Luonnon kirja/Luku 6

Niwel-eläwistä ja nilvi-elävistä
Luonnonkirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Kuudes Luku.

Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.

Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen. Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa eläinwaltakunnassa.

Olen kuullut näitä luokkia kutsuttawan _ylhäisemmiksi_, kun niillä owat tarkemmat aistimet ja täydellisemmäksi muodostunut ruumis. Mutta wiides ja kuudes luokka kutsutaan _alhaisemmaksi_, kun niillä on waillinaisempi ruumiin rakennus. Sen tiennewät kyllä muut paremmin kuin me. Minä waan uskon kaikki, mitä Jumala on luonut, olewan tarkoitukseensa aiwan täydellistä. Ja tarkasti katsoessani muurahaisten pesää eli hämähäkin werkkoa eli perhon koteroa, en tiedä mitä olisi paremmasti tehtyä ja täydellisempätä nähtäwää koko eläinwaltakunnassa. Wiidennen ja kuudennen luokan kutsunemme paremmin luonnon pieniksi lapsiksi. Sillä pian kaikki siihen kuuluwat owat aiwan pieniä, ja usein niin pikkusia, ettei niitä woi paljain silmin nähdä.

Liisa sanoi: otetaanpa sääski kiini. Sen pitää kertoa meille jotakin sukulaisistaan.

Sääski sanoi: me kuulumme eläinten wiidenteen luokkaan ja meitä kutsutaan _niwel-eläwiksi eli hyönteisiksi_. Ruumiissamme on useita niweleitä, ja on juurikuin uurros rinnan ja watsan wälissä. Päistämme lähtewät pitkät tuntosarwet, joilla tunnemme eteemme. Muutamilla meistä on pieni imin, jolla imemme ruokamme. Toisilla taas owat leuwat ja hampaat. Silmämme owat yhdistetyt aiwan pienistä silmistä toinen toisensa wiereen. Siksi woimme katsoa usealle suunnalle samalla kertaa, waikka emme woi liikuttaa silmiämme. Ei yhdelläkään meistä ole wähempää kuin kuusi jalkaa; mutta useilla on monta jalkaa. Onpa muutamilla 60 (kuusikymmentä) paria ja 100 (sata) paria jalkoja. Kesällä teemme munia, joista mataa ulos pieniä matoja, joita kutsutaan toukiksi. Toukat syöwät ahneesti ja kaswawat pian. Sitten kutowat ne itsensä tuppeen, jota kutsutaan _koteroksi_, ja näyttäwät kuolleilta.

Elä wielä, sanoi Liisa: kyllä ymmärrän tarkoituksesi. Kerran otin kaalimaasta sellaisen toukan, joka söi isoja reikiä kaalin lehtiin. Panin sen lasipurkkiin ja annoin sille joka aamu tuoreita lehtiä syödä. Muutamana aamuna oli toukka kadonnut, ja sen sijaan riippui kultamato lehdessä. Kah, sanoin, mato on kuollut ja sillä on kultanen ruumisarkku. Kahden wiikon kuluttua katsoin toukan hautaa. Riippuipa kuiwaneessa lehdessä waan tyhjä kuori, ja lehden wieressä istui kaunis perho, joka oli tullut ulos kulta-arkusta. Ja akkunan awattua lensi se iloisena isoilla siiwillä auringon paisteessa ja imi hunajaa kukista.

Niin, sanoi Antti. Minä olen lukenut tästä. Minulla on kirja, jossa kaikki tämä on kuwattuna. Ylinnä wasemmalla puolella näkyy pieniä munia, joita perho on tehnyt lehteen. Niiden alla on toukka, joka on tullut munasta ja sitten kaswanut isommaksi. Sen alla on kotero, johonka se on kutonut itsensä ja näyttää kuolleelta. Mutta oikealla puolella näkyy iso kaaliperho, joka on tullut ulos koterosta. Jumala tahtoo tekoinsa tulemaan alinomaa täydellesimmiksi. Ihminen on täällä maan päällä toukan lainen, joka syöpi maan tomua. Kun hänen ruumiinsa kuoltua haudataan, ajattelewat ymmärtämättömät kaikki olewan lopussa. Mutta hauta on se kotero, josta ihmisen sielu, täydellisempänä ja wapaampana, nousee Jumalan tykö, niinkuin perho auringon walossa. Ja niin on ainoasti se ensimäinen kadonnut; ja niin alkaa ihmiselle uusi ja parempi elämä.

