Luonnon kirja/Luku 7
Niwel-eläwistä ja nilvi-elävistä | Kasveista Luonnonkirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
Kiwikunnasta |
Seitsemäs Luku.
Kasveista.
Tuossa pienessä huoneessa liki herrastalon veräjää asuu vanha mies. Se
on puutarhanhoitaja, joka tekee niin ahkerasti työtä lapiolla ja
rautaharavalla puutarhassa. Se näyttää niin hyvältä ja ystävälliseltä,
jonkalaiseksi se tulee, jolla on alinomaa tekemistä semmoisen kanssa,
joka on kaunista luonnossa. Hän kutsuu puita oppilaisikseen, ja kukkia
neitosikseen. Hän pitää niitä hyvinä, juurikuin hyvä isä lapsiaan, ja
selvästi on nähtävä, kuinka ne menestyvät hänen hoidossaan. Kasvit ovat
hänen rikkautena, ja ne palkitsevat monikertaisesti hänen vaivansa. Ei
hän voi ymmärtää, kuinka kevytmielisillä ihmisillä on sydäntä
vahingoittaa kasveja ilman mitäkään hyötyä. Nähtyään jonkun pojan
vahingoittavan puun kuorta, sanoo hän pojalle: ajatteletko mitä teet?
Tämä puu on kaunistuksena ja varjona koko tienoolle. Ihmisille ja
eläimille on siitä iloa pitkiksi ajoiksi; mutta aivan suotta
vahingoitat sinä sitä, joka on tarvinnut monta vuotta kasvaaksensa.
Ja toiselle pojalle sanoo hän: jos haluat vähällä vaivalla tehdä jotakin kaunista, josta sinulle ja muille on kauvan iloa, niin istuta puu. Se kasvaa nukkuissasikin.
Ja tuolle tyttöselle sanoo hän: pane kukkia keväillä puutarhaasi ja talvella kruukkuihisi. Hoida ne hyvästi ja kastele niitä usein. Se iloittaa ihmisen sydäntä nähdessään viattomia kasvavan maan päällä ja kukoistavan hänen ystävällisessä hoidossaan.
Usein käski hän minua, kulkeissani veräjän läpi, tulemaan puutarhaan. Siellä puhui hän minulle kauniita opetuksia kasvien monenlaisuudesta. Ja mitä hän puhui, sanon minäkin nyt teille. Mutta kaikkia et sinä vielä voi ymmärtää. Vielä on sinulla paljo oppimista vanhemmaksi tullessasi.
Tule veljeni, tule sisareni, menemme ulos tuonne isoon metsään. Siellä on paljo kasveja. Mistä tiedämme niiden ei olevan eläimiä? Siitä, etteivät kasvit tunne, jos niihin koskemme; ja siitä, etteivät ne, niinkuin eläimet, voi itsestään liikkua edes ja takaisin-päin.
Mistäpä tiedämme niiden ei olevan kiviä? Siitä, että kasvit ensin ovat pieniä ja sitten kasvavat isommiksi; siitä, että ne kasvavat sisäten, nestetten ympärijuoksusta; siitä että ne tarvitsevat ruokaa, että ne elävät jonkun ajan ja sitten kuolevat.
Katso, koko maa on Jumalan ihana puutarha. Siinä on Jumala istuttanut kaikkein erilaisimpia kasvuja, aivan suuresta petäjästä, jonka latva ylettyy pilviin, aina tuohon pienoiseen homeesen, joka kasvaa kaapissa olevassa leipäpalasessa. Mutta kaikki kasvit ovat toistensa laisia siinä, että ne kasvavat siemenestä, ja jokainen kasvi antaa siemeniä uusille kasveille, jotka ovat samaa lajia.
Tule, istu tähän pihlajan oksain alle ruohokkoon. Koko pihlaja on valkeana _kukista_, jotka levittävät ympärillensä suloisen hajun. Näiden kukkain kasvettua jonkun ajan, putoavat niistä kukanlehdet, ja sitten kasvaa kukan sijaan pihlajanmarja, joka on hedelmä ja jossa on monta siementä. Siemen, pudottuaan multaan, turpeutuu lämpimästä ja kosteudesta. Itse se kuolee, mutta siitä kasvaa uusi elo. Siemenestä lähtee säie alaspäin ja säie ylöspäin, ja silloin sanotaan: siemen _itää_. Siinä nousee _oras_ ylöspäin yhtenä eli kahtena hienona lehtenä, joita kutsutaan _sirkkalehdiksi_, josta sitten tulee _korsi eli varsi_. Juuri haaroittuu monelle suunnalle ja imee elatusta maasta. Korresta eli varresta lähtee uusia _vesoja_, jotka kasvavat _oksiksi ja haaroiksi_. Oksat kantavat sitten _lehtiä_, jotka imevät elatusta ilmasta. Kesän tullessa ja kasvin päästyä isommaksi, tekee se _silmikoita eli urpia_ ja alkaa kukkia. Kukista kasvavat sitten hedelmät, joissa on taas uusia siemeniä, ja siemenistä kasvaa taas uusia kasveja.
Tarkasti katsoessamme kukkia, näkyy muutamissa olevan keskellä juurikuin rihma eli nasta. Tämän alapuolesta, joka aikaa myöten kasvaa loppuun, tulee sitten hedelmä. Toisissa kukissa on yksi eli useampi rihma, joiden nenässä on pieni nyhämäinen nasta; tämä on se, jossa on siitepöly. Usein on näitä erinäisiä laitoksia samassa kukassa. Katsoppa tuota pientä kukkaa, joka on kuvattu tähän kirjaan sivulle. Se on aurankukka. Keskellä kukkaa on pieni rihma, jonka pää on halki, se on se, josta sitten hedelmä ja siemen kasvavat. Sen ympärillä on neljä muuta rihmaa, nasta päässä. Näissä rihmoissa on siitepöly. Niitä suippoja lehtiä, jotka alapuolella ovat kukan ympärillä, kutsutaan kukanverhoksi; mutta ne viisi lehteä yläpuolella ovat kukkalehdet. Toinen kasvi kukan vieressä on rukiin olki tähkäneen.
Muutamilla kasvilla, niinkuin sienillä ja sammalilla, ei ole kukkia; mutta kaikilla kasveilla ovat siemenet. Yksi jyväkasvin tähkä antaa 50 ja 100 siementä. Muutamat puut antavat miltei 500,000 (viisisataatuhatta) siementä yhtenä kesänä. Ja kuitenkin voivat kasvit enetä monella eri tavalla. Eräänä päivänä nä'in puutarhanhoitajan leikkaavan halavasta oksan ja pistävän sen märkään maahan. Sitten taittoi hän aaprotipensaasta oksan ja pisti senkin maahan. Miksikä teette niin? kysyin minä. Sen tulet tietämään yhden eli kahden viikon perästä, sanoi puutarhanhoitaja. Niinpä kävikin. Sen ajan kuluttua alkoi halavan oksaan ja aaprotiin kasvaa pieniä vesoja. Siitä ymmärsin niistä samassa kasvaneen pieniä juuria alaspäin maahan. Ja näin tuli halavan oksasta koko halava, ja katkastusta aaprotista koko aaprotipensas. Sellaista oksaa kutsui puutarhanhoitaja _panovesaksi_. Mutta kun hän leikkaamatta sujutti oksan maahan juurtumaan, kutsui hän sitä _juurrukkaaksi_.
