Luonnon kirja/Luku 8

Kiwikunnasta
Luonnonkirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Kahdeksas Luku.

Kiwikunnasta.

Tule Liisa, mennäänpä isän luokse pellolle. Kanna sinä kruukkua, minä kannan kirwestä. Kruukku on poltetusta sawesta, ja siinä on suoloja. Kirwes on raudasta, ja sen terä on teräksestä. Isä kyntää peltoa ja korjaa siitä kiwiä pois.

Saatatteko sanoa meille, isä, mitä sawi on? Owatko suolat eläwiä? Owatko rauta ja teräs kasweja? Ja mitä owat multa ja kiwet?

Muista se, sanoo isä. Eläwät ja kaswit owat eläwiä olentoja. Ne syntywät ja kaswawat sisältäpäin kaikellaisella rawinnolla. Aikansa elettyä tulewat ne wanhoiksi ja kuolewat; mutta niiden sikiät kaswawat niiden sijaan. Niin muuttuwat alinomaa eläinkunnan ja kaswikunnan asujat. Ja kuitenkin näyttäwät ne alinomaa olewan samallaisia. Kotiwarpunen, joka laulaa tirskuttaa katolla, on laulanut siellä niinkauwan kuin minä muistan. Niitynruoho on samaa ruohoa, jota kaswoi ollessani aiwan pienenä. Ja kuitenkaan ei ole se enää sama warpuinen, eikä sama ruohokaan, waan uusi warpunen ja uusi ruoho. Kokonaan toisin on kiwien asia. Eläwät ja kaswit eläwät itsessään. Kiwet owat itsessään hengettömiä kappaleita ja eläwät ainoasti koko sen suuren maailman osina. Ne eiwät muutu itsessään. Ne eiwät synny; ne eiwät kuole. Eiwät koskaan kaswa sisältäpäin. Ne eiwät syö, eikä niillä ole sikiöitä eikä siemeniä. Eiwät koskaan wanhene nuo kowat wuoret. Näetkö tätä pientä kiweä, joka minulla on kädessä? Sellainen kuin se nyt on, sellaisena on se pysynyt monta tuhatta wuotta aina maan ensimäisestä ajasta. Näinä tuhansina wuosina ei se ole kaswanut wähintäkään, ja tuhannen wuoden kuluttua eteenpäin ei se ole isompi kuin nytkään.

Katsoppa, nyt lyön kiwen rikki. Se menee palaisiksi, ja jokainen palainen on eri kiwi. Mutta eläwää eli kaswia en saata lyödä rikki, ilman etteiwät ne kuole. Kahdesta pienestä kirweestä saatan takoa ison kirween. Mutta enpä saata kahdesta pienestä kananpojasta tehdä kukkoa eli kahdesta pienestä männystä isoa petäjätä. Eläin ja kaswi owat kumpikin jo itsestään niinkuin walmiita. Mutta suuresta rautakangista saatan takoa tuhat naulaa, ja jokainen naula on rautaa.

Enkö saata takoa muuta kuin rautaa? Aiwan wissisti, saatan takoa useampia metalleja. Sillä kiwikuntaan luemme monta kappaletta maan päällä, joilla ei ole erinäistä elämää. Metallit owat läpinäkymättömiä, tiheitä kappaleita. Useat sulawat kuumuudessa, mutta kowenewat jälleen tultuaan kylmempään ilmaan. Olen nähnyt sellaisiakin, joita on löydetty maasta puhtaina ja sekoittamattomina. Mutta tawallisesti murretaan _metallimalmi_ kaiwannoista wuorissa, ja rautamalmia saadaan järwien pohjastakin. Sitten kuumennetaan malmi hiilillä sekoitettuna masuuneissa, puhdistettawaksi muista aineista. Silloin rauta sulaa, juoksee ulos, jähmistyy harkoiksi eli taotaan kangiksi, niinkuin rautapruukeissa on tapana. Muutamat metallit eiwät ruostu ollenkaan ilmassa, eiwätkä kulu kowimmassakaan tulessa; ja siksi kutsutaan niitä _kalleiksi_ metalleiksi. Sormessani on sormus ja säästökukkarossani on keltanen raha. Molemmat owat _kultaa_, joka on kallis metalli ja saatetaan takoa hienoimmiksi lewyiksi. Kultaa on harwassa, ja se on hywin kallista. Se on yhdeksäntoista kertaa raskaampi wettä, ja löytyy ainoasti yksi sitä raskaampi metalli, nimittäin walkea _platina_. Mutta tuo walkea metallinen lusikka ja tuo walkea raha owat _hopeaa_, joka on hyödyllisin kalliista metalleista, sillä siitä taotaan kaikellaisia kaluja, jotka owat sekä kauniita että lujia.