Liisa sanoi: eiwätkö kaikki niwel-eläwät kuole talwella? Eiwät, sanoi sääski. Muutamat paleltuwat kuoliaiksi, ja silloin tulee munista uusia kewäimen tultua. Mutta muutamat makaawat tainnoksissa ja wirkistywät jälleen lämpimän tultua. Ja muutamat meistä owat myrkyllisiä. Toiset tekewät suurta wahinkoa syöden hyödyllisiä kasweja. Toiset taas imewät ihmisten ja eläinten wertä. Mutta muutamista on ihmisillä sekä hyötyä että hupaa.

Nyt tuli suhina ilmaan ja mataminen ympäriinsä maalle. Siinä tuliwat _koppiaiset_, joilla owat ohuet siiwet kowain kuorten alla. Lentäessään täytyi heidän ensin nostaa kuoret ylös. Siinä surisi _sittisontiainen_, joka asuu sontatunkioissa ja kämpii tiellä auringon paisteessa. Siinä mateli _kiiltomato_, joka öillä kiiltelee kasteisessa ruohossa. Siinä oli _leppäkerttu_. Siinä oli _niskanyhky_, joka selälleen käännettynä hypätä napsauttaa ylös. Tuolla lentiwät _kultakoppa_ ja wiheriäinen _Espanjan rakkokärpänen_, joka hienonnetaan ja pannaan laastarin päälle. Muuanta rumaa koppiaista sanottiin _raatokopaksi_. Paljoa wiattomampi oli se pieni _puuseppä_. Se takoi seinässä aiwan kuin kello napsuttaa. Yksinkertaiset ihmiset sanowat sen merkitsewän pahaa. Mutta se merkitsee waan, että puuseppä syöpi reikää puuhun.

Siinä hyppeliwät _suorasiipiset_, jotka ottawat pitkiä hyppyjä takajaloillaan. Ruohossa tirskui lystillinen _heinäsirkka_, joka suurissa parwissa syöpi maan kaswia kuumissa maissa. Siinä kuului _sirkka_, joka tirskuttaa talon tuwassa. Siinä matoiwat _nahkakuoriaiset_ kasweissa ja eläimissä. Yhdellä näiden toukista oli walkeata wahtua ympärillä korressa, ja lapset luuliwat wahtua käärmeen syljeksi. Wiheriäinen _metsälude_ oli kaswuilla isona wastuksena, juuri kuin punanen _lude_ on ihmisillä. Ei ole _torakasta_ kyökkiin. Parempi on pieni _konsionelli_, josta saadaan Amerikassa niin kaunista punawäriä.

Sitten liehuiwat siinä ne kauniit _perhot_, jotka eläwät lyhyttä ja iloista elämäänsä kesän lämpymässä. Niiden siiwet hohtiwat kauniimman näköisinä. Muutamat lentelewät päiwällä, niinkuin _kaaliperho_ ja _nokkosperho_; mutta pieni walkea _koiperho_, jonka toukka syöpi reikiä waatteisiin ja waatteella päällystettyihin huonekaluihin, lentelee yöllä. Muutamata yöperhosen sukua kutsutaan _kutojiksi_, sillä niiden toukat kutowat ympärillensä koteroita hywin hienoista langoista. Sellainen kutoja on _silkkimato_, eräs toukka, joka elää silkkiäispuun lehdistä.

Niin, sanoi Liisa, siitä on äitimme kertonut. Äidin paras huiwi on silkistä, ja se on kudottu silkkilangoista. Eteläisissä maissa elätetään monta miljonaa silkkimatoja. Niiden kutouttua koteroihin kehitetään koteroista wyyhdelle hieno ja luja silkkilanka.