Toisen kerran näin puutarhanhoitajan leikkaavan oksan omenapuusta ja sen hyvin tarkasti sovittavan kasvavaan pihlajaan. Muutaman ajan kuluttua alkoi se oksa kasvaa omenia, koko muun puun osan kasvaessa pihlajanmarjoja. Tämä oli hyvin kummallista. Näetkö, sanoi puutarhanhoitaja, olen _istuttanut_ omenia pihlajaan.
Mikä on syynä siihen, että lehdet lakastuvat syksyllä? Se, että nesteet eivät enää nouse puun suoniin lämpimän ja valon vähettyä. Silloin kasvi levähtää, juurikuin eläin nukkuu. Talvella ovat useat puut tainnoksissa; mutta jos koetat keväillä kuoria puusta kuorta, näetpä, kuinka se on jälleen märkänä sisäpuolelta. Silloin nesteet nousevat uudestaan, ja siitä puhkeevat lehdet. Muutamat eläimet nukkuvat avoimin silmin. Ja näin nukkuvat hakopuutkin talvella, vaikka ovat viheriöinä koko vuoden ajan. Mutta kuumissa maissa, joissa on alinomainen kesä, kasvit aivan vähä nukkuvat.
Olen nähnyt kasveja, jotka elävät monta vuotta ja joita siksi kutsutaan _monivuotisiksi_. Sellaisia ovat puut, joista muutamat tulevat usean tuhannen vuoden vanhoiksi. Mutta niitä kasvuja, jotka yhtenä vuonna itävät ja toisena vuonna kukkivat ja sitten lakastuvat, kutsutaan _kaksivuotisiksi_. Sellaisia ovat kaali ja juurikas. Ja niitä, jotka elävät ainoastaan keväistä syksyyn, kutsutaan _vuosinaisiksi_. Sellaisia ovat pellava, hamppu ja monta kukkakasvia. Muutamia, niinkuin resedakasvia, _viljellään_ kruukuissa talvella. Muutamia, niinkuin ruista ja ohraa, _kylvetään_ peltoon ihmisten ruuaksi. Muutamat _istutetaan_ siihen, jossa ne eivät muutoin kasvaisi, niinkuin hedelmäpuut, marjapensaat, sipulit ja potaatit. Sillä kaikki kasvit eivät menesty kaikissa paikoissa, vaan Jumala on antanut jokaiselle kasvilajille sellaisen asuinpaikan, joka sillen on sopivin. Oletko nähnyt, kuinka kukkakasvit mieluisesti kallistuvat akkunanruutuun päin? Kaikki kasvit tarvitsevat valoa ja kallistuvat mieluisesti sinne päin, josta Jumalan päivänvalo kirkkaimmin lankeaa niihin. Mutta muutamat kasvavat ainoasti vedessä, muutamat kovassa auringon valossa, muutamat paremmin varjossa, muutamat märässä maassa ja muutamat kuivissa paikoissa. Muutamat, niinkuin muuan laji sammalia, kasvavat toisissa kasvuissa. Ja muutamat tarvitsevat ison lämpimän, niin että ne ainoasti kasvavat kuumissa maissa; mutta muutamat tytyvät vähempään lämpimään ja kasvavat täällä kylmemmässäkin maassa. Etinnä tuolla pohjoisessa ja etelässä, jossa on alinomainen talvi, ei ole enää ikuisen lumen alla yhtään kasvia.
Kasveja on sanomattoman paljo maan päällä. Kuka voipi lukea puut metsässä eli jyväkasvien olet pellolla eli ruohot kedolla. Jumala teki ne niin moniksi, että ne kaunistaisivat maan viheriäisyydellään ja tulisivat ihmisille ja eläimille ravinnoksi. Sillä kaikilla elävillä olennoilla on ravinto kasvikunnasta. Itse leijonakin kuolisi nälkään, jos ei sillä olisi muita eläimiä ruuaksi; ja nämä eläimet, joita leijona syöpi, ovat eläneet kasveista. Siksi on Jumala suonut kasvikunnan tuottamaan hyvänmakuisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Ja sitten on hän niin laittanut, että nämä hedelmät saavat olla rauhassa, siksi kuin _kypsyvät_. Tätä ennen maistuvat ne pahalle ja kutsutaan _raa'oiksi_. Mutta oikein kypsyttyään putoavat ne usein itsestään alas ja juurikuin sanovat sivukulkijalle: tule ja ota minut!
Puista.
Tuuli suhisee metsässä; männynkärkät putoavat maahan. Jonkun ajan ajaa
niitä tuuli ympäriinsä; mutta viimein tarttuvat ja pysähtyvät ne
hietaan. Sitten itävät nuo pienet siemenet, joita on kärkän sisässä
kovain suomujen alla. Pieni vesa nousee maasta. Jo silloin on siinä
pieniä viheriäisiä neuloja, joita kutsutaan _havunneuloiksi_. Vielä on
se pienenä; hevonen voipi sen polkea, karhu voipi sen purra poikki.
Pian kasvaa se korkeammaksi; jo voipi siinä eroittaa rungon ja useita
oksia. Vuosia kuluu; monta kesää sataa; monta talvea tuiskuaa. Varsi
kohoaa aina ylemmä; oksat tulevat aina isommiksi. Kahdenkymmenen vuoden
kuluttua on se pieni vesa tullut isoksi puuksi. Alimmaiset oksat ovat
lakastuneet ja pudonneet pois. Ylimmäiset oksat ovat puun latvana.
Kuudenkymmenen vuoden perästä ei mänty enää kasva pituudelleen. Mutta
se kasva vielä vahvuudelleen. Jos se on hyvää laatua ja kasvaa
sopivalla maalla, tulee siitä petäjä, josta saadaan suuri pölkky eli
paksu masto. Juuresta hakattuna näkee sen sisällisen muodon.
Sisimmäisenä on _ydin_ eli sydän. Sydämen ympärillä on _puu_. Puun
ympärillä on _mäihä eli jälsi_. Mäihän ympärillä on _kuori_. Kuoren
päällä kihoilee _pihka_. Ja tarkasti katsoessa hakattua päätä, näkee
siinä keltasia lustoja eli renkaita puussa, toinen toisensa takana,
sydämestä kuoreen asti. Sillä joka vuonna on puu tullut sen verran
vahvemmaksi, kuin on väliä yhdestä renkaasta toiseen. Lustot luettua
saapi niistä tietää puun ijän.
