Maamme kirja: 45. Kasvien levenemisestä

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
44. Lapinmaan kulta 45. Kasvien levenemisestä.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
46. Metsä


Luonnonkirjassa olemme jo lukeneet kasveista. On se iloa ja oppia nähdä koko luonnon ylistävän Jumalata. Mutta tässä puhumme ainoastaan kasvien levenemisestä maassamme ja sen kovassa ilmanalassa.

Onpa erinomaisen ihmeellistä nähdä elävän luonnon taistelevan pohjan pakkasta vastaan. Se, joka matkustaa Suomessa etelästä pohjaan päin, näkee kasvamisen vähitellen lakastuvan ja kuolevan. Ja se, joka päinvastoin matkustaa pohjasta etelään, näkee kasvin-elon vähitellen enenevän moninaisuudessa ja voimassa. Ollaanpa nyt matkustavinamme pohjasta etelään.

Perimmäisessä Suomen Pohjassa, Tenonjoen rannoilla ja pohjais-puolella Inarinjärveä, on luonto juurikuin aamu-uninen ja iltaväsynyt. Kaikki, mikä kasvaa, alkaa myöhään, kypsyy pikaisesti ja lakastuu aikaisin. Muutamassa päivässä, heinäkuun alussa, on kaikki viheriänä; muutamassa päivässä, elokuussa, on taas kaikki keltaisena. Tällä välillä koettaa kaikki näin lyhyessä ajassa ennättää elää ja kasvaa yötä päivää. Peuranjäkälä ja muita alhaisemman järjestyksen kasveja peittää runsaasti tunturien rinteitä. Ruohot ja muutamat harvinaiset kukat saattavat jokien rannat elävästi vihoittamaan. Muuten onnistuu luonnon ainoastaan suurella vaivalla saada muutamia vaivaisia korkeamman järjestyksen kasveja menestymään. Vaivaiskoivu ja kataja nousevat ylimmäksi pohjaan, mutta kyyristyvät piamite kontalleen maata vasten. Pajut riippuvat rantain äärillä, ja mättäiden välistä katsoa tirkistävät muuraimen-kukat, jotka ainoastaan lämpiminä kesinä näkevät marjansa täällä kypsyvän.

Muutamia peninkulmia etempänä etelään päin alkaa auringon puolella tunturia näkyä vaivainen mänty, juurikuin huolestuneena siitä, että hän on eksynyt aina tänne asti. Vähitellen tapaa laksoissa, jotka ovat pohjaistuulta vastaan suojassa, ensimmäisen lepän, ensimmäisen tuomen, haavan ja raidan, kaikki vaivaiskasvuisina ja huolehtuneina toimeentulostaan. Eteläpuolella Utsjokea alkaa kuusi kontata maata myöten oksineen ilman rungotta. Pihlajakin näyttäytyy. Kuivilla auringonvaloisilla mäillä tapaa ensimmäiset puolukat, ensimmäiset mustikat, sekä alhaisemmilla aloilla juolukat ja karpalot. Kasvit näyttävät vielä tulevan esiin juurikuin koettelemalla ja monihuolisina.

Inarin järven pohjaisrannalla on kasvikunta joksikin vakautunut. Tässä alkavat ensimmäiset, vielä vaivoin kasvavat metsät. Koivu kohoaa ylös; vaivaiskuusi saapi rungon; mänty tulee paksummaksi, ehkä on vielä matala. Utsjoen pappilassa on istutettu potaateja ja kylvetty naurista, mutta vieläkään ei näy merkkiäkään pellonviljelykseen. Tämä alkaa vasta Ivalonjoen suulla Inarin järven etelärannalla. Siinä on vasta ensimmäinen ohrapelto, joka ilahuttaa silmää, ehkä se useammasti antaa katovuoden, kuin viljaa.