_Korennot_ lensiwät weden yli neljällä pitkällä ja läpikuultawalla siiwellä. Niiden seassa näkyi _päiwäkorento_, joka elää ainoasti yhden päiwän, _sudenkorento_, joka on niin hohtawan näköinen. Siinä lensi _muurahaiskorento_, jonka wiekas toukka kaiwaa hietaan kolon ja ottaa kiinni ne muurahaiset, jotka siihen putoawat. Siinä lentiwät _pistiäiset_, joilla on hännässä vaapsi, millä pistäwät. Siinä surisi _ampiainen_, joka on niwusista niin hoikka ja jonka pesä on kuin harmaasta paperista tehty palli. Ahkera _mehiläinen_ kokosi hunajata ja waksia pesänsä kummallisiin kammioihin. _Mettiäinen_ surisi kukkain seassa, ja maalla weteli ahkera _muurahainen_ korsia pesäänsä jossa hän asuu talwenkin ajan. Pistiäisten perästä tuliwat _kaksisiipiset_. Näiden seassa näkiwät Antti ja Liisa hywän tuttunsa, tuon kärkkywän harmaan _kotikärpäsen_ ja surisewan _paarman_. Liisa ajoi kädellään pois wertä himoawan _sääsken_, joka niin tuskauttawasti laulaa pingittää, kun mielellään nukkuisi kesä-illalla. Mutta wieläkin muita tuskauttawia otuksia oli täällä metsässä. Lapset woiwat töin tuskin waroa itseänsä silmittömiltä _matelijoilta_. _Täi_ mateli päästäkseen asumaan siiwottoman ihmisen tukassa. _Kirppu_, joka ottaa niin pitkiä hyppyjä, oli samassa aikeessa. Puiden oksain wälissä kutoi _hämähäkki_ werkkoaan ja istui sen keskelle wäijymään kärpäsiä. Ei täällä ollut myrkyllistä _skorppionia_, joka eteläisissä maissa asuu huoneiden alla ja pistää ihmisiä hännässään olewalla piikillä. Tummanruskea krapu kulki takaperin joessa ja tuli keitettyä punaiseksi. _Siira_ ja _tuhatjalkanen_, ilkeät nähdä, piilousiwat kiwien alle maalla.

Metsässä ollessaan haki Antti _matoja_ syötiksi, sillä illalla aikoi hän soutaa onkimaan. Kerro minulle jotakin tutuistasi, sanoi hän punaiselle lieralle, joka mateli turpeesen.

Mato sanoi: minä olen _nilwi-eläwiä_. Meillä on niweletön ja jalaton, pehmeä ja kinainen ruumis. Kuitenkin saatamme kulkea, niinkuin käärme, kooten ja ojentaen ruumistamme. Keskenämme olemme hywin erilaisia. Muutamilla on pehmeä ja alaston ruumis. Muutamat owat karwasia, ja muutamat asuwat kowassa kuoressa, johonka owat kaswaneet kiini. Muutamilla owat silmät, mutta toisilla ei ole silmiä. Ei yhdelläkään meistä ole siipiä lentää. Me asumme enimmiten wedessä eli maassa. Muutamilla meistä on asunto ihmisten ja eläinten suolissa. Sellaiset saattawat matkaan tauteja ja wahinkoa; onpa niitä myrkyllisiäkin matoja. Useammat eiwät ole wahingollisia, waan käywät muille ruuaksi, ja muutamista on ihmiselle hyötyä ruuaksi ja koristukseksi.