_Mänty_ on havupuu, jonka juuri pistää syvälle maahan. Se on kalliin puunlajimme. Sen rungosta hakkaamme hirsiä ja palkkia, eli sahaamme sen lankuiksi ja laudoiksi. Sen pihkasta saamme hartsia eli poltamme sen tervaksi. Mikä on tuon toisen pitkän havupuun nimi, joka seisoo metsässä männyn vieressä ja jolla ovat niin pitkät riippuvat oksat? Se on kaunis _kuusi_, jonka harvasyisempi puu paukkuu niin iloisesti tulessa. Sen juuret levenevät likempänä maan pintaa ympäriinsä. Ja mikä on tuon puun nimi, jolla ovat hienommat havunneulat ja mutkaset oksat ja pienet hyvänhajuiset marjat? Se on _kataja_, jonka hienoksi hakattuja oksia piristellään tuvan lattialle. Mutta usein ei kataja tule puuksi, vaan on pensaana, joka kasvaa pitkin maata.
Minä sanoin: eikö ole muuta puuta, joka on petäjää pitempi? Puutarhanhoitaja sanoi: etkö ole lukenut raamatussa kuningas Salomonin rakentaneen Jerusalemin temppelin Libanon'in vuorelta tuoduista setripuista. _Setripuu_ on hyvänhajuinen havupuu, paljoa pitempi petäjää. Vielä muitakin havupuita kasvaa muissa maissa. Siellä rakennetaan laivoja noista pitkistä _Saksan kuusista_. Siellä istutetaan _sypressipuita_ rakasten ystäväin haudoille murheen muistokuvaksi.
Kävellessäsi metsässä havaitset pian havupuiden kasvavan kovemmassa maassa, hiedassa ja kivikossa. Sitten tulet toiselle paikalle, jossa maa on pehmeämpää ja usein märempää. Siinä kasvaa aivan muita puita, joilla on havunneulain sijassa oksissa hienoja lehtiä. Silloin sanot: olemmepa tulleet lehtimetsään, sillä nämä puut ovat _lehtipuita_. Olethan nähnyt _ylevän tammen_, jonka siemenet ovat piilossa pyöreissä terhoissa? Aivan hitaasti se kasvaa; siksi tuleekin se hyvin vanhaksi ja aivan kovaksi. Kun tahdotaan rakentaa oikein lujaa laivaa, rakennetaan se varsinkin tammesta. Mutta jos et ole nähnyt tammea, joka kasvaa ainoasti Etelä-Suomessa, olethan ainakin nähnyt _koivun_, joka kasvaa yleensä aina Lapinmaahan saakka. Se on tuo, joka seisoo tuvan ulkopuolella riippuvine oksineen ja lehtineen, ja josta saadaan sitkeintä työainetta ja parhainta polttopuuta. Puukkosi pää on tehty sen juuresta, kovasta visasta. Elä revi pois sen valkeaa tuohta, sen vielä kasvavana ollessa. Elä juoksuta paljo pois sen hyvää mahalaa; puu menettää silloin nesteensä ja kuolee. Muistathan tuon tummanviheriäisen _lepän_, joka kasvaa märissä paikoissa ja tulee kuorittuna punaseksi? Muistathan _pihlajan_ ja _tuomen_ suloisine valkeine kukkineen ja hyvine marjoineen? Muistathan suoran _haavan_, jonka lehdet alinomaa vapisevat tuulessa? Muistathan _halavan_ ja _raidan_, jotka ovat niin hauraita, ja sen notkean _pajun_, joka mielellään haaraupi pensaaksi? Et ole tainnut nähdä kaunista lehtevää _vaahteraa_, et kaunista _saarnia_ ja _jalavaa_ valkeine kukkineen ja _niinipuuta_, jonka sisuskuoresta tehdään niinimattoja? Mutta jos niitä olet nähnyt Etelä-Suomessa, et ole kuitenkaan nähnyt _pyökkipuuta_, vaikka tunnet puustavit. Muinoin leikattiin ne sellaiseen kovaan puuhun, niillä präntättäväksi. Ja _mahognipuuta_ ja _ebenholtsia_ eli mustaa puuta ja monta muuta kallista puunlajia olet nähnyt ainoasti huonekaluissa, joita nikkari tekee. Sillä nämä puut kasvavat vaan lämpimissä maissa.
Puutarhassa näin useita hedelmäpuita, joiden mehukkaat hedelmät olivat hyviä syödä. _Omenapuu_ seisoi keväillä aivan lumivalkeana kukista, ja syksyllä painoivat omenat kaikki oksat sujuksiin. Vesi tuli suuhuni katsoessani _päärynäpuuta_ ja _kirsimarja-puuta_. Poimi vaan ja syö, sanoi puutarhanhoitaja. Sitten saatat istuttaa siemenet, sillä se on hyvin hupaista. Entä kun saat omenat kasvamaan vielä Pohjanmaallakin. Hämeessä kasvaa sekä omenia että kirsimarjoja. Etelä-Suomessa kasvaa vielä päärynäpuitakin. Jos sinulla on hyvä onni, saat vielä luumujakin _luumupuusta_. Mutta maamme on kovin kylmä eteläisille hedelmäpuille. Seuraa minua ansariin, niin näytän sinulle monta sellaista.
Ansari, mikä se on? kysyin minä. Puutarhanhoitaja sanoi: se on huone, varsin rakennettu sellaisia ulkomaalaiskasveja varten, jotka tarvitsevat hyvää lämmintä ja jotka paleltuisivat, jos ne olisivat ulkona. Sellaista ansaria saatetaan lämmittää ja siinä on eteläpuolella suuria akkunoita. Oletko koskaan syönyt _väskynöitä, manteleja, saksanpähkinöitä, sitruneja, pomeranseja ja viikunia_? Olen; sanoin minä, niitä olen ostanut kaupungissa. Kaupunkiin tuodaan niitä laivoilla merta myöten, sanoi puutarhanhoitaja. Tässä näet ne kaikki kasvavan puissa. Oletko koskaan juonut _kahvea_? Olen kyllä. Tässä näet kahvipuun, jonka siemenet kuivataan, ja sitten niitä poltetaan ja jauhetaan kahvimyllyssä. Oletko juonut suklaatia? Olen sitäkin. Tässä näet _kakaopuun_, jonka hedelmistä tehdään suklaatikakkuja.
Täällä ansarissa kasvaa hyviä kryytejä ja hyödyllisiä puulajia, joita tuodaan kaukaa meritse. Oletko maistanut _kanelia ja kryytineilikoita ja laakeripuun_ lehtejä lakritsin ympärillä. Olen kyllä. Tässä näet niiden kasvavan puissa. Oletko maistanut _kiina_ nimistä lääkettä, ja oletko tuntenut _kanvertin_ väkevää hajua? Olen senkin sairaana ollessani. Tässä näet niitäkin. Kiina on puun kuorta ja kanvertti on puun pihkaa. Tässä on toinen puu, jonka pihasta saadaan _kautsukkia_ eli _gummielastikumia_ ja tässä on toinen, jonka pihasta saadaan sitkeää _guttaperkkaa_. Tässä on _brasiljapuu_, josta sahattuja jauhoja värjäri panee painolaitokseensa, ja kevyt _korkkipuu_, josta leikataan korkkeja puteleihin.