Niin on Jumala suonut ihmisten hywäksi, että _rautaa_, joka on hyödyllisin kaikista metalleista, löytyy runsaimmin lewinneenä maan päällä. Ihminen, joka wäärinkäyttää niin monia Jumalan lahjoja, on käyttänyt rautaakin miekoiksi ja tappawiksi luodeiksi. Kun rautaa on sekoitettu hiilillä, on siitä tullut _terästä_, josta taotaan teräaseita, niin että teräksellä woidaan kaiwaa reikiä kallioihinkin. Mutta jos puukkosi terä on jonkun ajan märkänä, tulee siihen ruskeita pilkkoja, joita sanotaan _ruosteeksi_; ja se syöpi sekä rautaa että terästä.

Sepän takoessa putoaa _kuonaa_ raudasta. Ja rauta, jos se saapi olla kauwan tulessa, palaa ruskeiksi jauhoiksi. Sellaisia metalleja, joita ruoste ja tuli syöpi, kutsutaan _halvoiksi_ metalleiksi, ja sellaisia owat kaikki muut, joita nyt luettelen.

Antilla on lakkarissa punertawa raha ja äitillä on kotona kahwipannu. Raha ja kahwipannu owat _vaskea_, joka sietää kowan kuumuuden, ennenkuin sulaa. Kun äiti keittää rautapadassa, ei siitä ole wahinkoa, jos rautaruostetta tulee welliin. Olen nähnyt rautajauhoa käytettäwän lääkkeeksi. Mutta aina tinauttaa äiti kupariastiansa sisäpuolelta. Muutoin _ruostuu_ kupari märkyydestä ja haposta, ja tämä ruoste on niin myrkyllistä, että ihmiset saattawat kuolla siitä. Äitillä on kynttiläjalkoja ja talrikkeja walkeasta ja pehmeästä _tinasta_, joka sulaa aiwan pian. Kelloin walurit sulaawat vaskea ja tinaa sekaisin. Siitä tulee walumalmia, josta tehdään kirkonkelloja, kynttiläjalkoja ja kulkusia. Walinkauhassa sulataan raskasta ja pehmeää _plyijyä_, josta isä walaa luotia ja haulia pyssyihinsä. Plyijy on myrkyllistä ja samoin on plyywittikin, jota siitä walmistetaan walkeamaaliksi. _Sinkki_ on walkeaa metallia; kun sitä sulataan vasken kanssa sekaisin, tulee tästä kellahtawa _messinki_. Kerran teki isä myrkkyleipiä rotille. Niihin pani hän _arsenikkia_, joka on itsestään harmajaa, mutta myydään walkeana jauhona ja on hywin waarallista. Tuwassamme olewan peilin lasi on takapuolelta peitetty tinan ja _elohopean_ sekoituksella; elohopea on walkeaa ja näyttää sulatulta hopealta. Alin-omaa näkee elohopean sulana; mutta kun on oikein pakkanen talwella, jähmistyy se kokoon, joka näyttää tinalta ja jota saattaa takoa wasaralla. Kohta pakkasen lauhemmaksi tultua sulaa elohopea itsestään. Jos elohopeaa sulataan tulikiwen (rikin) kanssa, saadaan tästä kauniin punaista sinooperi-wäriä. Siniset lasit, joita on äitin kaapissa, owat wärjätyt _kopoltilla_. Yleisensä lasketaan olewan 40 metallia. Mutta muut metallit owat harwassa.

Jos siis otan sinooperia, saatan sen eroittaa elohopeaksi ja tulikiweksi. Mutta jos kuinka koetteleisin, niin en woisi enää elohopeasta saada muuta ainetta erilleen enkä tulikiwestäkään. Siksi kutsun elohopeaa ja tulikiweä _yksinkertaisiksi aineiksi_. Sellaisia owat kaikki metallit ja useat muut aineet. Mutta sinooperia kutsun _liitto-aineeksi_, ja sellaisia owat messinki, walumalmi, kliitu, suola, wesi ja useammat muut kappaleet maan päällä.