Antti käski Liisan tulla katsomaan nilwi-eläwiä. Tässä on _jouhimato_, joka on mustan jouhen näköinen. Tässä oliwat _sukkulamato_ ja _heisimato_, jotka syntywät ja eläwät ihmisten suolissa. Näistä on monella iso waiwa. Pienen _lieran_ wieressä näkyi iso _onkimato_, joka oli wasta sateen jälkeen matanut ylös maasta. Tässä oli musta _iilimato_, joka pannaan wertä imemään, kun joku on kipeänä. Tässä mateli kiwellä pieni pehmeä _etana_. Hiljaa wetäysiwät _näkinkenkäläiset_ ulos kieroista kuoristaan. _Raakut_ taas asuiwat juuri kuin kuperakantisissa rasioissa. Tässä oliwat _helmisimpukka_, jonka kuoresta löydetään oikeita simpukan helmiä, ja _kiiltoraakku_, jonka kuoresta tehdään nappeja ja muita koreita kaluja. Ulkona meressä riippui _syötäwä osteri_ kalliossa kiinni ja saatiin siitä ihmisille herkkuruuaksi. Kerran ha'in minä, sanoi Antti, näkinkenkiä painolastista, joka oli heitetty ulos laiwasta. Siinä oli monta eri lajia; siinä oli suuria kokoja lähes aiwan hienonnettuja näkinkenkiä.

Mutta jos saattaisin kulkea meren pohjaa, kuinka lukemattomia näkinkenkiä ja raakkuja woisin sieltä poimia! Siellä löytäisin suuren _jättiläisraakun_, joka woipi kuortensa wälissä purra pienellaisen ankkuriköyden poikki. Siellä näkisin kummalliset _säde-eläwät_, joilla on watsa, suu ja raajat, mutta ei päätä. Muutamat niistä owat aiwan kuin kinaläjä, joka liikkuu wedessä ja lapset kutsuwat niitä _merihyhmelöiksi_. Toisia kutsutaan _meritähdiksi_, ja niillä on kuori ympärillä. Toisia istuu lukematon määrä kiinnikaswaneina juurikuin oksat puissa, jotka tekewät itsensä. Niin rakentawat _koralli-eläwät_ koreita punaisia metsiä kiwestä meren pohjaan. Ja koralleista tehdään hywiä kaulahelmiä.

Mutta nämä eiwät ole eläwiä, sanoi Liisa kummastellen. Niin, sanoi Antti, muutamat owat pitäneet niitä kasweina, ja toiset owat luulleet niitä kiwiksi. Kuitenkin owat ne eläwiä, jotka syöwät ja liikkuwat; mutta ne kaswawat kuoristaan kiinni toisiinsa. Ja kun monta miljonaa sellaisia pieniä eläwiä on kaswanut yhteen, tulee siitä kiwi-metsä eli kallio, jossa laiwat saattawat meressä tulla haaksirikkoon. Kun nämä eläwät owat kaswein laisia, kutsutaan niitä _kaswi-eläwiksi_. Paitsi näitä on wielä muitakin aiwan pieniä, joita kutsutaan _wesiäisiksi_ eli _infusioni-eläwiksi_. Niitä on yleensä lukematoin määrä wedessä ja luultawasti ilmassakin. Useampia niistä ei woi paljailla silmillä nähdä. Mutta wälistä katsoessa wesihernettä suurennuslasilla, nähdään lukemattomia sellaisia eläwiä eläwän ja tappelewan yhdessä wesiherneessä.

En koskaan enää uskalla juoda wettä, sanoi Liisa. Anttia nauratti. Miksi et uskalla? Joka päiwä syömme ja juomme monia tuhansia näitä pieniä eläwiä aiwan siitä tietämättä, ja ne eiwät tee meille mitään wahinkoa. Mutta nyt olemme nähneet wiimeiset ja alhaisimmat eläinkunnan asukkaat. Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja kuningas, ihminen. Sitä likinnä owat nisäkkäät, jotka likinnä ihmistä owat rikkainlahjaiset. Niitä likinnä owat linnut; sitten owat matelewat eläwät; sitten kalat; sitten niwel-eläwät. Ja jokaisesta luokasta alaspäin näemme muutamia eläinten parhaimpia ruumiin-osia ikäänkuin jääwän pois eli muuttuwan. Wiimein näemme alhaisimmissa eläwissä sellaisia olentoja, jotka owat kaswikunnan rajalla ja juurikuin sitowat nämä molemmat eläwän maailman suuret waltakunnat yhteen. Sillä Jumala kaikkiwallassaan on tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa, joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset, eläimet, kaswit, kiwet, kaikki owat wieretysten, yksi täydellisempi toistaan. Niin nähdään aina niiden, jotka owat toisiaan likinnä, luonteineen koskewan toisiinsa. Tämä on luonnon suuri _jakso_, jonka alku ja loppu owat Jumalassa, joka kaikki kaikissa waikuttaa.