Tässä on _öljypuu_, josta luet niin paljo raamatussa, sanoi puutarhanhoitaja. Mutta ne suuret _palmapuut_ ovat niin korkeat, etteivät ne mahtuisi ansariin. Kerron sitten sinulle niistä jotakin enemmän.
Pensaista ja kyönnöksistä.
Pane viinamarja maahan, niin itävät sen siemenet ja kasvavat ylös
vesoina. Mutta jokaisesta vesasta ei tule puuta, vaan pensas. Ja useat
pensaat ovat, niinkuin puutkin, monivuotisia kasveja, mutta paljoa
pienempiä niitä. Niillä ei ole, niinkuin puilla, oikeaa vartta, vaan
oksat levenevät hajalleen juuresta.
Kesän kuluttua eteenpäin menen mielelläni poimimaan hyviä marjoja _vaarain- ja viinamarjapensaista_. Niitä löydän metsässä kasvavina; mutta _karviaismarja-pensaita_ istutetaan puutarhaan, ja _pähkinäpensas_ hyvine pähkinöineen ei kasva ylempänä pohjoispuolella maata. Kerran sairastin, ja silloin join _seljapensaan_ kukista keitettyä teetä. Jälleen terveeksi tultuani oli keskikesä. Silloin puhkesivat _syrenein_ sulohajuiset, sinenpunertavat kukat, ja _orjantappurapensaat_ olivat aivan punaisina ruusuista. Niiden lemu oli lääkkeenä väsyneelle mielelleni. Aivan siitä asti on ruusuin suloinen haju ollut minusta mieluista. Olen nähnyt niitä monellaisia, yksinkertaisia ja kaksinkertaisia. Ja kättäni naarmittua sen teräviin piikkiin olen sanonut ruusupensaalle: muut sinua toruvat; minä annan sinulle anteeksi kauneutesi tähden.
Ansarissa näin ihmeellisiä pensaita. Siinä oli _teepensas_, jonka kuivatuista lehdistä keitetään tavallista teetä. Siinä oli _lakritsipensas_ ja _pippuripensas_, jonka karvaista marjoista tehdään kryytejä ruokaan. Siinä oli vuotuinen _pumpulipensas_, jonka siemenistä nykitään nuo hienot pumpulit. Sitten kartataan pumpulit, kehrätään langoiksi ja kudotaan pumpulivaatteeksi.
Metsässä näin minä muutamia hyvin pitkiä pensaita, jotka kasvoivat pitkin maata. Sellaisia kutsuttiin _varvuiksi_. Mutta eivät ne olleet mitään pahoja ja vaarallisia varpuja, sillä niissä kasvoi _mustikoita, juolukoita ja puoloja_. En pitänyt niin vaaria _variksenraakuista_ ja _sianpuoloista_. Mutta _pursuja_ on hyvä panna haudeveteen, ja ruskea _kanerva_ kaunistaa erämaan hietikotkin kauniilla vaaleanpunaisilla kukillaan.
Kauvan olin miettinyt tuota tärkeätä asiata, josko rusinat kasvaisivat puissa. Muutamana päivänä rohkenin tätä kysyä puutarhanhoitajalta. Hänpä näytti minulle kummallisen kasvin, jolla oli niin pitkä ja hoikka varsi, ettei se voinut kantaa omaa pituuttaan. Siksi oli se kääritty pitkän seipään ympärille, joka seisoi tukena sen vieressä. Sellaisia kasveja kutsutaan köynnöksiksi, sanoi puutarhanhoitaja. Ja tämä on _viinakyönnös_. Sen hedelmät kasvavat, juurikuin pihlajanmarjat, tertuissa ja kutsutaan _rypäleiksi_. Muutamista rypäleistä puristetaan viiniä. Toisia pannaan sokeriin ja kutsutaan _kruukkurusinoiksi_. Toisia taas kuivataan ja kutsutaan rusinoiksi. Sellainen köynnös on _humalakin_, joka kasvaa humalamaissa, ja _muratti_, joka kiipeää muureja ja seiniä myöten ylös. _Kurkut_ ja _melonat_, joita viljellään ansaripenkeissä, ovat köynnöskasvien laisia, mutta ne kiertelevät paremmin pitkin maata.
Yrttejä ja ruohoja.
Kesällä ulkona kävellessäni näen suloisen viheriän katteen olevan
maalla. Monia tuhansia yrttikasveja elää niityillä ja metsäin mäillä
lyhyen kukoistus-aikansa. Hyvin erilaisiksi ovat ne luotuina, mutta
kaikilla ovat viheriäiset varret, jotka jakauvat haaroihin ja
lakastuvat syksyllä. Miksi täytyy pellavaa joka vuosi kylvää uudestaan?
Siksi kun sen juuri on vuotuinen. Miksi ei saada ensimäisenä, vaan
vasta toisena vuotena siemeniä nauriista ja juurikkaista? Siksi kun
niiden juuret ovat kaksivuotisia; varret ja lehdet lakastuvat syksyllä,
mutta kasvavat jälleen samasta juuresta tulevana keväänä.
Pieneen peltotilkkuun on äiti kylvänyt yrttikasvien siemeniä, joiden hedelmät ovat hyviä syödä. Siinä kasvaa _herneitä_ ja _papuja_ pitkissä palkoissa. Sitten on äiti kylvänyt _juurikasvien_ siemeniä, joista syödään juuret, mutta ei varsia, lehtiä ja hedelmiä. Syksyllä otamme ne maasta ylös. Sitten saamme hyviä _potaateja_, mehuisia _nauriita_, isoja _lanttuja_, pieniä _rediisejä_, keltasia _porkkanoita_, valkeita _morajuuria eli palsternakkoja_ ja _retikkoja_, punaisia _punajuuria_ ja oikein väkevää _piparijuurta_. Tästä ja potaateista on äiti pannut juuria maahan; mutta ne muut on hän saanut siemenistä.
Olen poiminut _lakkoja_ suolta, _mesimarjoja_ ja _maamuuraimia_ niityltä ja _mansikoita_ metsän rinteiltä. Puutarhassa olen nähnyt useita hyviä _kyökkikasveja_ viljeltävän penkeissä. Siinä kasvaa isoja monellaisia _pääkaaleja_ ja _sallaatia_ ja viheriäistä _pinaatia_, jota hakataan hienoksi kyökissä. Siinä viljellään useita _kryytikasvejakin_, joita pannaan ruokaan, niinkuin _tilliä, persiljaa, meiramia ja timjamia_. _Aniksen_ ja _venkoolin_ siemeniä panee äiti joululeipään kryyteiksi. Samoin panee hän _kuminoitakin_; mutta niitä kasvaa itsestään. _Inkivääriä, safrania, muskotia ja kardemummaa_ ja sitä karvainta _sinappia_, jota syödään läskin kanssa, tuodaan ulkomailta.
