Maamme kirja: 32. Punkaharju

32. Punkaharju.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Savo on saaristo vesien välissä; maan tie kulkee monessa paikassa harjuja myöten, joiden molemmilla puolilla on jyrkkiä mäkiä ja vesiä. Matkustaja saapi siis usein laskeuda alas lossipaikalla. Kun Parikkalan pitäjäästä matkustelaan pohjaan päin Kerimäkeen, Sääminkiin ja Savonlinnaan, on neljä laskipaikkaa ylimentävänä, mutta se maksaa vaivan.

Tie kiertelee veden ympäröimää harjua, nimeltä Punkaharju, pitikin pituuttaan saarta, joka on lähes puolen peninkulman pituinen. Piamite yleensä on harju niin kaitainen, että tie ottaa allensa koko sen aaltojen muotoisen selän, ja niin kyrkkä, että sen syvyys kauhistuttaisi, jos ei luonnollisesti aituukseksi olisi molemmin puolin rinteihin kasvanut havu- ja lehtipuita. Tältä ylänteeltä, näiden koivujen ja petäjien heiluvain latvojen päällitse levenee likellä ja etäällä ihanin näköala kaikille suunnille selkien, salmien ja saarien ylitse välkkyvimmästi mutkittelevana. Oikealle puolen laajenee ihana, suuri Puruvesi, vasemmalle puolen sen yhteydessä olevan rivi pienempiä selkiä, jotka kuuluvat laajempaan Pihlajaveteen. Kaikki nämä vedet kuuluvat Saiman laksoon ja virtoavat hiljalleen etelään päin. Näiden välillä uipi Punkaharju, juurikuin vesilintu levitettyine siipineen ja ympärillä olevine poikineen, pienine saarineen, jotka etsivät turvaa hänen sivuillansa. Ja pojat tekevät emänsä mukaan: ne ovat pieniä kaitaisia harjuja, jotka välistä koukistuvat oikullisiin mutkiin, salpaavat kirkkaan veden salmiin ja lahtiin ja mutkistuvat somimpiin muotoihin. Näiden varjonen välillä palmikoituu toinen hopeavyö toiseensa kiini; vesi kimaltelee veden perästä, niin kauas kuin silmä voipi kantaa. Matkustaja ei väsy katsellessansa tätä luonnon suloista leikkiä. Alinomaa löytää hän jotakin uutta, jota hän ei luule vielä ennen nähneensä, ja mihin ikänään hän menee, löytää hän muita avaroita ja hymyileviä näköaloja, mielivaiheella, jos ei viimmeksi nähty ole ihanampi, kuin kaikki entiset.

Se oli onnellisesti mietitty, että johdattaa maantie tämän huvipuiston läpitse. Punkaharjun tunsivat jo kauan ainoastaan ne, jotka sattuivat kulkemaan näillä tienoilla. Harju oli likimmäisten maatilain alle kuuluva, ja talonpojat polttivat kaskea sen rinteillä, että osa niitä paljastuisi. V. 1844 erotettiin harju kruunun puistoksi, siinä pantiin uhkasakko kaikelle vahingonteolle, ja kaksi kaunista kartanoa rakennettiin vahdeille, toinen etelä- toinen pohja-puoleen saarta. Viimmeksi mainitusta saivat matkustajatkin olla majaa, ja siitä asti on Punkaharju tullut kauas kuuluisaksi. Pieniä huvihuoneita on rakennettu muutamilla kauniimmille näköpaikoille, ja siellä kulkee ihastuneita matkustajia pitkin kesää.

Ei voi sanoa, koska Punkaharju on ihanin. Muutamat näkevät sen ihmeteltäväksi, kun aurinko nousee Puruveden ylitse ja vesien selät kimeltävät ja koivujen lehdet näyttävät läpikuultavilta aamuruskossa. Toiset luulevat sen olevan ihanimpana, kun kuu paistaa Pihlajaveteen ja harjun vastapuolinen sivu on synkässä varjossa. Sen voipi kuitenkin sanoa, että, olkoonpa ilta tahi aamu, kesäyö tahi auringonpaiste, maassamme ei löydy kauniimpata huvipaikkaa. Ja tämä on paljoksi sanottu Punkaharjusta. Se on olla rikas kaikkein rikkaimpien seassa; se täyttää mielemme kiitollisuudella ja kunnioituksella.