Heinäsirkat.

Kesällä niityllä käwellessä kuulee heinäsirkkain laulawan ruohossa. Tätä eiwät ne tee suullaan, waan takajalkojaan kihnuttamalla siipiinsä. Tämä on niistä lystiä. Eiwät heinäsirkat ole ollenkaan wahingollisia tässä maassa, waan lämpimämmissä maissa woiwat ne tehdä hirmuista häwiötä. Raamatussa puhutaan niistä suurista rasituksista, joita Jumala antoi tulla Egyptin maalle. Niissä puhutaan heinäsirkkainkin häwityksistä. Sitä antaa Jumala tapahtua luonnollisista syistä. Niin tapahtuu nimittäin muutamina wuosina, että heinäsirkkoja sikiää suunnattomasti niiden kotimaissa tuolla kaukana Aasiassa. Kun siellä ei ole niillä enää mitään syömistä, muuttawat ne lukemattomat parwet pois toisiin maihin. Siellä laskeuwat ne juurikuin synkkä pilvi pelloille, niityille ja metsiin ja syöwät muutamassa hetkessä kaiken kaswun. Silloin käsketään kaikki tienoilla olewa wäki häwittämään tätä maakunnan rasitusta. Petolintuja keräypi paljolta syömään heinäsirkkoja. Usein sattuu, että tuuli ajaa miljonittain näitä pieniä eläwiä merelle, johon ne putoawat ja hukkuwat. Näin häwenewät ne tawallisesti wähässä ajassa. Monessa paikassa eteläisissä maissa syöpi kansa heinäsirkkoja, joita suolataan, sawustetaan eli kuiwataan auringossa.

Kimalaisten talous.

Kalat, jotka usein kulkewat isoissa parweissa, eiwät tiedä ystäwyydestä eikä keskinäisestä auttawaisuudesta. Sitä enemmän näkee näitä luonteita muutamilla hyönteisillä. Eiwät kaikki meistä ole nähneet mettiäisiä ja ampiaisia. Ne eläwät kimalaisten tawalla monta yksissä yhteisessä pesässä. Ymmärtäwät ihmiset rakentawat kimalaisille walmiin pesän, johon kimalaiset itse saawat tehdä sisuksen. Tule, menemme tuolle isolle kimalaispesälle puutarhaan. Siinä on yksi ainoa emä, jota kutsutaan _kimalais-emäksi_, joka on kaikkein kimalaisten emä. Se asuu isoimmassa kammiossa; kaikki muut palwelewat ja hoitawat sitä. Samassa pesässä on 700 (seitsemänsataa) koirasta, joita kutsutaan _kuhnuriksi_, kun owat laiskoja eläwiä, jotka eiwät tee työtä. Mutta 10 ja aina 15,000 (kymmenen ja aina wiisitoista-tuhatta) on siinä työkimalaista, ja nämä owat sellaisia asukkaita pesässä, jotka eiwät ole koiraita eiwätkä naaraita. Ne owat pienimmät ja ahkerimmat, niiden näkee alinomaa lentelewän ympäriinsä kukissa. Karwasissa jaloissaan wiewät he kukista kotiinsa kukkain siemenjauhoja, joista toiset kimalaiset tekewät _waksia_. Waksista tekewät he pesään kuusikulmaisia kamareja, joissa asuwat. Niissä talleltawat he _hunajan_, jota owat imeneet kukista ja jota syöwät syksyllä ja kewäillä; mutta talwella nukkuwat enimmästi tainnoksissa. Monta pientä kammiota on walmistettu sikiöille. Siinä panee kimalais-emä munan kuhunkin kamariin. Munasta mataa toukka. Heti owat työkimalaiset syöttämässä toukkaa, siksi kuin tämä tulee koteroon. Kotero muurataan kohta kammioonsa; owi tukitaan waksilla. Aikaa kuluu. Kun uusi kimalainen on koterossaan saanut oikean muotonsa, mataa se ulos ja alkaa kohta tehdä työtä. Niin kummallinen on eläinten luonto. -- Ihminen tyhjentää kimalaisten pesiä. Waksista waletaan kynttilöitä, ja sillä waksataan lankoja, joilla waatteentekijä ompelee. Hunajata ko'otaan ja käytetään makeisiin juomiin. Mutta elä ärsytä kimalaisia; woitpa saada koko joukon päällesi. Ne pistäwät sinua teräwällä piikillään, ja silloin ajettuu se paikka. Onpa nähty kimalaisparwen tappawan ison hewosen.