Vielä on peltotilkussamme useita _sipulikasveja_. _Ruohosipulista_ syömme varret ja _punasipulista_ juuret; mutta _kynsilaukalla_ on paha haisu. Useita kukkia, niinkuin lemmenkukkia ja tulppaneja, kasvaa sipulinjuurista. Mutta sipuli ei ole mikään oikea juuri, vaan pakurainen runko, josta kasvaa juurisäikeitä alaspäin.
Hevosemme ja karjamme ymmärtävät ruokansa valita laitumella. Voikukista ja muista karvaista kukista eivät ne huoli; vaan hyvin mielellään syövät _hiirenherneitä_ ja _apilasta_ eli paulakukkaa, sekä punaista että valkeaa. Sellaisia yrttikasveja kylvämme ja kutsumme niitä _karjanrehu-yrteiksi_.
Isä ostaa välistä _raparperia_ ja _oksennusjuurta_ apteekista, kun sairastumme. Mutta siihen ei hänellä ole aina varoja. Siksi kasvatamme kotona hyviä _lääkeruohoja_, niinkuin _minttua, aaprotia, lavendelia ja aaluminjuurta_. Muita sellaisia, niinkuin _raateita, pietar-yrttejä ja maliheiniä_ poimimme metsistä. Isä on myös neuvonut meitä tuntemaan _myrkylliset_ yrtit. Kyllä me varomme itsiämme _hullukaalista_, jossa ovat mustat ja valkeankeltaset kukat. Me eroitamme sen myrkyllisen myrkkyputken, jonka varressa on pilkkoja, _koiranputkesta_, joka ei ole vahingollinen. _Näsiänmarjat_ eivät petä meitä, vaikka ovat punaisten viinamarjain laisia. _Sudenmarjoista, koisopuunmarjoista ja voikukista_ emme luule ollenkaan hyvää. Myrkyllistä yrttikasvia olemme istuttaneet eteläpuolelle tupaa, ja sitä kutsumme _tupakiksi_. Sitä saatetaan polttaa ja purra ja nuuskata, kun siihen on totuttu. Mutta se, joka ei ole siihen tottunut, tulee siitä sairaaksi. Ja sitä emme huoli koetella.
Onpa hyvää ja iloista, kun näkee kukkakruukkuja akkunoissa. Liisalla on useita kauniita _puutarhan kukkia. Kurjenpolvi, palsamikukka ja helmipuu_ on sillä aina huoneessa sisällä. Ulos on hän pannut kasvamaan keltasen _narsissin_, valkean _narsissin_, helopunaisen _pionin,_ kirjavan _unikukan, auringonkukan, tulppaanin, asterin, kelloruusun, keisarinkruunun, satakaunon_ ja vieläpä muitakin. Mutta _kultalakkaa, leukoijaa ja neilikkaa_, jotka kaikki tuoksuavat niin hyvältä, ja _myrttiä_, josta tehdään morsiankruunuja, ja sulohajuista _resedaa_, kukkain ujoa torpantyttöä, -- niitä kaikkia pitää Liisa enemmin kruukuissa. Puutarhanhoitaja on luvannut hänelle kaksi kauniinta sipulikasvua: _hyasinthin_ ja ison monivärisen _dahlian eli georginin_.
Niityillä kasvaa lukemattomia metsäkukkia. Siellä näkee heti keväillä _sinivuokon_ ja _valkovuokon_ ja _säynäskukan_ ja _lehmänkieli-kukan_. Sittemmin kesällä saadaan poimia _orvokkeja, voikukkia, sinikelloja ja nurmineilikoita_. Pellossa kasvaa _sinikauno_ ja _aurankukka_. Vedestä saadaan _valkeita lummekukkia_ ja _keltaisia lummekukkia_. Mahdoton on niitä kaikkia luetella. Mutta yhtä en voi olla mainitsematta. Metsässä kasvaa mäntyin juurilla pieni _sirkkusenkello eli linnea_, joka on saanut nimensä kasvien järjestäjästä, suuri-arvoisesta Linné'estä.
Kerran poltin käteni tuossa pahassa _nokkosessa_. Menin kotiin sitä valittamaan äidilleni. Äiti istui kutomassa. Elä ole milläsikään, sanoi hän. Nyt kudon kaunista liinaa teille kaikille. Mistä on kudottava? Se on pellavalangoista, joita sisaresi kehrää rukilla. Mistä ovat langat? Ne ovat _pellavista_, joita isäsi on saanut pellosta. Hyvin kauniina kasvavat ne siinä pienine sinisine kukkineen. Syksyllä nykimme ne ylös juurineen. Sitten liotamme ne vedessä. Sitten loukutamme ne, niin että päistäreet varisevat pois. Sitten häkläämme ne niin että tappurat lähtevät pois. Sitten harjaamme ne. Niin ovat ne valmiina kehrättäviksi. Mutta isällä on _hamppuakin_, joka on nokkosen näköistä. Hyvin lujia kuituja saadaan hamput lioitettua ja loukutettua. Köydenkehrääjä tekee niistä lujimpia köysiä, ja niistä kudotaan säkkivaatetta ja purjevaatetta.
Menemmepä nyt niitylle ja leikittelemme ruohokossa. Siinä on suuri joukko monellaisia kasvia, joilla kaikilla on onsi nivelikäs korsi ja pitkät kaitaiset lehdet. Siinä on _simakettä eli hajuheinää_, joka haisee niin hyvältä heinäladoissa. Siinä on _hiirenhäntäheinää ja puntaripää-heinää ja kastikasta ja nurmikasta_. Nämä kaikki ja muut yhteensä ovat sinä pehmeänä viheriänä heinikkona, jota isä niittää viikatteella ja äiti haravoipi ja kaikki sitten kantavat eli hevosella ajavat latoon. Rannalla kasvaa _saraheinää_ ja _niittyvillaa_ valkeine untuvineen, ja _ruokoa_, joka niin nöyrästi kumartelee jokaiselle tuulen löyhäykselle. Mutta tuolla vedessä seisoo pehmeä _kahila_, josta mattoja letitetään.
Aivan usein on meillä vastusta _rikkaruohosta_ pellolla. _Narsku_ tukkeupi siihen halukkaasti, ja _ohdake_ tahtoo alinomaa kasvaa uudelleen, vaikka sitä nykitään juurineen pois. _Ukonkaurakaan_ ei ole siinä mieluista, ja _juolas_ juurtuu alinomaa puutarhan penkkiin. Mutta _saviheinän_ ja _vesinenätin_ kitkemme helpommasti pois.