Muutamia maan aineita kutsutaan _palawaisiksi_, kun ne pian syttywät tulessa ja palawat. Useammista niistä lähtee sawu, joka ei ole muuta kuin hienoa nokea. Noki on taas hienoa tomua _hiilestä_, joka on yksinkertainen aine ja jota löytyy runsaasti kaikissa luonnon kunnissa. Plyijyspännissä olewa plyertsi on palawaista, sillä siinä on enimmästi hiiltä. Kiwihiiltä murretaan kaiwoksista ja poltetaan ulkomaalla halkoin asemasta. Kaikki puu palaa aiwan helposti, sillä siinä on hywin hiiltä. Paitsi näitä tiedän wielä paljon muitakin palawaisia aineita. Keltaiset pötkylät, joita isä osti kaupungista, owat _tulikiweä_, jota ynnä _fosforin_ (walokin) kanssa pannaan tulitikkuihin. Hiilestä, tulikiwestä ja saltpetteristä tehdään hienorakeista mustaa _kruutia_, joka on niin palawaista, että pieni kipuna kohta sytyttää sen. Siitä tulee monta onnettomuutta, jos ei waroin menetellä kruudin kanssa.

Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle. _Suoloiksi_ kutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owat _ruokasuoloja_, jotka parhaiten tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuin _alunan_ ja wiheriäisen _wihtrillin, kuparröökin ja salpetterin_, jota isä teki kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.

Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan. Wälistä pannaan _etikkaa_ ruokaan; siitä tulee ruoka happameksi. _Wiinahappo_ tunnetaan wiinamarjoissa ja _omenahappo_ omenoissa. Mutta tunnenpa muita _happoja_, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawan _wihtrilli-öljyn_ (rikkihapon). Jos panen waskirahan _sieweteen_ (salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin, polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia, että hän wähän ajan perästä kuoli.

Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitä _lipeää_, jota tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä ruskeaa _potaskaa_. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.

Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremmin _lahoisiwat_ ilmassa. Mullassa on useita _maalajejakin_. Siinä on usein sitä hyödyllistä _sawea_, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa punertawaa _merkeliä_, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea ja _kalkkia_. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.

Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaan _kiiseliksi_ ja on _kiwilajia_. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät kaswawat. Kiiseliä on se punanen _hietakiwi_, jota käytetään tahkoiksi, ja kowa _pii_, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä ja _ukonkiwi_ (kuutilo). _Maasälpä_ (wältspaati) ja _kiiltoliuska-kiwi_ (katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowat _kneissi- ja kraniittiwuoret_ ja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt. Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä näkyy _aluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä_ (katinkulta-kiweä) ja _sawiliuska-kiweä_, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä luwunlasku-tauluiksi kouluihin.

Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeata _kalkkikiwiä_? Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi. Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä, jota kutsutaan _marmoriksi_. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaan _kipsiksi_, ja se on paljon huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta kipsiä on walkea _alabasteri_. Mutta löyhintä kalkkilajia on _kliitu_, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta, että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.

Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja sitä sanottiin _hohkakiweksi_. Isän paras piippu on _merenwahasta_, joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata. _Wuolukiweä_ saatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy kiwettyneitä eli _kiwettymiä_. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.

Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja. Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi on _timantti_ ja woipi maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle, sanoi hän, niin näytän teille useita _kalliita kiwiä_. Sellaisia löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se kokonaan kowassa tulessa.

Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisen _rupiinin_ ja sinisen _safiirin_. Hän kysyi keltasen _topaasin_ ja wiheriäisen _smaragdin_ hintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman punainen _karnioli_ oli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa. Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaa _mukailtuja kiwiä_ helpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa, niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.

Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut weteen. Sellaista kutsutaan _mineraaliwedeksi_ (kiwennäiswedeksi), sillä kiwet ja malmit kutsutaan _mineraaleiksi_ (kiwennäisiksi). Sen lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa, kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.

Isä sanoi: nyt olemme nähneet jotakuta kaikista kolmesta luonnon kunnista. Ihmeellisesti ja wiisaasti on Jumala laittanut kaikki. Eläimille ja kasweille on Jumala antanut pyöristetyn muodon, ikäänkuin siksi etteiwät loukkaisi toisiaan. Mutta kiwille on hän antanut särmäisen muodon. Ja kumma se on, että niiden särmät tulewat niin säännöllisiä. Jos katselet ruokasuoloja, näet jokaisella rakeella alusta olleen kuusi sileää siwua, juurikuin kuutiolla. Jos kaadat kuumaa wettä wähäisen salpetteriko'on päälle ja annat weden sitten jäähtyä, niin näet, kuinka salpetteri jälleen hyytyy wedestä kuusikulmaisiksi neuloiksi. Sellaisia hyytyneitä neuloja ja kipeneitä kutsutaan _kiteiksi_, (kristalleiksi), ja ne owat aina samallaisia samassa aineessa.

