Luettuani »Säkenien» toisen parven

Luettuani »Säkenien» toisen parven. (Montreux’issä Sveitsinmaalla). Kirjoittanut Julius Krohn

Niin mä luulin, niin mä kuulin:

Kaikki kuoli jo käköset,

Laululintuset katosi

Suomen maasta surkeasta,

Pohjolan kolkoilta periltä:

Mitk’ on nälkä näännyttännä,

Mitkä kylmä kaatanunna,

Mitkä, muuttaen tapansa,

Havukoina harmajina

Toinen toista raadellunna.

Niin mä luulin, niin mä kuulin

Tulipa tänne pohjatuuli,

Tuuli tuttava läheni,

Se toi laulut tullessansa,

Saattoi siivillään runoset,

Takaa vuorten viserryksen,

Kauniin maastani kukunnan.

Siitä syämeni sykähti,

Rinta riemahti suruinen.

Jopa tunsin, jopa tiesin

Aamun alkaneen paremman,

Palannehen onnen päivän

Suomen synkille saloille,

Pohjan raukoille rajoille.

Taashan kaikuu, taashan raikkuu

Entiset ilokäkemme,

Muinahiset lempilinnut.

Västäräkkisen viserrys

Talvimyrskyn tauvottaapi;

Kuultua kevätkäköstä,

Jänkät jäykimmät sulavat.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.