Kun sitte, matkalla etelään päin, on noustu Maanselän tunturin ylitse, joka tässä kutsutaan Suolaseläksi, nähdään kasvikunnan jotensakin vahvistuvan ja tulevan moninaiseksi. Keminjoen laksossa alkavat suuret metsät nousta täyteen korkeuteensa. Täällä kasvavat jo kaikki pohjais-Suomen puulajit. Yleisesti viljeltävän ohran rinnalla nähdään jo välistä ruista ja kauraa. Vatut ja mansikat kasvavat auringon puolella kuivilla mailla. Täällä poimitaan ensimmäisen mesimansikat, ehkä näiden oikea kotomaa alkaa pohjaisnapapiiristä ja ulottuu noin samaan korkeuteen kuin Vaasa, jonka perästä ne alkavat vähetä ja kasvavat ainoastaan harvinaisina etelä-Suomessa.

Jotakuta etempänä etelään päin loppuvat myös Lapinmaan omituiset jäkälät ja kukat; mutta muut kukat kaunistavat niiden sijassa mättäitä ja niittyjä. Aletaan jo tavata orjantappurapensaita ja metsäviinamarjoja. Eteläisimmistä puulajeista kasvaa halava etinnä pohjaa vasten, mutta paleltuu usein kylminä keväinä. Lehmus kasvaa jolloinkulloin istuttamatta eteläisimmässä Pohjanmaassa, samoinkuin pähkinäpuu, vaahteri ja jalava Hämeenmaassa. Mutta tammi, saarni ja orapihlaja kasvavat ainoastaan aina Vaasan läänin pohjais-rajaan asti ja ne kasvavat jonkun ajan, mutta pian paleltuvat.

Hedelmäpuut menestyvät ainoastaan eteläisissä rannikkolaksoissa, mutta niitä istutetaan välistä lystin vuoksi etemmä pohjaankin päin. Omenat, luumut, kirsikat ja kriikunat tulevat välistä varsin hyviä etelä-Suomessa. Oulussa kukkii omenapuu, mutta ei tee koskaan hedelmää. Karviaismarjat ja paremman laatuiset viinimarjat ovat vielä hyviä Vaasan läänissä, mutta kadottavat makeutensaetempänä pohjaan päin. Monta ruokaan hyödyllistä ryytimaan-kasvia kuin myös kauniita ulkomaan kukkia kasvatetaan yleensä maassa. Samoin myös juurikasveja, niinkuin potaateja, nauriita, lanttuja ja useita muita. Tupakkia viljellään piamite yleensä pienissä hyvästi höystetyissä peltopalaisissa, jotka ovat suojassa pohjatuulelta. Mutta sellaisia arkoja ulkomaan kasveja, kuin viinirypäleet, kahvipensas, teepensas, sokeriruoko, viikunapuu y. m. ovat, voidaan ainoastaan erinomaisella hoidolla saada kasvamaan paljomaksoisissa ansareissa.

Kyllä havaitaan nähtävä eroitus kasvikunnassa rannikkomailla ja sisämaissa. Piamite joka kevä näkee ruohon viheriöitsevän Hämeenlinnan tienoilla kun eteläisempi puoli Helsingin ympärillä on vielä keltaisena ja paljasna. Sitä vastaan ovat lehtipuut Helsingin ympärillä syksyllä vielä viheriöinä, kun lehtimetsät Hämeenlinnan tienoilla jo välkkyvät kirjavassa värikomeudessa. Tiedämmehän meren keväellä jähdyttävän ja syksyllä lämmittävän ilmaa.

Kasvit näyttävät myös eroituksen kylmemmän itäisen ja lämpimämmän läntisen Suomen välillä, – tienoissa, jotka ovat samassa napakorkeudessa, s. o. yhtä ylhäällä pohjaan päin. Tämä tulee siitä että valtameren tasainen lämmin vaikuttaa ilman kaikissa maissa länteen päin kun itäiset tienoot saavat tuntea pohjaisen suuren mantereen epätasaisempaa ilmaa.