Kiwikuntaa löytyy jokapaikassa; koko tämä suuri maapallo on siitä kokoonpantu. Awarassa meressä on sanomattoman paljo suolaa, kaikkein eläinten luissa on on kalkkia, ja itse ihmisen weressä on rautaa. Joka paikkaan on Jumalan kaikkiwiisas käsi lewittänyt luonnon aineet niin, että alin-omaa syntyy uusia olentoja siitä, joka näyttää kuolleelta silmiimme. Kaswit nousewat ylös mullasta, eläimet eläwät kasweista ja ihminen taas saapi rawintonsa kasweista ja eläimistä. Ja niin on kaikki luonnon kunnat kiinteimmässä yhteydessä keskenänsä. Ja niin on Jumala joka paikassa, ja joka paikassa näkee ihminen Hänen äärettömän kaikkiwaltansa jälkiä.

Kullasta ja hopeasta.

Kulta, jota ihmiset niin paljon haluawat, tulee tänne Wenäjältä ja Amerikasta. Wälistä löydetään sitä puhtaana. Brasiliassa löydettiin kerran kultakappale, joka painoi 128 (sata kahdeksankolmatta) leiwiskää. Wirrat ja ojat tuowat muassaan kultaa wuorista. Silloin painuu raskas kulta wirtain pohjalle. Sieltä otetaan hieta ja _huuhdotaan_ astiassa; ja koska kulta on raskainta, laskeupi se ennenkuin hieta pohjalle. Sitten sulataan kultaherneet kappaleihin. Suomessa on etsitty kultaa Kemissä ja Kuusamossa; mutta sitä on löytynyt niin wähältä, ettei saalis ole maksanut työwaiwaa. Muutamia wuosia jälkeenpäin leweni huhu, Kalifornian maassa löytywän suunnattoman paljo kultahietaa. Sinne matkusti monia tuhansia ihmisiä kaikista maailman paikoista, äkkiä rikastuaksensa. Ja paha woitonhimo oli niin willinnyt niitä, että moni mies lähti pois waimonsa tyköä, ja wanhemmat lastensa tyköä, ja lapset wanhempainsa luota. Ja ne myiwät kaikki mitä heillä oli kotona ja jättiwät toimituksensa, päästäkseen kultaa kaiwamaan. Mutta kun tuliwat Kaliforniaan, oliwat siellä kaikki elämän tarpeet kauhean kalleita. Monta kuoli nälkään. Toiset tekiwät yötä ja päiwää kowasti työtä wedessä ja rapakossa, josta hakiwat kultahietaa. Moni menetti kultansa ja henkensä ryöwärein käsissä. Niin tuliwat jotkut harwat rikkaiksi: mutta moni menetti henkensä wiheliäisyydessä ja köyhyydessä. Ja ne, jotka pahoilla mielin palasiwat takaisin kotiinsa, huokailiwat surulla, kun pahalla ahneudella on niin usein waltaa syntisen ihmisen sydämessä.

Kaiwoksista.

Kun laskeutuu alas sywiin kaiwoksiin ja näkee kaiwoswäen liikkuwan tulisoittoineen, tuleepa ajattelemaan saduissa mainittawia lintukotolaisia, jotka takoiwat kultaansa maan sisuksissa. Wälistä laskeutaan niihin alas tikapuita myöten; mutta sywimpiin kaiwoksiin wiwutaan ihmisiä korissa. Fahlun kuparikaiwos ja Dannemoran rautakaiwos owat kaksi niin sywää kaiwosta Ruotsissa, että saisi panna neljä kirkontornia päälletysten seisomaan, ja tuskinpa ne sittekään ylettyisiwät kaiwoksen pohjasta ylimmäiseen maapintaan. Useat kaiwokset menewät alemmaksi meren pohjaa. Täällä Suomessa ei ole niin sywiä kaiwoksia; mutta Orijärwen vaskikaiwos saatetaan werrata olewan kahta kirkontornia sywän. Ja kaiwoksissa hakataan metallein malmia pitkistä solista, joita kutsutaan _kaiwoskuopiksi_. Mutta on suolakaiwoksiakin. Pienen kaupungin tienoilla, jonka nimi on Wielizka, Galizian maassa, on niin awaroita suolakaiwoksia sywässä maan sisässä, että ne owat kuin suuri kaupunki katuineen ja torineen. Ja sellaisia toreja on siellä kolmikerrassa päälletysten. Siellä hakataan wuorisuoloja seinistä, ja aiwan kaunista on se katsoa, kuinka miljonittain suolan rakeita yleensä kimaltelee walkean walossa, jos mihin katsoisi. Ihmiset ja eläimet menettäwät siellä kyllä usein henkensä, kun katto pudota rysyää niiden päälle. Ja sitten käypi niinkin, että wasta monien wuotten perästä löydetään niiden ruumiit muuttumattomina. Sillä suola on tunkeunut niiden läpitse ja warjellut niitä mätänemästä.

