Maamme kirja: 46. Metsä
| 45. Kasvien levenemisestä | 46. Metsä. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
47. Kulovalkea |
Missä ikänä Suomessa matkustetaan, nähdään taivaan ranteella järveä, vuorta tahi metsää. Paikkakunta on taulu, metsä on sen reunus ja puiden latvain takana alkaa taivas. Missä ei näe metsän synkkää, lienteätä aallonmuotoista rantua kaukana, luuleepa ei oikeata rajaa olevankaan taivaan ja maan välillä.
Jos ollaan likellä metsää tahi kävellään metsässä, nähdäänpä kohti, ettei se olekaan yleensä yhdellaista. Välistä kasvaa se niin tiheäksi, että siinä on synkkä varjo selkeällä kesäpäivällä, ja niin harvaksi, että aurinko valaisee pienimmänkin mättään. Välistä se nousee ylevänä korkeine puineen pilviä kohti; toisessa kohti on se lyhytkasvuista ja vähäläntää. Harvoin on metsä puhdistettua; usein on se täynnä kaatuneita puita, puoleksi lahonneita runkoja, jotka myrsky on kaatanut ja joiden välissä on tiheitä pensaikoita, jäkälöityneitä kiviä, soita ja pieniä lampeja, joihin sadevesi on kokounut.
Kaikki meidän metsämme ovat enimmite petäjikköjä, kuusikkoja ja koivukkoja, Petäjät, kuuset ja katajapensaat kasvavat mielellään suuressa seurassa ja ne kutsutaan havumetsäksi. Sellainen metsä menestyy kuivassa ja kovassa hiekkamaassa, tahi kivikkokankaassa. Tämä on erämaan voimakas poika, ja hänen tiheässä varjossaan menestyvät yrttikasvit ja pensaat; puut saavat ravintonsa omista, pudonneista, mädänneistä havunneuloistaan. Välistä tapahtuu, että männyt tahi kuuset kasvavat tiheään kovassa maassa: silloin huonommat kuivavat ja vahvemmat seisovat jälellä. Toisin paikoin kasvavat petäjät harvassa kankaalla: siinä kohoavat ne pitkiksi mastopuiksi ja niillä on keltaisempi kaarna ja tuuhea kruunu latvassa, kun itse rungot ovat alapuolella oksattomat. Sellaiset komeat puut kutsutaan hongiksi ja ovat pohjaisen kasvikunnan valtavammat tuotteet.
Lehtimetsät ovat enimmältä osalta koivikkoja, joissa välistä tavataan joku pihlaja, haapa, tuomi, raita, pajupensas, leppä, tahi Suomessa joskus tammi, vaahteri, lehmus, jalava, saarni. Kaikki nämä puut rakastavat enemmän kosteata ja löyhää maanlaatua. Tammi, leppä ja haapa, niinkuin koivukin, kasvavat välistä lehdoissa eli metsikoissa, monta yhdessä; muut kasvavat enemmän hajallaan. Lehtimetsässä menestyvät kaikki yrttikasvit, pensaat ja ruohot, joista eläimet saavat ravintonsa. Tässä tulee se, että ne tienoot, joissa kasvaa lehtimetsää, ovat hyödyttäviä karjanhoidolle ja maanviljelykselle, mutta havumetsällä on suurempi arvo hirsi- ja tukkipuiden tähden.
Suomen metsä on kallis omaisuus, vieläpä niinkin kallis, että tämä maa olisi ilman metsättä kelpaamatoin ihmisten asuttavaksi. Metsää tarvitaan polttopuiksi, huoneenrakennuksiin, aidoiksi, silloiksi, laivoiksi ja moniin muihin tarvittaviin kappaleihin. Metsä suojelee maata kylmistä tuulista sekä lämpimän ja kylmän äkillisistä muutoksista. Metsä vetää itseensä märkyyttä ilmasta sekä suojelee kuivuudesta. Sade lankeaa tasaisemmasti metsämaassa; lumi ei sula niin yhtäkkiä keväellä. Näiden omaisuutensa tähden on metsä juurikuin maan turkki. Yläällä pohjassa oleva maa tarvitsee hyvät talvivaatteet, mutta jos se riisuu turkin päältään, niin saapi syyttää itseänsä, jos se paleltuu.
Tätä tulisi muistaa enemmän, kuin tehdään. Ei yksikään maa tarvitse niin paljo metsää, kuin Suomi, eikä yksikään kansa käytä metsää niin pahasti, kuin Suomen kansa. Milloin tulee kaskenhakkaaja ja kaataa metsää saadakseen muutamina vuosina hyvästi viljaa ja huonoa laidunta. Milloin tulee talonpojan vaimo lapsineen taittamaan ja kokomaan lehtiä lampailleen: hän katkoo huolettomasti nuoret puut, tahi hakkaa ne kumoon saadaksensa siitä helpommasti lehdet. Sitte tulevat halonhakkaajat, tervanpolttajat, sydenpolttajat, tukkienhakkaajat; ne kaatavat kaikki, mikä vaan kelpaa, ilman suomenpuutakaan jälelle jättämättä. Siitä ei huoli kukaan, että eläimet pureskelevat poikki lehtipuiden vesat, tahi että miljonittain nuoria puita hakataan aidaksiksi. Vuosittain hävittävät metsävalkeatkin taajoja maa-aloja, ja palaneiden havumetsäin sijaan kasvaa harva lehtimetsä. Mutta kivikkomaalle usein ei kasva enää mitään.
Tällä tavalla pidetään huonossa hoidossa ja vähennetään Suomen kalliita metsiä. Voitonpyyntö viettelee monen myymään tahi kaatamaan koko metsänsä, sen sijaan että hän vuosittain hakkaisi täysikasvuiset puut ja saisi pysyväisen hyödyn metsästänsä. Hänen lapsensa saavat hänen jälkeensä köyhän, hävitetyn maan. Nyt jo makaa suunnattomia maa-aloja autioina ja metsättöminä. Maanviljelijät valittavat kylmien kevättuulien hävittävän laihot, tahi kuivuuden ja kevättulvain vahingoittavan pellot, mutta eivät ajattele sitä, että he monta kertaa itse ovat syypäät tähän.
Muinoin, kun koko maa oli tiheinä metsinä, tarvitsi perkata maata saatavaksi tilaa viljelykselle. Siitä ajasta asti on meidän kansamme perinyt sen onnettoman luulon, että metsä on jotakin pahaa ja etteivät kasvavat puut ole tavarata. Kohta on tarve tuleva paremmaksi opettajaksi. Missä ihminen on katsonut Jumalan istutuksen ylen, siinä täytyy h’nen itsensä viimmein sanomattomalla vaivalla kylvää metsää.
Muutamissa seurakunnissa on tapana, että rippikoululapset istuttavat nuoria puita muistoksi. Se on kaunis tapa, jonka pitäisi tulla yleiseksi maassamme. Sellaista puuta pidetään ystävänä; se rukoilee vertaistensa edestä, se on rukous koko isänmaamme edestä.