Lausuisiko joskus Luoja mulle

Lausuisiko joskus Luoja mulle Kirjoittanut Sándor Petőfi

Suomentanut Julius Krohn.

Lausuisiko joskus Luoja mulle:

”Itse valitse, mun poikasein,

Minkä kuolon soisit itsellesi!”

Rukoelisinpa Hältä näin:

Tulkoon kuolo, kosk’ on raitis syksy,

Koska päivä vielä kultailee

Keltalehtiä, ja kevät-lintu

Lähtölauluansa laulelee.

Tulkoon kuolo hiljaa, huomaamatta,

Tulkoon käynnin kuulumattomin,

Niinkuin luontoakin syksy hiljaa

Vaivuttaapi talvis-unihin.

Lähtölaulun silloin ihanaisen

Vielä laulaisin kuin lintunen,

Laulun, mikä sielun pohjaan tuntuis,

Kuuluis ylimpäänkin taivaasen.

Ja kun laulu lakkaa, silloin tullos

Huuliani kiinni sulkemaan,

Suutelollas sulkemaan, oi neito,

Kallein mulle tyttäristä maan!

Jos en näin saa – tahtoisinpa kuolla,

Kosk’ on armas aika keväinen,

Sotakevät, jolloin ruusut puhkee,

Veriruusut rinnast’ urhojen.

Jolloin torvi, sodan satakieli,

Laulaa kesken savun, salamain,

Silloin kuolo tulkoon, veriruusu

Puhjetkoon myös minun rinnastain.

Ja kun ratsun selästä mä vaivun,

Paina suukkos mulle huulihin,

Sulje huulen’, Impi Vapauden,

Taivaan tyttäristä kallehin!

Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.