Missä sellaista ruohoa kasvaa, jota heiniksi niitetään, siinä on _niitty_; mutta jossa kasvaa jyväkasveja, siinä on _pelto_. Mitä ovat jyvät? Ne ovat siemeniä useista hyvistä kasveista, jotka kuuluvat ruohoihin. Isä kylvää syksyllä _ruista_ peltoonsa. Silloin kasvaa kylvöstä pienoisia oraita. Talvi tulee, lunta sataa, rukiin laihon peittää lumi. Se ei kasva, se ei kuole; se odottaa aikaansa. Kevät tulee, kesä lämmittää. Silloin käypi ruis tähkään; silloin hedelmöivät tähät. Silloin hedelmöityvät ne, joka merkitsee että siemenjyvät kasvavat tähkissä, ja sitten tuleuvat ne. Silloin mennään pellolle, leikataan ruis sirpillä, sidotaan lyhteisin, pannaan kuhiloille, kuivataan auringon paisteessa ja puidaan riihessä. Ruumenet eroitetaan pois, oljet pannaan tallelle, jyvät jauhetaan myllyssä, ja sitten leipoo äiti jauhoista kaunista leipää ja keittää parasta puuroa. Hyvin iloista ja hyvää on pellolla tehdä työtä.
Mutta _ohrat_ kylvetään keväillä, ja kuitenkin ennättävät ne valmistua syksyllä leikattaviksi. Puitua käytetään ne ryyneiksi eli tehdään maltaiksi, ja niistä pannaan olutta ja sahtia. Mutta ei ole oikein polttaa tätä hyvää Jumalan lahjaa paloviinaksi. _Kaurat_ käytetään osittain ryyneiksi, ja jäänös annetaan hevosille ruuaksi. _Nisua_ kylvetään harvoin; nisujauhot tuodaan enimmästi Venäjältä, ja sitten saadaan nisuleipää. _Tattaria_ ei myös kylvetä paljo; mutta tattariryynit me kyllä tunnemme. _Riisiryynit_ ja _mannaryynit_ tuodaan muista maista, joissa sellaisia jyviä kasvaa.
Vieläkin näin jotakuta, joka kuului ruohoihin. Kaupungista ostin vapoja, jotka olivat ulkomaan _rytejä eli ruotoja_, joita isä halkoi kaiteisin piduiksi. Ansarissa nä'in kallista _sokeriruokoa_, joka kasvaa lämpimissä maissa. Sen mehusta keitetään sokeria, siirappia ja ruskeaa sokeria. Mutta nyt on alettu keittää sokeria juurikasveista, joita täälläkin on, ja ne ovat _valko-juurikkaita_.
Kukattomista kasveista.
Kokonaisen kesän odotin _sananjalkasia_ kukkiviksi. Mutta ne olivat
alinomaa samallaisia eivätkä kukkineet koskaan. Sen sijaan saivat ne
takapuolelle lehtiään pieniä siemeniä, jotka olivat hiekan laisia.
Samallaisia siemeniä näin _kortteissa_, jotka kasvoivat märässä maassa.
Päätinpä katsella _sammalia_, jotka kasvavat kivillä. Näi'n sekä
_rahkasammaleen_ että pehmeän _karhunsammaleen_ ja _seinäsammaleen_,
jolla tukitaan hataroita seinänrakoja. Näinpä muitakin aivan hienoja
sammalia, jotka olivat puunkuoren laisia eli kuin ohuet paikat.
Sellaisia sanotaan _jäkälöiksi_. Niihin kuuluvat puiden _naavat_, jotka
riippuvat kuin pitkä parta havupuiden oksissa. Sellaisia ovat
_kangasjäkälä_, josta leivotaan leipää katovuosina, ja _poronjäkälä_,
jota poro kaivaa lumen alta, ja _kiventiira_, jolla äiti painaa
villalankojaan ruskeaksi. En voinut nähdä niissä kukkia, mutta näin
niillä olevan siemenet pienissä koteissa.
Merellä soudellessani tarttuivat aironi usein meriruohoon, jota kasvoi pitkissä varsissa ylös meren pohjasta. Sellaisia oli monta lajia, ja niitä kutsuttiin _hauroiksi_, ja sellaista oli siinäkin viheriäisessä aineessa, joka kokoupi veden pintaan seisovassa vesilammikossa. Kaikkia näitä kutsuttiin _leviksi_, ja niillä olivat siemenet, mutta ei kukkia.
Saman näin _sienissäkin_. Ne olivat monellaisia, ja muutamia, niinkuin _korvasieniä_, paistoi äiti ruuaksi; mutta toisista sanoi äiti: elkää syökö niitä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Juuri sellainen oli _kärpässienikin_. Tunteaksesi tämän, panen sen tähän kirjan sivulle kuvattuna. Sillä on punanen pilkkunen hattu päässä, ja seisoo jalalla; mutta muutamilla sienillä ei ole ollenkaan jalkaa. Muistatko _ukontuhnua eli maanmunaa_, joka on valkea ja pyöreä kuin muna? Kun sitä mädänneenä polkee, tulee siitä juurikuin savua. _Taulakääpä_ ja _jäneksenkääpä_ kasvavat puissa. Mutta pienin sieni on _home_, joka kasvaa vanhassa ruuassa. Eikä kukaan voi sanoa kuinka sen siemenet ovat tulleet siihen.
Ja juurikuin muutamia eläimiä kutsutaan ylhäisemmiksi ja toisia kutsutaan alhaisemmiksi heidän ruumiinsa täydellisemmän eli vaillinaisemman muodon mukaan, niin kutsutaan kasvejakin. Mutta kaikki ovat niin viisaasti luodut, että ne ovat täydelliset tarkoitukseensa tässä maailmassa. Niin ihmeellisesti on hyvä Jumala kasveihin yhdistänyt kauneuden ja hyödyn, että silmillemme, haistollemme ja nälkäiselle vatsallamme on niistä iloa.
Eräänä ehtoona juhannuksen aikana istuivat Antti ja Liisa turvepenkillä pitkän koivun alla. Tuolla haassa söivät lehmät tuoretta ruohoa. Linnut lauloivat kukkivassa pihlajassa, mansikat paistoivat punaisina metsän rinteellä, apilaat tuoksuivat hyvänhajuisina kartanolla ja avoimesta tuvan ovesta tuli vasta leivotun lämpimän leivän haju ulos. Siinä panivat molemmat lapset kätensä ristiin, rukoilivat ja kiittivät Jumalaa, joka verhotti koko maan niin kauniiksi viheriäisillä kasvuilla. Ne katsoivat ilolla ja rakkaudella kaikkia puita, kaikkia pensaita, kaikkia tuhansia kukkia ja erilaisia yrttikasveja. Ja samalla hetkellä muistivat molemmat mitä Vapahtaja Jesus sanoi kedon kukkaisista: "Totisesti sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä!"
Puiden ijästä.