Kiwettymisistä.

Usein poljemma me, käwellessämme maalla, jäänöksiä muinais-ajan kaswuista ja eläwistä. Niinpä löytyy suuria wuoria, jotka owat näkinkenkäin kuorista; koko suuri Berlinin kaupunki on rakennettu maalle, joka on wesiäisten jäännöksistä. Muutamissa kylmissä maissa on kaiwettu maasta elehwanttein ja muiden eläinten luita, joita eläimiä on wieläkin kuumissa maissa. Onpa nähty jäännöksiä sellaisista muinais-ajan eläinpuwuista, joita ei enää olekkaan maan päällä. Wälistä owat nämä luut kiwettyneinä. Kuitenkin käypi se useimmin niin kaswein kanssa. Englannissa ja muissa maissa on useampain sylien sywyydestä maassa löydetty suuria metsiä, jotka owat olleet warsin mustat ja kowat. Sellaisista muinoin hiiltyneistä ja sittemmin kiwettyneistä metsistä on kiwihiili tullut maan sisässä. Onpa löydetty kiwettyneitä jywätähkiäkin. Maan sisästä on kaiwettu wanhoja puita, jotka owat olleet rautamalmiksi muuttuneita. Muutamissa mineraali- (kiwennäi-) lähteissä nähdään aiwan pian sellainen muutos. Jos tänä päiwänä panen kukkaisen sellaiseen lähteesen ja otan sen huomena siitä ylös, näenpä kummallista. Kukkaan ja lehtiin yleensä on tullut kowa kuori, joka on kokounut wedestä, ja koko kukka näyttää kuin olisi leikattu ruskeasta kiwestä.

Kaikellaisista aineista.

Aikaa sitten tuli eräs laiwa haaksirikkoon luotoja wastaan meressä, ja töin tuskin pelastiwat merimiehet itsensä weneillä. Märkinä ja kontettuneina tekiwät he rannalle ison walkean kuiwatakseen ja lämmittääkseen itsiään. He mieliwät keittää ruokaakin ja paniwat natronisuola-tönkkejä padan alle. Kun natronisuola kowassa kuumuudessa suli hiedan kanssa yhteen, näkiwät merimiehet ihmetellen, että siitä oli tullut _lasia_. Siitä ajasta on alettu pitää lasiruutuja akkunoissa. Wiheriäiseen lasiin kelpaa takkatuhkakin, mutta walkiaan lasiin tarwitaan joko natronia tahi potaskaa ja ruskeaa kiweä. Lasia wärjätäänkin ja lasketaan sileäkulmaiseksi. Kauniilta se kyllä näyttää, kun lasinpuhaltaja puhuu ilmaa sulaneesen lasi-aineesen ja siitä walmistaa putelleja ja lasipalleja.

Fahlunin suuresta vaskikaiwoksesta Ruotsissa on wanha tarina. Muuan suomalainen paimen hawaitsi kilinsä kyljen olewan punaisena. Paimenella teki mieli tietää, mistä tämä oli tullut ja huomasi pian, että kili oli maannut sillä paikalla, jossa vaskea löytyi wuoressa. Näin löydettiin Pohjolan rikkain vaskikaiwos. Waskiseppä ei kuumenna waskea, niinkuin rautaseppä tekee raudalle, waan takoo sitä kylmänä. Kun hän tahtoo liittää kahta waski-kappaletta yhteen, ei hän saa niitä kiinni takomalla, waan hän yhdistää ne messingillä. Se on metallien juottamista.

