Maamme kirja: 30. Päijänteen vesistö

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
29. Suomen erämaita 30. Päijänteen vesistö.

Kirjoittanut Zacharias Topelius
31. Saima


Kaksi nuorta uudistalolaista, Maunu ja Vilho asuivat lähellä toisiaan yksinäisessä metsäpaikassa Pihtiputaan kappelissa Pohjanmaan rajalla. Muutamana iltana ryhtyivät he kiistaan siitä, kuinka kauas saatetaan kulkea veneellä heidän kotirannastaan, ja viimmein löivät he vedon tuppivyöstä. Maunu otti viedäkseen veneensä aina Suomenlahteen asti.

Maunu panee evääkseen leipää, voita, suolasia muikkuja, varustaa keveän veneensä purjeella ja lähtee matkaan sillaltaan vuoritienoossa olevan Muurasjärven rannassa. Hän purjehtii pienempään Alvejärveen ja siitä kolmen peninkulman pituiseen järveen nimeltä Kolima. Toisena päivänä näkee hän Viitasaaren kirkon, laskee alas Kymin koskista jokea ja tulee kauniisen, 8 peninkulmaa pitkään, 17 sylen syvyiseen Keiteleesen. Siinä näkee hän isoja vesiä juoksevan lännestä, mutta hän laskee etelään päin ja tulee kolmantena päivänä Kuhnamon järveen. Siitä purjehtii hän pitkää, virtaavata jokea jyrkkien törmien välissä kovasti tehden työtä, ja hänen täytyy välistä sauvoimella lykätä venettään matalata vettä myöten, välistä laskea sitä alaspäin köydellä rantaa pitkin. Väsyneenä levähtää hän neljännen päivän Laukkaan kirkolla ja enentää siinä evästään.

Viidentenä päivänä purjehtii Maunu hyvillä mielin vielä eteläänpäin ja alinomaa virtaa myöten. Hän laskee useampien järvien läpi ja hoksaamatta havaitsee kaupungin, nimeltä Jyväskylä, Jyväsjärven rannalla. Mutta hänellä ei ole aikaa viipyä; nytpä luulee hän jo olevansa merta likellä. kohta näkeekin hän jo kuudentena päivänä niin suuren veden, ettei maata näy suoraan etelästä. Maunu maistelee vettä ja tuntee sen, suureksi kummakseen, suolattomaksi. Hän ei ole merellä, vaan Päijänteen vesillä.

Maunu nousee maalle Jämsän kirkon luona ja saapi siinä tietää Päijänteen olevan 13 peninkulmaa pitkän sekä paikoittain 3 peninkulmaa leveän; mutta monta on siinä kaitaista selkää. Ja Päijänteesen tulee suuria vesiä idästä sekä etelästä. Mutta kun sen vesi juoksee ulos itäeteläisestä kolkasta, purjehtii Maunu sinne ja tulee yhdeksäntenä päivänä Kalkkisten-virtaa myöten Ruotsalaiseen. Ei pitkältä tästä näkee hän Heinolan kaupungin. Hän purjehtii Jyrängön virran suuria koskia alas ja niin vielä pieneen järveen, nimeltä Konnevesi. Vesi alkaa nyt tulla pitkittäväksi virraksi. Ennenkuin Maunu tietääkään, on hän jo Kyminjoessa ja kulkee hiljoilleen pitkää kaarta Iitin kirkon sivutse. Vielä juoksee virta vähäisen järven, Pyhäjärven läpitse. Sitte pitkittää Kyminjoki juoksuaan, milloin suvantovetenä, milloin väkevinä koskina. Töin tuskin saadaan vene lasketuksi komean kosken alle Anjalan luona. Maunu likenee rannikkoa ja näkee Kyminjoen jakauvan suussa kolmeen laskuhaaraan, jotka taas jakauvat useoihin pienempiin. Jos Maunu olisi valinnut itäisimmän joenhaaran, olisi hän tullut Haminan kaupunkiin, mutta hän valitsi läntisimmän ja tuli Lovisan kaupunkiin. Siinä tapasi hän viimmein, 14 päivän vaivaloisen matkan perästä, ikävöidyn meren, Suomenlahden.

Nyt voipi Maunu laske yhteen kuletun matkansa. Muurasjärvestä Päijänteesen on hän matkustanut 16 1/2 peninkulmaa, pitkin päijännettä 12 peninkulmaa, siitä Kyminjokea alas mereen 15 1/2 peninkulmaa, joka tekee yhteensä 44 peninkulmaa venematkaa. Muurasjärvi on alimmaistakin arvoa 328 jalkaa, se on enemmän kuin kahden tavallisen kirkontornin korkeus, meren pintaa korkeammalla, Tätä korkeata rinnettä on virta tuonut Maunun venettä alaspäin. Päijänteellä oli hän vielä 263 jalkaa ylempänä merenpinnasta, mutta sitte jyrkkeni rinne, ja viimmeinen osa matkaa on ollut vaivaloisin. Kyllin kummasteltuaan veden haarailemista ja yhteyttä tässä laajassa maassa, palasi Maunu höyryaluksella Kokkolaan ja siitä maantietä myöten takaisin Pihtiputaasen. Vilho tuskin uskoo silmiään nähdessään naapurinsa palaavan takaisin Pohjanlahdesta. Hän oli tapannut vetonsa, ja Maunu voittaa komean vyön kiiltävine messinkikoristuksineen.