Usein luetaan hakatun petäjän tyven päässä aina 200 ja 300 keltaista
rengasta. Siitä tiedetään petäjän kasvaneen kaksi eli kolme sataa
vuotta, ennenkuin se on tullut isoksi mastopuuksi. Muutamain rengasten
väli on leveämpi ja toisten on kaitasempi. Tästä on nähtävä puun
kasvaneen yhtenä vuonna enemmän paksuudelleen, kuin toisena vuonna. Se
tulee siitä, että kesä on ollut enemmän eli vähemmän sopiva puun
kasvulle. Ne puut, joilla on löyhä sisus ja jotka kasvavat pian,
niinkuin haapa ja halava, vanhenevat pikemmin ja kuivavat enemmin.
Mutta kovat puulajit, niinkuin tammi, kasvavat paljoa hitaammasti ja
tulevat hyvin vanhoiksi. Englannissa on tammia, jotka ovat yli tuhannen
vuoden vanhoja. Itä-Indiassa kasvaa viikunapuu, joka yksinään on pienen
metsikön kokoinen. Monta sen oksista, jotka riippuvat maassa, on siinä
juurtunut erityisiksi vesoiksi. Seitsemäntuhatta ihmistä mahtuu
istumaan tämän puun varjossa, ja sen luullaan olevan kahtatuhatta
vuotta vanhemman.
Palmuista.
Lämpimissä maissa ei ihmisen tarvitse kuin ojentaa kätensä ottamaan
ruokaa kasvikunnasta. Siellä kasvaa _leipäpuu_, joka antaa niin
runsaasti hedelmiä, että kolme puuta elättää yhden hengen koko vuoden
ympäri. Mutta eivät mitkään puut ole niin kauniita ja hyödyllisiä kuin
korkeat palmupuut. Tässä näet _palmupuun_ kuvan. Sen korkeassa välissä
ei ole yhtään oksaa, ainoastaan latvassa on isolehtinen kruunu. Sitä
myöten kun runko kasvaa korkeammaksi ja uusia lehtiä tulee latvaan,
putoavat alimmaiset lehdet pois ja jättävät ympäri runkoa pakuraisia
renkaita. Alaston ja musta neekeri, jolla on valkeata vaatetta nivusten
ympärillä, kiipeää runkoa ylöspäin, päästäkseen käsiksi pyöreihin
kokospähkinöihin, jotka kasvavat aivan lehtien juuressa. Pähkinät ovat
lapsen pään kokosia ja aivan hyviä syödä. Niiden neste on maidon laista
ja hyvin terveellistä. Niiden kovista kuorista tehdään kuppeja ja
kauhoja. Lehdet suojaavat polttavalta auringolta. Lehdistä letitetään
mattoja ja varjostimia; niiden varsista letitetään vakkoja ja köysiä.
Sagupalmulla on paksu ydin, jota kuivataan ryyneiksi. Dadelpalmuissa
kasvaa makuisempia dadeleja. Monta ihmistä saapi niistä piammiten koko
ravintonsa. Nesteestä tehdään palmuviiniä; sydämet hienonnetaan
kameeleille ruuaksi ja puista saadaan teosaineita ja polttopuuta.
Tervasta.
Tiedätkö miten tervaa poltetaan kesällä haudassa? Isä menee metsään.
Siellä näkee hän hienoja mäntyjä kasvavan laihassa maassa. Ne eivät
kelpaa sahapölkyiksi ja lankuiksi; mutta isä tietää paremmin mihinkä ne
kelpaavat. Keväillä koloo hän ne, ja sen tekee hän niin, että hän
terävällä raudalla kuorii puista parkin ja jättää siihen kaitaiselta
kuorta seläksi. Toisena vuonna vestetään tyvelle jäänyt parkki pois.
Kolmantena vuonna kuoritaan ylempää parkkia; sillä lailla jatketaan
koloja. Viidentenä talvena tavallisesti kaataa isä ne kolotut puut,
vedättää haudalle, särkee ne pieniksi ja latoo pinoihin. Sitten kaivaa
hän maahan pyöreän kuopan, joka kutsutaan _tervahaudaksi_. Siihen latoo
hän tervakset ja kattaa sen sammalilla ja hiedalla. Sitten sytyttää hän
haudan; mutta ei se saa palaa ilmitulessa, vaan ainoastaan hiiltymällä.
Kuumuudessa muuttuu pihka _tervaksi_ ja juoksee haudan pohjassa olevaa
puutorvea myöten tynnyreihin. Tervalla täytetyt tynnyrit myypi isä
kaupunkiin kauppamiehelle. Kauppamies tyhjentää osan tervaa isoon
vaskikattilaan ja keittää sen siinä pi'eksi. Toisen osan antaa hän olla
tynnyreissä ja viepi ne sekä pikitynnyrit laivaansa. Laiva purjehtii
vieraalle maalle. Siellä myypi kippari tervan ja pi'en, jota ei ole
saatettu valmistaa vieraassa maassa. Rahoilla ostaa hän sitten suoloja,
kahvia, sokuria ja paljo muuta hyvää kalua, jota ei saateta valmistaa
omassa maassamme. Kaikkea tätä tuopi hän laivalla kauppamiehelle, ja
kauppamies myypi tätä sitten meille. Näin vaihettaa yksi maa kalujaan
toisen maan kanssa, ja näin saavat kaikki mitä tarvitsevat.
Kaarle Linné'stä ja yrttikasveista.
Sata vuotta takaperin eli eräs ruotsalainen mies, jonka nimi oli
_Kaarle Linné_. Jo poikana olivat hänelle luonnossa kasvit rakkaimpia.
Koko kesiä oli hän ulkona metsässä ja niityllä. Alinomaa tutki hän
kukkia toisen toisensa rinnalla ja koetti keksiä niiden tarkoitusta.
Näkipä viimein ihmeellisen järjestyksen, erilaisten kukkain suuressa
moninaisuudessa. Hän luki siittimet jokaisessa kukassa. Kaikki kukat,
joilla olivat samallaiset siittimet, asetti hän yhteen samaan luokkaan.
Tällä tavalla sai hän 23 luokkaa. 24:nteen luokkaan luki hän ne kasvit,
joilla ei ollut kukkia. Sitten hän jokaisen luokan jakoi lahkoihin,
jokaisen lahkon sukuihin ja jokaisen suvun lajeihin. Samoin jakoi hän
eläimetkin. Näin koetti hän tutkia koko luonnon viisautta. Toiset
ymmärtävät miehet ovat tehneet hänen tekonsa täydellisemmäksi. Mutta
kaikissa maissa ja kaikkina aikoina on Linné'n muisto ollut laajalta
mainiona. Vielä kauvan, hänen kuoltuansakkin, muistelevat lapset hänen
nimeään ja viisaat maailmassa sanovat toisilleen: se oli mainio mies!
Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden
suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti
meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Kaarle Linné. Se oli mainio mies!