Kun muutamanlaisia _hartseja_ eli pihkoja sulataan öljyssä, jota kutsutaan tärpätiksi, saadaan siitä _wernissaa_ (kiilto-öljyä), jolla monellaisia teoksia _lakeerataan_ (kiilloitetaan). Liimaa walmistetaan nahasta, sarwista eli luista, kuin niitä keitetään wedessä. _Läkkiä_, jolla kirjoitetaan, tehdään pienistä tammen käwyistä ja rautawihtrillistä. _Tärkki_ on hienoa jauhoa, jota on monellaisissa juurissa ja siemenissä. Leipätaikinan annetaan _kohota eli nousta_, että leipä tulisi mureaa. Mutta kun imelänlainen neste on käynyt, ei sillä ole enää imelän makua, waan se on wäkewää. Siinä on _wäkiwiinaa_ (spirituswiinaa). Onpa monellaisissa kaswuissa makean- eli sokeri-ainetta. Sentähden saatetaan tehdä wiiniä ei ainoastaan wiinapuun rypäleistä, waan pihlajan ja tuomen marjoistakin. Palowiinaa poltetaan elosta eli imelletyistä potaateista, joita pannaan mäskiksi ja käytetään. Sitten kulkee palowiina höyrynä jähdytys-astian läpi, ja rankki jääpi jälelle. Mutta se on ilkeä taitoteos, sillä ei koskaan ole mikään taito tehnyt niin paljo pahaa maailmassa. Ennemmin panemme _olutta_ ja _sahtia_ maltaista, jotka ensin keitetään wierteeksi, ja se sitten käytetään. _Simaa_ (mesijuomaa) walmistetaan hunajasta ja wedestä kryytein kanssa.

Orijärven vuorikaiwos.

Kävipä ryske julma Manalassa, Mä tunsin jalkoin alla tutinan, Eteeni näin maan kidan aukeevan. Mä huusin: "mienkö nyt Pohjolassa, Mit' olen kuullut maista etelän: Syvyyden kaupunkeja, maita nielevän!"

Ei, senhän toimi, taito aikaan saapi, Heit' tulikin ja vesi tottelee, Kovia kallioita halkaisee, Tuo malmin esiin, sitten puhdistaapi, Niin että sillä vaikka kultaa sais, Kun Perunmaalle asti kaupittais.

Teollisuuspa näin, mi siivet antaa Kaupalle, neron kanssa kilpaillen Maailman seudut liittää yhtehen. Näin Suomen mieskin unhotettu kantaa Maailman markkinoille viimeinkin Mit' uutta mietti hän ja saatti ilmihin.

Timantti.

Arabiassa muinoisin Mies vanha Amru eli. Vaikk' oli köyhä, kuitenkin Luojaansa turvaeli, Hätänsä, huolens ainian Vaan heitti haltuun Jumalan.

Joelle kerran tultuaan Hän huomas kiven täällä, Mi kiilteli kuin loistoissaan Veshelmi kukan päällä. Hän korjas kiven lystikseen, Vei kummaksi sen lapsilleen.

Leluna lasten oltuaan, Se nurkkaan viskattiin, Vaan pantiin lakeen riippumaan. Kun loistons keksittihin. Ei Amrull' ollut kynttilää, Siis lyhtynä pit' olla tää.

Illalla tuli kauppamies Ja kiven kirkkaan keksi: "Tuo kivi myyppäs, tai kenties Sen annat ilmaiseksi." "No", vastas Amru, "ota vaan, Jos nauhan rinkeliä saan."

Mies kiven otti kaunoisen, Pääkaupunkihin läksi, Sen kauppas kultasepille Taas muille myytäväksi. Niin rikast ei vaan kohdannut, Jok' ois sen ostaa mahtanut.

Näet, kun se oikein saatihin Kirkkaaksi kanteiltansa, Se timantiksi nähtihin Isoimmaks lajiansa; Kuningas kruunuuns osti sen, Siit' tuhansia maksaen.

Hän pidot piti köyhillen Nyt kruunun kunniaksi, Myös Amrun lapset kerjäten Tulivat vierahaksi. "Lyhtymme", huusit, "katsoppas, Pitävi päässään kuningas".

Kuningas tämän kuultuaan Luo viittas kauppiasta, Ja päätti kohta, tultuaan Selvälle asiasta: "Sä rahat anna Amrullen, Saat rinkelisi jällehen."