Muurahainen.

Menemmepä nyt muurahaisen tykö. Oppikaamme hänestä mitä hywä sopu, ahkeruus ja wäsymättömyys woipi saada maailmassa toimeen. Nämä siiwilliset muurahaiset owat koiraita ja naaraita, jotka lentäwät jonkun ajan isoissa parwissa ympäriinsä ja tulewat juurikuin sateena alas; mutta sitten kadottawat siipensä. Ne owat laiskoja ja jättäwät kaiken waiwan työmuurahaisille. Mutta nämäpä owatkin sitä ahkerampia. Nämä tekewät kaikki työt, rakentawat pesät, kokoawat ruokaa ja hoitawat sikiöitä. Pesä, jonka näet, ei ole hywin korkea; kuitenkin asuu sen kammioissa ja kerroksissa yhdessä monta tuhatta muurahaista. Koko kesän kuljettawat ne siihen hawunneuloja rakennus-aineeksi ja pieniä hyönteisiä ruuaksi. Katsoppa tuota pientä muurahaista, joka wetää isoa kortta takaperin! Korsi on hänelle liian raskas; hän ei woi sille mitään. Mutta ei se jätä työtään keskitekoiseksi. Muuan kumppaneista rientää siihen. Molemmat ryhtywät woimineen kiinni, ja wiimein jaksawat he kuljettaa korren. Nakataanpa pieni oksa pesään; muurahaiset juoksewat sen yli ja koettawat saada oksaa pois. Nakataanpa siihen sittisontiainen; muurahaiset luulewat sittisontiaisen tulewan päällensä. Siinä wastustawat he urhoollisesti; sittisontiainen on pahoissa päiwissä ja kokee kaikin woimin päästä tiehensä pesästä. Käärme, joka on paljoa isompi, waroo kyllä tulemasta muurahaispesään; siinä tulisi hänelle kyllä tuho. Niin ahkerat, ymmärtäwät, auttawat ja urhoolliset owat muurahaiset. Jos niiden pesää häwitetään, pantawaksi kuumaan weteen hauteeksi sairaille ihmisille, nähdään muurahaisten hywin sukkeloina kantawan muniaan ja walkeita koteroitaan. Ne alkawat kohta rakentaa uutta pesää. Muurahaiset häwittäwät paljo wahingollisia hyönteisiä puutarhoissa; mutta työlästä on istua ruohokossa, jossa muurahaisia juoksentelee ympäriinsä.

Hämähäkki.

Parempi on katsoa ahkeraa muurahaista, kuin tuota raateliasta hämähäkkiä. Mutta sen ihmeellistä älyä täytyy meidän kuitenkin kummastella. Näetkö, tuolla on hämähäkki kutomassa werkkoa kahden oksan wälille waarainpensaassa. Sepä nyt miettii mistä tuuli käypi. Sitten laskee se oksalta pitkän langan riippumaan ja antaa tuulen puhaltaa lankaa toiseen oksaan kiini. Nyt on sillä silta molempien oksain wälillä pensaassa. Tätä siltaa myöten kulkee se edestakasin, kutoen werkkoansa. Se kutoo langan lankaan, ja kaikki langat käywät ulos keskuksesta, juurikuin säteet tähdessä. Jopa on werkko walmiina. Istuupa hämähäkki keskelle waanimaan. Tuossa surisee paarma. Se on liian suuri; se lentää werkon läpi. Kohta rientää hämähäkki parantamaan werkkonsa reikää. Elähän wielä! Tuolla tulee kärpänen. Se tarttuu werkkoon. Turhaan kokee se pyrkiä siitä irti. Hämähäkki töytää siihen, kutoo sen ympärille juurikuin kerän kinasia lankoja, tappaa sen ja imee nesteet sen ruumiista. Sitten asettuu hän taas wahtiin. Nyt tulee pieni perho. Woipikohan tuo murtaa tietä itselleen werkon läpi? Ei, se tarttui kiinni, se kiertyi siihen. Hämähäkki tulee. Perho raukka, nyt on kyllä sinulla loppu käsissä. Mutta eläpä, autetaanpa sitä. Nyt rewimme werkon rikki. Hämähäkki juoksee pakoon, ja perho lentää liuwottelee kiitollisena tuonne niitylle kukkiin.