Kasvit jaetaan kukkainsa ja hedelmäinsä näön mukaan. Niin kutsutaan monia kasveja _hernekukkasiksi_, niinkuin herneitä ja apilasta. Toisia kutsutaan _yhdyskukkasiksi_. Toisia taas kutsutaan _ristikukkasiksi_, niinkuin naurista ja krassia. Vielä kutsutaan toisia _ruusukukkasiksi_, niinkuin orjantappurapensaita ja vaaramia. Muutamissa on monta pientä kukkaa tertussa, niinkuin koiranputkessa ja kuminassa. Muutamat kukat ovat huulten moisia, ja muutamat riippuvat alaspäin. Ruohoin kukat ovat tähkässä eli tertussa. Ja niin nä'emme heti katsoessamme heimolaisuuden erilaisten sukuin ja lajien välillä kasvikunnassa.
Oletko nähnyt muutamain kukkain sulkevan kukkateränsä illalla ja avaavan sen jälleen aamulla? Ansarissa näin pienen ulkomaalais-yrttikasvin nimeltä _mimosa_. Koskettuani sen lehtiin, veti se lehtiään ja lehteinsä varsia juurikuin pelosta kokoon. Siinä näin toisenkin ulkomaalais-kukan, jonka nimi oli _kärpässieppo_. Kärpäsen istuttua sen jäläisiin ja karvaisiin lehtiin, supisti kukka lehtensä yhteen ja piti kärpästä kiini. Mutta kärpäsen kuoltua, aukasi kukka jälleen lehtensä. Erinomattain paljo olisi vielä sanomista kasveista. Rukoile Jumalata, että hän soisi sinun paljo oppia. Niin ymmärrät sinä Jumalan tekoja ja Jumalan niissä.
Pellosta ja niitystä.
Tämä tieno, jossa nyt asumme, oli ennen erämaana. Metsä kasvoi yleensä,
ja mättäät ja kivet tekivät maan koleikoksi. Mutta monia aikoja siitä
muuttivat esi-isämme tänne. Ne alkoivat hakata metsää, kuokkia pois
mättäitä ja raivata pois kiviä. Paljo ovat esi-isämme tässä tehneet
työtä ja nähneet vaivaa tätä kauvan pitkittäessä. Mutta meillä, jotka
elämme kaukana niiden jälessä, on heidän työstä isoa hyötyä ja iloa. Ja
tästä on meillä opittava, ettei meidän tule tehdä työtä ainoastaan
omaksi eduksemme, vaan eduksi niille, jotka tulevat ja elävät meidän
perästä. Siksi viljelemme alinomaa enemmän maata hyödyksi ja iloksi
rakkaalle isänmaallemme, Suomelle.
Nyt on meillä peltoa ja niittyä. Pelto on se maa, jossa jyviä kasvaa, ja sitä kyntää isä hevosella ja auralla. Siihen kylvää hän ruista syyskylvöksi ja ohraa ja kauraa kevätkylvöksi. Sitten leikkaamme elokasvit syksyllä. Sitten kuivaamme ja puimme ne, niinkuin jo ennen on mainittu. Ja sitten kiitämme Jumalata jokapäiväisestä leivästä. Sillä välistä suopi Jumala katovuoden tulla pellolle. Silloin turmelee halla joutumattoman viljan, eli kuivaa se pois. Ja sitten tulee kallis aika ja köyhyys maahan. Ennen oli vieläkin pahempi. Silloin ei ollut meillä noita hyviä potaatteja, jotka nyt ovat isona apuna, kun on puutetta jyväelosta. Ei siitä ole sataa vuotta, kuin meidän maassa alettiin istuttaa potaateja. Ja siitä on tuskin viisikymmentä vuotta, kun ne tulivat yleisesti tutuiksi.
Niitty on se maa, jossa ruoho kasvaa, jota sitten niitetään ja kuivataan heiniksi. Heinät viedään latoihin, ja talvella ajetaan kotiin karjalle ruuaksi. Jos emme niin tekisi, nääntyisivät hevoset ja lehmät ja lampaat talvella nälkään. Välistä tulee heinistäkin katovuosi. Niitty kuivaa, mato syöpi ruohon. Silloin täytyy meidän teurastaa osa karjaa. Tähteet täytyy elättää oljilla. Silloin ikävöimme kevättä enemmän, kuin koskaan muulloin. Mutta Jumala tuopi meille iloisen keväimen, ja sitten kasvaa ruoho jälleen, ja silloin päästämme karjan taas laitumelle. Hyvin iloista on silloin nähdä, kuinka vasikat hyppelevät heinikossa.
Nokkonen ja ruusu.
:Nokkoselle poljetulle :Ruusu lausui oksaltaan: :Kov' on onni suotu sulle, :Sua aina kartetaan. :Sinuhun ei silmää luoda, :Ken sun näkee, väistyy pois; :Hyvityst' ei sulle suoda, :Sillä kättä polttaa vois. :Jokainen, jok' astuu luokse, :Tuntein sinun tapojas, :Kohta luotas poijes juoksee, :Peläten sun pistoas.
:Tähän vastas nokkonen: :Luoja loi mun tuliseksi; :Koristusta minä en :Saanut vaaran peitteheksi. :Mut sä petät, kaunoinen! :Luotu muita narraamahan :Kaikkia sä viittailet :Sua riemuin poimemahan: :Piikkis piillät, hymyilet. :Kyllä kerskaat, ett' on sulla :Väri, loiste, joilla kiillät, :Mutta julmempi kuin mulla :Sull' on miekka, millä viillät.
Lilja laaksossa.
:Sä laakson lilja, oletkos :Vaan maasta noussut elohos? :Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi, :Jos ei myös taivas pilvistään :Sun juurtas kastais vedellään :Ja sulle päivän paisteen soisi, :Jok' umpinaisen silmukan :Aukaisee täyteen kukkahan. :Niin, sielu, elos oikea :On armolahja taivaasta.
Liisan kukka.
:Kuin kovin janottaapi :Mun pientä neitoain! :Se yhä juoda saapi :Enemmän vaatii vain. :Se seisoo kruukussansa :Jalkoineen sorjasti, :Hienoilla juurillansa :Ruokaansa imevi.
:Hän ilmaa hengitseepi :Kauneilla lehdillään, :Kun päivä ruskoileepi, :Niin riemuitsevi hän. :Hän tahtoo kernahasti :Nojata ruudullen, :Mist' tuikkii kirkkahasti :Aurinko kultainen.
:Mä häntä neuvon silloin, :Kuin äiti ainiaan: :Kasvappa aamuin, illoin, :Ja seiso hiljaa vaan. :Jos mielit uudestansa :Pääs kääntää ruutuhun, :Mä tulen kepin kanssa, :Ja siihen kytken sun.
:Hän kasvaa suuremmaksi :Ja kauniit lehdet saa :Ja tulee loistavaksi, :Se mua riemuittaa. :Jo silmikon se saapi :Niin pienen, pienoisen; :Se kukaks puhkeaapi, :Kun vartun hiukkaisen.
:Näin kukkani kun loistaa :Kuin korein morsian, :Kiitellen tahdon muistaa :Mä Herraa taivahan. :Myös lasta vertaan kukkaan :Viattomuudessaan. :Suo, Herra, ettei hukkaan :Aikansa menis vaan.