Maamme kirja: 49. Hallayö
| 48. Pellosta ja niitystä | 49. Hallayö. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
50. Kärsivällisyys |
Kovin pakkanen talvella ei vahingoita heikkoa rukiin laihoa, joka makaa lumen alla piilossa. Mutta kun maa on paljastunut keväellä ja laiho on alkanut kasvaa, saattaa halla sen vahingoittaa tahi märkyys hävittää.
Yökylmäset sattuvat välistä, kun pellot ovat täydessä kasvussaan: toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, ja voivat siis vahingoittaa enemmän tahi vähemmän. Mutta vaarallisimmat ovat ne hallat, jotka sattuvat, kun jyvät kasvavat tähkissä eivätkä ole vielä joutuneet. Silloin saattaa mennä monta kaunista vuodentuloa kokonaan turmioon yhtenä ainoana yönä, ja monta tuhatta ihmistä menettää leipänsä.
Maan mies kävelee illalla ulkona katselemassa taivaan merkkejä. Päivä on ollut viileä ja taivas pilvinen. Tuuli puhaltaa pojassa, ja hyvä on että tuulee, sillä niin kauan kuin tuulenhenki käypi ja pilvi seisoo pohjaisessa, ei ole vaaraa. Mutta illalla alkaa tuuli asettua, ja auringon laskeuttua on ilma tyyni. Samana aikana näkyy kirkas viiru pilvisellä taivaalla pohjasessa; kirkas sininen kohta laajenee heti koko taivaan yli: siinä ei näe enää yhtään ainoata pilveä. Samalla vähenee ilman lämminkin. Puolenpäivän aikana osoitti vielä lämpömittari 15 pykälätä: auringon laskun aikana näyttää se ainoastaan 3 tahi 4. Mutta vielä on lämmintä ilmassa; se on kolkko, mutta vielä ei ole hallaa.
Maanmies katselee peltoansa karvaalla mielellä. Siinä on minun leipäni, sanoo hän hiljaa itsekseen. Voi kaunista vainiota, noita kellastuneita tähkiä, jotka vasta huojuivat niin helposti tuulessa, kuinka paljo vaivaa eikö niistä ole ollut, ja kuinka eivätkö ne ole suloittaneet mieltäni! Nyt seisovat ne aivan liikkumatta, ja vielä eivät ne notkistu jyväinsä painosta. Kaikkivaltias Jumala, varjele heitä vielä kaksikaan viikkoa – yksikään viikko – vaikkapa edes muutamia lämpimiä päiviäkin, ja ne ovat valmiina leikattaviksi! kuitenkin tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun, minun Jumalani; sinun tahtosi on aina paras.
Tulee myöhäinen, ilta kuluu puoliyöhön; ensimmäinen syyspimeä alkaa, tähdet kiiltävät selkeällä taivaalla. Ei yhtään pilveä eikä tuulenhenkeä! Ennen rankkaa sadetta, ukkoisen ilmaa ja myrsky, kuin tätä hirmuista, selkeätä äänetöntä, kummallista hiljaisuutta luonnossa, joka ennustaa hävittäjän hiljaista lähenevää tuloa elokuun yönä.
Ilman lämmin on laskeunut liki jäädepykälää. Maanmies ei saata nukkua. Hän näkee jo tulevan onnettomuuden ja ajattelee keinoja, joilla voisi estää sen seuraukset. Muutamat virittävät valkeita peltoin pientareille, ja jos ilmassa vielä on tuulenhengäystäkään, joka viepi savua pellon päällitse, niin on vielä toivoa suojella tähtiä. Toiset kiinittävät pitkät köydet, joita he vetävät hiljaa pellon päällitse estääksensä liikuttamisella tähkiä paleltumasta. Mutta luonnon voimat tottelevat Jumalan tahtoa.
Viimmein ilmoittaa aamurusko varhaisen päivän, ja auringon noustessa on ilma kylmin. Lämpömittari näyttää 2 pykälätä kylmää; on hallapäivä, kun se näyttää aina 6 pykälätä.
Hieno jääkuori vetäypi kaikkiin pieniin vesilätäköihin. Aamukaste jäätyy ja laskeupi valkeaksi, kiiltäväksi kuuraksi maahan ja metsiin. Tähkät ovat juurikuin hopioidut: kylmettyneen olen voipi helposti taittaa. On ihanin aamu: kaikki on hiljaisuudessa ja sädehtivässä kirkkaudessa. Nouseva auringon rukoilee Jumalan kaikkivaltaa.
Vielä on heikko toivo jälellä. On halla, jonka maamies kutsuu jäähallaksi ja joka ei vahingoita jyviä. Niin käypi, jos ei lämmin tule kohta sen jälkeen. Mutta usein alkaa lämmin eteläinen tuuli puhaltaa jonkun tiiman perästä auringon nousun jälkeen. Kauniin halla-aamun perästä seuraa kaunis, auringon lämpimä päivä. Lämmin on se, joka tekee pakkasen hävityksen täydelliseksi.
Alussa ei voi havaita mitään muutosta kasvikunnassa. Mutta sitä mukaa kuin kuura sulaa ja aurinko alkaa lämmittää, tulee hävityskin näkyväksi. Kaikkien arkain kasvien – kukkain, papujen, herneitten, nauristen, lanttujen – vaalistuneet lehdet ovat lupassa: potaatien lähdet mustuvat, juurikuin olisivat tulen kärventämiä. Pellot näyttävät muuttumattomilta, mutta jos tutkii jyväin tuppia, ovat ne puoleksi tuleentuneet jyvät muuttuneet vesikirkkaaksi nesteeksi, joka kohta jättää jälelle ainoastaan tyhjän kuoleuneen ja ravintoaineettoman kuoren.
Sellainen on tämä hirmuinen onnettomuus, joka on aivan usein syösnyt Suomen hätään. Ja halla kulkee varsin erilaisesti. Tapahtuupa niinkin, että kahdesta toisiaan liki olevista pelloista halla panee toisen, ja toinen jääpi ilman vahingotta. Välistä paleltuu toinen osa peltoa, toinen osa ei. Toisen tienoon hävittää halla kokonaan, toisen tienoon jättää vapaaksi. Tämä tulee märästä tahi kuivasta ja yläisestä maasta, likellä olevista mataloista ja seisovista vesistä tahi syvistä ja juoksevista vesistä, usein myös pellon hoidosta. Huonovoimaisen ja huonosti hoidetun pellon panee halla; väkevätä ja hyvästi hoidettua vahingoittaa se vähemmän. Mutta ei ole se joka kylvää, eikä se joka kastaa: Jumala ainoa on se, joka kasvun antaa.