Mehiläinen ja kyyhkynen.

:Purohon putos mehiläinen,
:Mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.
:Hän kohta, säälein sydämestä,
:Lens puuhun ylös nopeaan
:Ja pienen lehden lehväksestä
:Pudotti veteen nokaltaan
:Lautaksi pikku-elävällen,
:Vaarasta päästä maalle jällen.

:Kun sitten kerran kyyhkynen
:Lens illall' lehdon siimeesen
:Ja kukers siellä iloksensa,
:Oksalla istuin yksinään,
:Niin metsämiespä pyssyään
:Ojensi, häntä tappaaksensa.

:Mut siihen mehiläinen lensi
:Ja käteen pistämähän ensi,
:Ett' tuntui kipeätä tekevän,
:Pau! luoti lähti nyt -- mut syrjähän.
:Pelastuneena kyyhky lens. -- Mun ystäväin!
:Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.

Eläinten tavoista.

:Jalous, miehuus _jalopeuran_ aina olkoon sulla,
:Vaan et kuin _tiikeri_ saa julmaks verenjuojaks tulla.
:Kuin _kyyhky_ ole siivo, kuin _lammas_ lakea.
:Vaan ei kuin _aasi_ tuhma, kuin _kissa_ kavala,
:Ain' ole uskollinen myös kuin _koira_ ihmisellen,
:Vaan älä imartele sä kuin hänkin lieherrellen.
:Suruton ole, riemuinen kuin _lintu_ laulukieli,
:Ja viisas, älä viekas vaan kuin _kettu_ myrkkymieli.
:Ykspäinen älä ole kuin _härkä_ jörö on.
:Kuin _joutsen_ puhdas ruumiis ja sielus olkohon.
:Kuin _kala_ ole äänetön kun sulle uskotaan
:Salainen asia. Kuin _oravainen_ nopsa liikkumaan.
:Kateudesta älä halkea kuin teki rietas _konna_.
:Pelosta älä vapise kuin _jänis_ miehuutonna.
:Käy edespäin, ei taaspäin kuin _krapu_, kulkeissas.
:Äläkä ole _susi_ ahne, ei liukas _angerjas_,
:Ei _sika_ siivoton. Ei kaksipäinen kieles
:Kuin _käärmeen_ olko. Pyrkikökön mieles
:Taivasta kohti niinkuin _kotka_ kohoumaan.
:Äl' loiku laiskana kuin _karhu_ luolassaan.
:Kuin _hevonen_ sä ollos myös virkku, rivakka,
:Ja älä vitkastele kuin hidas _etana_.
:Sä älä _riikinkukkona_ vaan vaatteiltasi loista.
:Kas _kalkkuna_ kuin pöyhkeilee; sun tapas olkoon toista.
:Äl' _apinana_ matki. Jos olet nuori vielä,
:Äl' yhdy _korpin_ huutoon, vaan laula _leivon_ kieltä.
:Otappas _muurahaiselta_ myös oppi ahkerasta.
:Ja ime mesi kukasta vaikk' kaikkein karvaimmasta
:Kuin _mehiläinen_. Tee luja työ, kuin _korallien_ luoma,
:Vuossatojakin kestävä. Nää kaikki hyvin huomaa.
:Oi ihminen, ylevin ja jaloin elävistä.
:Niin luontokappaleistakin sä opit hyödyllistä.