Maamme kirja: 48. Pellosta ja niitystä

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
47. Kulovalkea 48. Pellosta ja niitystä.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
49. Hallayö


Suomalaiset asuivat ennen vanhaan havumetsäisillä karumailla, jotka olivat huonoja laitumia. He elivät enimmiten metsästämisestä ja kalastamisesta, mutta heillä oli myös tapana viljellä halmetta. Halme on vanhempi kuin pelto, ja sitä viljellään vielä tänäkin päivänä muutamissa osissa maatamme.

Talonpoika valitsee sopivan maan, varsinkin mäkirinteen, kaataa metsän kaskeksi ja antaa sen maata. Kun puut ovat kuivaneet, sytyttää hän ne viertäen polttaa. Sitte kyntää hän halmeen, kylvää tuhkaan ruista tahi ohraa ja saapi ei juuri vähällä vaivalla siitä kaksi viljaa ja muutama-vuotisen laitumen. Mutta kun maa ja tuhka ovat antaneet kaikki ravinto-aineensa, eipä kasvakaan enää mitään tässä paikassa. Siksi on laki kokenut rajoittaa halmeviljelyä, kun se hävittää paljolta metsää ja tekee maan hedelmättömäksi.

Pelto tarvitsee uutterampaa työtä ja huolta kuin halme. Suurin osa peltoja Suomessa on kuokittu muinaisiin soihin ja rämeihin, joista liika vesi on ojia myöten juoksutettu pois. Turpeet ja kannot poltetaan, ja tälle kytömaalle levitetään myös savea, että sen hedelmällisyys eneneisi. Sitte se höystetään, sahrat sen kyntävät, karhi käypi sen ylitse, siihen kylvetään siemen ja vilja kasvaa. Muutamain vuotten perästä jätetään kytömaa ketoon, ja siitä saadaan joku aika eteenpäin hyvä heinän kasvu. Sitte kuokitaan tahi kynnetään keto uudestaan, höystetään, karhitaan, kylvetään ja tällä tavalla tulee siitä vanha pelto

Tätä saatetaan tehdä monella tavalla. Monessa paikassa kylvetään ensi vuonna ruista, toisena vuonna ohraa ja kolmantena vuonna on pelto kylvämätönnä: silloin on se kesantona. Tämän kolmiomaisen sijassa käytetään muilla tienoilla kaksiosaista viljelystä, kun pelto kylvetään ainoastaan joka toinen vuosi. Taitavat maanviljelijät käyttävät myös vuoroviljelystä, kun pelto joka vuosi kylvetään vuoroon eri jyvälajeilla, juurikasveilla tahi heinänsiemenillä.

Ohra on vanhin jyvälaji, joka Suomessa on viljelty. Nyt viljellään täällä enemmän ruista, kuin ohraa. Sitä likinnä viljellään kauraa, joku vähä nisua ja etelä-Suomessa myös tattaria. Ruis on kaksivuotinen kasvi, kylvetään tavallisesti elokuussa, on talven ajan lumen peitossa, alkaa taas kasvaa keväellä, käypi tähkälle kesäkuussa, hedelmöipi heinäkuussa, tekee sen perästä terää ja leikataan tavallisesti elokuun alussa. Kaikki muut viljalajit ovat yksivuotisia ja kylvetään lopussa huhti- tai toukokuuta.

Hyvää viljan saantia auttaa paljo pellon hoito, mutta myöskin maan- ja ilmanlaatu. Kun pelto ei ole oikein hyvästi kylmettynyt syksyllä tahi makaa liian varhain paljaana keväellä, häviää rukiin laiho. Hedelmöimisen ajalla on ruis arka ja voipi saada vahingon rankasta sateesta ja myrskyilmasta. Teräntekemisen ajalla on se myös arka hallaan. Jos se pohjasta vasten menee lakoon, viipyy sen joutuminen. Pitkällisessä sateessa saavat juuret vahingon tahi se itää kuhilaissa; myöhään leikatun rukiin jyvät varisevat tähkistä. Kaikki tietävät kuinka se leikataan, sidotaan, kuivataan riihessä ja sitte puidaan. Kaikissa maissa ei pidetä kuivausriihiä, mutta Vaasan ja Uudenmaan riihissä kuivatut siemenrukiit ovat ulkomaalla korkeassa hinnassa.

Kaikki tämä vaatii taitoa ja tointa. Suomen maanviljelijällä on vielä paljon oppimista. Hänen tulee varovaisesti koetella uusia oppejaan, mutta hän ei saa luulla, että isän ja isänisän tapa on ollut ainoa oikea. Eihän se, joka ei tunne luonnon voimia ja maan aine-osia, voi arvostella mikä parhaite maksaa vaivan erilaisessa maanlaadussa. Täällä saadaan nyt tavallisina vuosina 6:des tahi 8:sas jyvä, ja kuitenkin tiedetään, että huonokin maa kovassa ilmanalassa voipi tuottaa monta kertaa rikkaampia tuloja, jos se hoidetaan niin kuin luontonsa vaatii.

Niin on se niitynkin kanssa, olkoon se luonnollinen niitty, tahi peltoketo, tahi sellainen niitty, joka erittäin kylvetään ja kastellaan. Moni luulee sen olevan kylläksi, kun hän raivaa pois puut tahi pajupensaat ja kaivaa niittyyn matalat ojat sekä hoitaa ne huonosti. Mutta sellainen niitty on välistä liian kuiva, välistä liian märkä; usein ottaa se sammalta, tahi siihen kasvaa mättäitä vanhain puunjuurten päälle. Siksi on taitavilla maanviljelijöillä paljon huolta niityistä ja he ojittavat ne hyvästi, tahi kastelevat niitä tiilitorvilla, jotka pannaan ruohokamaran alle. Toiset lannoittavat niityt ja kylvävät ne paremmilla heinänsiemenillä, niinkuin apilalla ja puntaripäällä. Sillä niitty on pellon äiti. Hyvästi hoidetuilla niityillä saatetaan hoitaa suurempi karja ja täten saadaan pellot parempaan lantaan. Maa ei saata antaa enempätä takasi, kuin se on saanut, ja jos ei palkita niitä ravintoaineita, jotka hän antaa itsestään kasveille, niin se laihtuu. Siksi pitää aina olla 5 rahi 5 tynnyrin alla niittyä yhtä tynnyrin alla vastaan peltoa, ja missä löytyy enemmän hiekkamaata, kuin savimaata, antaa niitty paremman tulon kuin pelto.