Maamme kirja: 33. Imatra
| 32. Punkaharju | 33. Imatra. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
34. Luonnon-mullistus |
Vuoksen alku Saimasta on enemmän leveän lahden kuin virran näköinen, Tuskin havaitsee virran alkamista muutamain saarien välissä sen niskassa, joka siinä on 263 jalkaa leveä ja 42 jalkaa syvä. Yhden näitä saaria, Kalliosaaren luona enenee virta. Niskasaaren tykönä kaitenee se ja käypi niin väkevänä, että pitkä kiiltävä vyö näkyy vedenpinnassa. Siitä lähtein koukistuu virta. Vyöt pinnassa alkavat käydä aaltoina koukistuvine selkineen. Etempänä alaalla tulee virta paikoin vaahtoiseksi. Kohta kaitenee se taas ja hyökyy valkeassa vaahdossa alas ensimmäistä suurta koskea, Tainionkoskea, jota myös kutsutaan ”Pieneksi Imatraksi”. Senperästä tyventyy virta joksikin, mutta on vielä hyvin väkevä, että lossiveneen täytyy mennä vinoon virran ylitse. Linnankosken luona kuulee jo Imatran valtavan pauhinan.
Suomalainen sananlasku sanoo: ”kolme on koskea kovoa, kolme synkkeä saloa, kolme vuorta korkeata; ei ole Vuoksen voittanutta, ylikäynyttä Imatran”. Virta, joka putouksen niskassa on 640, aina 1,140 jalkaa leveä, supistuu tässä kallion halkeamaan, joka ei ole kuin 139 jalkaa leveän, ja syöksee vetensä 63 jalan korkeudesta pitkin 2,000 jalan pituista juovaa alas. Sellaisessa virrassa kuin Vuoksi, joka jokaisessa sekunnissa nielee 40 miljoonaa kannua vettä, on tämä hirmuista. Vesi on jokaisessa kohdassa kadottanut värinsä. Se ei enää juokse koskena alas, se juurikuin vilahtelee hirmuisessa vauhdissa alas. Keskellä juovaa tapaa se pohjassa kallioita ja kohoaa niistä valkeina pylväinä ylös, mutta ennenkuin yksi pylväs ennättää kohota, paiskaa sen jo toinen kumoon. Vesi hyökälee korkialle kallion seiniä vasten ja särkyy vaahdoksi; toinen vaahto-aalto syöksee kohta pois toisen edestään. Siinä on vaahtoa, pauhua ja huimaava vauhti. utusateen höyry on yötä päivää putouksen päällä, ja auringon matalalla ollessa taivaalla välkkyy utu vesikaaren värisenä.
Imatran ukkosenmoinen jyminä kuuluu etemmä kuin puolen peninkulman päähän ja putouksen vieressä ei voi kukaan kuulla toisensa ääntä. Helposti voipi heittää kiven rannalta toiselle, mutta kovintakaan huutoa ei voi kuulla yli. Kalliot tärisevät kulkevan jalkain alla. Katsottua jonkun hetken koskeen, näyttävät kalliot ja metsät hyppelevän sivutse. Vaikutus on niin tuntuva, että arkahermoisten ihmisten päätä pian alkaa huimauttaa ja he tuntevat kummallisen halun syöksyä vaahtoiseen syvyyteen.
Lohi menee kovimpiakin koskia ylös; mutta Imatrassa loppuu hänen ylöspääsy-taitonsa. Kosken päälle ei hän pääse, vaan kyllä käypi niin, että hän mieltänsä vastoin tempaistaan alaspäin. Välistä näkee hirsiä tulevan alas ja katoavan kuin lastuin kuohussa. Jos hirrenpää sattuu koskemaan pohjassa olevaan kallioon, särkyy se siinä heti pirstaleiksi. Ei minkäänlainen jättiläinen voisi seisoa Imatran hyökyä vastaan.
Tätä suurta putousta tulee katsoa molemmilta rannoilta. Vasemman puoleinen ranta on pystysuoria kallioita, siellä ja täällä kaivettuina sieviin ja syviin hiidenkirnuihin. Lapsi yritti kerran konttaamaan sellaista onttoa myöten kallion läpitse, mutta tarttui siihen niin kovasti kiini, että piti kivi päältäpäin hakata pois. Toiset lapset kokoavat veden sorvaamia Imatran kiviä, jotka välistä ovat kuolleiden lintujen näköisiä, välistä makaavan kahdeksaisen (∞). Tässä on hyvihuone, mutta korkealla törmällä näkee komean ravintolan, toisen huvihuoneen, jossa on monta nimimerkkiä ja kirjoitusta sekä porrasrivi, joka johdattaa alas alinomaa liukkaina ja kosteina olevia kallioita. Tästä näkyy putouksen niska juurikuin hopioinen portti. Tämä kimaltelee auringon paisteessa, mutta on hirmuisen synkeä syksyisessä kuunvalossa.
On mailmassa korkeampiakin vedenputouksia, kuin Imatra; mutta, paitsi Pohjois-Amerikan Niagaraa, ei tiedetä muuta, jossa olisi niin suuri vedenpaljous. Kaikki näyttää, että vesi ennen muinoin on tässä väkirynnäköllä murtanut tiensä, kenties kovassa maanjäristyksessä. Ihminen, joka on rakentanut sillan Niagaran yli, on ollut rohkea ajattelemaan saada sillan Imatrankin yli siihen, jossa koski on kaitaisin. Mitä ei voi ihmisnero matkaansaada? Ja kuitenkaan ei se ole mitään Luojan ihmeiden suhteen.