Maamme kirja: 29. Suomen erämaita
| 28. Paikkarin torppa | 29. Suomen erämaita. Maamme kirja Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
30. Päijänteen vesistö |
”Saarijärven pitäjäs on täynnä luonnon kauneutta ja tämä etu on sillä monien seutujen kanssa maan sisässä. Ei mikään taida voimallisemmasti liikuttaa matkustajan mieltä, kuin äärettömän suurten, autioiden metsien synkeys. Niissä kulkee juurikuin meren pohjassa, alinomaisessa hiljaisuudessa, ja kuulee korkealla päänsä päällä tuulen humisevan kuusien latvoissa, tahi pilviin ulottuvien petäjien kruunuissa. Tuo tuostakin tapaa juurikuin laskeumis-paikan maan alle, metsäjärven, jonka äkkijyrkkään, puita-kasvavaan alaan ei vielä koskaan ollut tuulen hengähdys eksynyt ja jonka pintaa ei koskaan ollut muu väreyttänyt kuin ahvenien leikki tahi yksinäisen kaakkurin uinti. Taivas kuvastelee syvässä kulkijan jalkojen alla, tyvenempänä kuin se näkyy tuolla yläällä, ja, juurikuin ijankaikkisuuden ovella, luulee olevansa hengellisten olentojen keskellä, joiden haamuja etsii silmin ja joiden kuiskutuksia odottaa korvin saavansa käsittää”.
”Toiselle suunnalle kuuluu metsäojan suhina. Sinne tultua luulee olevansa aivan likellä eikä kuitenkaan näe muuta, kuin kanervikko-hiekkakankaan ja petäjän petäjän vieressä, joita se kasvaa, siksikuin, kepillä heiton päässä, vastapäätä oleva ranta alkaa näyttää koivujensa latvoja. Vasta silloin, kankaan reunalle tultua, näkee vilahuksittain kuuluvia aaltoja lehtien välistä. Jos tarttuu oikealla kädellä koivun juureen, vakuuttaakseen alaslaskeutumistaan, niin saattaa vasemmalla kädellään turvata toisen koivun ylimmäisiin oksiin. Jos on päästy ojan rannalle, näkee ylhäältä ainoastaan jonkun sylen leveydeltä taivasta, ja molemmin puolin on läpinäkemätön seinä lehdistä ja puista”.
Jos pitkän vaelluksen perästä yksimuotoisten puiden välissä kankaalla viimmein pääsee sen rahaan, ilmaupi, juurikuin olisi
- Runeberg.