Luonnon kirja/Luku 1

Ihmisestä
Luonnonkirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Ensimäinen Luku.

Ihmisestä.

Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.

Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden. Jumalan pelko on wiisauden alku.

Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti. Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan. Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.

Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä? Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi. Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä leiwästä.

Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen. Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme. Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme waatteista.

Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme. He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta. Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.

Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon Liisaa. Kyllä hän on hywä.

Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.

Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan. Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian. Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.

Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus. Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.

Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.

Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella. Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.

Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.

Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa. Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.

Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää. Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut. Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_ on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.

Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa. Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.

Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle _näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu. Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla korwillaan.

Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan. Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun. Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta. Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.

Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan. Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.

Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä. Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo kuwan puhua suullansa.

Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja. Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo kuwalle ymmärrys.

Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.

Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen lahja.

Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla. Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään. Nyt on ihminen walmis.

Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.

Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin. Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.

Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.

Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen.

Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.

Kasper ei saanut oppia mitään.

Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin täydellisiksi oppineet.

Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin. Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_

Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä. Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä. Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa itsensä.

Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin kummalta.

Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa. Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.

Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.

Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu. Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä. Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.

Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan. Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä. Kasper oli peto.

Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia. Opettamatta on hän eläin.

Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä hywä mies.

Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä. Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.

Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa. Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä. Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.

Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.

Kuninkaan matkasta.

Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin. Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän ulos awaraan maailmaan.

Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin. Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.

Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa. Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi. Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin. Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa. Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.

Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100) wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa eläintä.

Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150) wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi. Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta. Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.

Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_. Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä. Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.

Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.

Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain tähtien juoksun.

Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri. Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin kaunis kuin sinun.

Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä. Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti taloni hoitaja.

Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin. Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.

Mitä Jumala antoi ruumiilleni.

Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;

Kun niillä katson, tulen iloisaksi.

Luon silmäni mä Herran valohon,

Mä näen iltatähden taivahalla.

Niitulla näen kukat vihannalla.

Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.

Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.

Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.

Mä äidinrukouksen kuulla voin,

Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,

Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,

Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.

Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla

Mä ylistää voin Herraa laulelolla.

Mä sillä puhun. Sillä kyselen

mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.

Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.

Suo, Herra, että hyvää puhelen.

Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen

Täll' oikealla paljon tehdä voinen.

Viis sormea on mulla kädessäin.

Rehellisesti teen mä niillä työtä.

Suo, Luoja, aina apus olla myötä!

Niin elän isänmaata hyödyttäin.

Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,

Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla

Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.

Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.

Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!

Niin astun vakavasti elämään.

Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.

Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.

Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.

Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,

Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!

Niin siunauskin mua seurailee!