeiden tuotantoa, on jätettävä yli 1 momentissa säädetyn määrän mitä hän välttämättä tarvitsee tuotantonsa ylläpitämiseksi ja edelleen kehittämiseksi sekä sitä varten tarpeellisen työväen elättämiseksi.

10 §.

Jos nousee kysymys 9 §:ssä mainitun määräyksen antamisesta, voi Senaatti panettaa tavaran takavarikkoon. Ellei Senaatti kolmessakymmenessä päivässä takavarikon toimittamisesta ole määrännyt tavaraa luovutettavaksi, peräytyy takavarikko.

Takavarikoidusta tavarasta ei sen haltija saa käyttää muuta kuin mitä hän takavarikon aikana tarvitsee 9 §:ssä mainittuihin tarpeisiin. Tavaranhaltija on samana aikana velvollinen pitämään huolta tavarasta, jos se takavarikoitaessa hänen huostaansa jätetään, mutta on oikeutettu saamaan korvauksen tarpeellisista kustannuksistaan tavaran varastoonpanosta, säilytyksestä, hoidosta ja vakuutuksesta. Jos takavarikko peruutetaan tai perääntyy, on korvattava vahinko, mikä tavaran haltijalle on takavarikon johdosta saattanut tulla.

11 §.

Jos yleisen tarpeen tyydyttämiseksi tarvitaan laitosta tai muuta omaisuutta, joka on tarkoitettu tai voidaan käyttää 2 §:ssä mainittujen tavarain valmistamiseen, kuljetukseen tai jakeluun, on Senaatilla oikeus velvoittaa omaisuuden haltija korvausta vastaan asettamaan omaisuus valtion käytettäväksi tai sillä suorittamaan työtä valtion hyväksi. Edellä sanottu koskee myöskin varastoa varten tarpeellista maata ja rakennusta.

12 §.

Korvaus, josta tässä laissa puhutaan, lasketaan, milloin tavaralla on rajahinta, korkeintaan rajahinnan, mutta muuten paikkakunnan käyvän hinnan mukaan. Ellei siitä voida sopia, ratkaisee asian arviolautakunta, johon kumpikin asianosainen valitsee yhden jäsenen ja nämä yhdessä valitsevat puheenjohtajan. Elleivät sovi, määrätköön tuomari tahi kaupungissa maistraatin puheenjohtaja tai järjestysmies kolmannen puheenjohtajaksi. Jos tuomari asuu kaukana, toimittakoon kuntakokouksen esimies vaalin.

13 §.

Jokainen olkoon velvollinen, kuvernöörin tai hänen käskystään kruununpalvelijan taikka 17 §:ssä mainitun elintarvelautakunnan tiedustellessa, antamaan tarkat tiedot siitä, onko hänellä ja kuinka paljon sellaista omaisuutta, josta puhutaan 2 §:ssä.

Kuvernöörillä tai elintarvelautakunnalla on valta kahden valitsemansa jäsenen läsnä ollessa kruununpalvelijalla tarkastuttaa niskoittelevan tai vääräin tietojen antamisesta epäluulon alaisen henkilön myymälää, makasiineja, konttoreja, huoneuksia, aluksia ja muita suojuksia, niin myös kaupanpito- ja muita sellaisia asiakirjoja.

Joka tällaisen tarkastuksen toimittaa, älköön siitä, mitä hän on saanut tietoonsa, ilmaisko muuta kuin mitä on tarpeellista tarkastuksen tarkoituksen saavuttamiseksi.

14 §.

Senaatti on oikeutettu antamaan määräyksiä asuntojen korkeimmasta vuokrasta sekä vuokrasuhteiden muusta järjestelystä.

15 §.

Joka rikkoo 2, 5, 6, 7, 8 ja 14 §:n mukaan annettuja määräyksiä taikka kieltäytyy antamasta 13 §:ssä mainittuja tietoja tahi niitä antaessaan tai tarkastuksessa koettaa erehdyttää viranomaista, rangaistakoon enintään kymmenentuhannen markan sakolla taikka korkeintaan kahden vuoden vankeudella.

Sama olkoon laki, jos joku, tietäen 9, 10 tahi 11 §:n mukaan annetusta määräyksestä, luvattomasti käyttää, tahallisesti vahingoittaa tahi hävittää omaisuutta taikka jättää tavaran hoitamatta, kun sen hoito on hänen velvollisuutenaan. Jos asianhaarat ovat erittäin raskauttavat, olkoon rangaistus kuritushuonetta korkeintaan kolme vuotta.

Tavara, joka vastoin 5 tai 7 §:n nojalla annettua määräystä yritetään myydä taikka kuljettaa tai maasta viedä tai maahan tuoda taikka vastoin 9 §:n mukaan annettua määräystä yritetään pidättää valtiolta, olkoon menetetty.

16 §.

Syytteet tämän lain säännösten ja niiden nojalla annettujen määräysten rikkomisesta ovat tuomioistuimissa kiireellisinä käsiteltävät.

17 §.

Senaatti saakoon velvoittaa kunnat myötävaikuttamaan tämän lain nojalla annettavien määräyksien täytäntöönpanossa, erittäinkin asettamalla kukin yhden tai useampia elintarvelautakuntia, joiden jäseniä valittaessa on pidettävä silmällä kunnan väestön yhteiskunnallista kokoonpanoa.

Missä varsinainen työväki muodostaa huomattavan osan väestöä, on vähintään puolet elintarvelautakuntien jäsenistä valittava työväen järjestöjen esittämistä henkilöistä.

18 §.

Milloin kiireellisyys tai muut pakottavat asianhaarat katsotaan sitä vaativan, saattaa Senaatti valtuuttaa erinäiset valtion tai kunnan viranomaiset antamaan tässä laissa mainittuja määräyksiä noudatettaviksi.

19 §.

Senaatti antaa tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta samoin kuin valtiolle luovutetun omaisuuden käyttämisestä.

20 §.

Jos tämän lain säännökset tai Senaatin sen nojalla antamat määräykset tekevät jollekulle mahdottomaksi tai tappiota tuottavaksi täyttää välipuhetta, johon hän ennen niiden julkaisemista on sitoutunut, saakoon välipuheen purkaa, jos hän kahdenkymmenenyhden päivän kuluessa sen jälkeen sopimuskumppanilleen sanoutuu siitä välipuheesta irti, ja olkoon tällä sama aika siitä eteenpäin sanoutua irti sopimuksesta, minkä hän ehkä on ensinmainitun sopimuksen nojalla kolmannen kanssa tehnyt.

Jos joku nyt mainitun välipuheen purkamisesta joutuu melkoista suoranaista tappiota kärsimään, on se valtiovaroista korvattava sillä tavoin kuin 12 §:ssä säädetään.

21 §.

Kokonaista kuntaa tai sitä suurempaa aluetta koskeva määräys, jonka Senaatti tämän lain nojalla antaa, on voimassa ollakseen julkaistava, niinkuin asetusten ja muiden hallituksen yleisten määräysten tiedoksi saattamisesta on noudatettavana.

22 §.

Tämä laki käy heti noudatettavaksi ja on voimassa toukokuun 1 päivään 1918. Samana päivänä lakkaavat myöskin sen nojalla annetut määräykset ja toimitetut takavarikot. Kuitenkin ovat 4 §:n määräykset alimmasta hinnasta, 12 §:n säännökset korvauksen määräämisestä sekä 15 §:n rangaistusmääräykset lain voimassaolon aikana tehtyihin rikoksiin nähden senkin jälkeen sovellettavat.

Ministeri Valtiosihteeri Carl Enckell.

Katso myös[muokkaa]