Maamme kirja: 61. Lappalaisista

61. Lappalaisista.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Castrén kertoo matkastansa Lapinmaassa: Lappalaisen kylän näkeminen kesällä ei juuri hyvitä mieltä. Ympärinsä maassa näkee pilauneita kalansuolia, kalansuomuja ja muuta siivottomuutta, joka saastuttaa ilman. Telttain mataloista ovista mataa joukko likaan tuhrautuneita ihmisiä. Itse ovat he tästä asiasta aivan huolettomina. Kohteliaisuus vaatii, että kaikki, yksin pienet lapsetkin tervehtivät matkustajata kättä lyömällä. Kun tämä kaikessa hiljaisuudessa on lopetettu, saapi olla valmiina vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: ”Onko rauha maassa? Kuinka voipi keisari, piispa ja maaherra?” – Välistä kysyttiin minun kotipaikastanikin, ja kuin sanoin sen olevan kaukana tunturien takana, kysyin minulta eräs Lappalainen, olisinko kotoisin siitä maasta, jossa tupakka kasvaa.

Ihmeellistä oli nähdä kuinka sukkelasti kömpelöt Lappalais-vaimotallukat juoksivat teltalta teltalle. Kohta kutsuttiin me pieneen pimeään hökkeliin, jonka piti olla muka tuvan. Kuitenkin nukuin minä siinä varsin hyvästi ja tunsin itseni sen perästä niin virkistyneeksi, että uskalsin astua erääsen lapinkotaan. Sen neliskulmainen perustus oli tehty kolmesta toistensa päälle asetetusta hirrestä, kun sen yläisempi puoli oli pyöreä, päältä huipuksi supistettu ja rakennettu laudoista. On pyöreitäkin kotia kivisen lattian kanssa, jotka lämpimän vuoksi ovat päällystetyt turpeilla. Sisäpuolelta on asuinmaja hirsillä jaettu yhdeksään osaan. Kuusi on tallellussijaa, kahdessa asuvat ihmiset ja keskimmäinen osa on tulisiana. Tulisian oikealla puolella asuvat isäntä ja emäntä, vasemmalla puolella muu talonväki. Lappalaisella on kala-aittojakin, rakennettuja korkeain patsasten nenään, petoeläinten estämiseksi.

Ensin tultuamme tapasimme me Lappalaiset heidän yksinkertaisessa joka-aikaisessa puvussaan, joka parkituista poronnahoista on tehty paidan mukaiseksi. Meidän nukkuissamme muuttivat he päällensä muutamanlaisen verkapaidan, joka on heidän juhlapukunsa. Sen päällä oli vaimoilla liivi, kaulan ympärillä liinainen kaulus ja päässä hevosenkengän muotoinen koristus. Miehillä ja vaimoilla oli vyötäröissä vyö, runsaasti koristeltu hopeisilla tahi messinkisillä solilla. Kengät ja housut olivat pehmeästä poronnahkasta.

Lappalainen on lyhytkasvuinen, matala-otsainen, poskipäät pöngöttävät ulospäin ja silmät ovat pienet. Luonnostaan on hän hidasta, raskasmielistä ja juroa sukua, Häntä syytetään kateelliseksi, leppymättömäksi ja viekkaaksi, mutta muut kiittävät häntä hyvämielisestä sydämenlaadusta, hyväntahtoisuudesta vierasta kohtaan, jumalanpelvosta ja siveästä käytöksestä, kun hän ei tule paloviinan kiusauksiin. Joka päivä lukee hän ruokalukunsa, aamurukouksensa ja iltarukouksensa, pitää vaarin lastensa opetuksesta siinä vähässä opissa, joka hänellä itsellään on. Vaimoaan ja lapsiaan rakastaa hän hellästi. Eräs Lappalais-vanhus kertoi minulle, ettei hän kolmenkymmenen vuoden ajalla ollut vaihtanut torasanaa vaimonsa kanssa eikä koskaan puhutellut häntä muutoin kuin lempisanalla loddadsham, minun lintuiseni. Kun eräs Lappalais-perhekunta antoi yhden pojistaan palvelukseen muutamalle vieraalle matkustajalle ja poika sitte kuoli, pidettiin tätä Jumalan rangaistuksena vanhemmille siitä että he olivat jättäneet lapsensa pois luotaan.

Maaliskuun lopussa muuttaa monta Lappalaista ylös Jäämeren rannikolle, kalastamaan Norjalaisten kanssa. Heinäkuulla ja elokuulla kalastavat he omissa järvissään. Silloin on Lappalaisella kultainen aika, kun hän saapi nukkua teltassaan täydellä vatsalla rauhassa sääskiltä ja huoletonna. Nämä Kala-Lappalaiset, heidän pienien porokarjainsa kanssa, asuvat kuitenkin huoneissa talvella ja pidetään sivistyneempinä, kuin erämaan oikeat pojat, Tunturi-Lappalaiset, joilla ei ole muita asuinhuoneita, kuin heidän muutettavat telttansa, tehdyt neljästä kaarelle sujutetusta, maahan lyödystä tangosta, joiden ympärille on pantu sarasta tehty peite. Huipussa on savunreikä, keskellä harmaista kivistä ladottu tulisija. Koivunvarpuja on levitetty maahan ja porontaljoja niiden päälle. Niin asuu Tunturi-Lappalainen talvet kesät. Ainoastaan, jos porot pysyvät koolla ja ovat susilta säilyneet, eipä hän parempata toivokaan. Hän pitää itsensä onnellisena ja rikkaana; hän ei tahdo vaihtaa pois tuntureitansa paratiisia vastaan maan päällä.