Siirry sisältöön

Maamme kirja: 69. Wirolaisia kansanlauluja

Wikiaineistosta
68. Wirolaisten Kalevi-poeg 69. Wirolaisia kansanlauluja.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
70. Suomen kansasta


a) Kotoinen neito.

[muokkaa]
Kesä on ja päivänpaiste,
Lirittää yläällä leivo,
Lehdet ovat lehtipuissa,
Kaikki niitytkin kukissa,
Koivuin latvat kuokistuneet,
Oksissaan ovat omenat,
Pähkinät on pehkoissansa,
Kotoneidot laulelevat.
Kesä loppuu, syys käsissä, –
Niityn kasvit niitetähän,
Kirves kaatavi petäjät,
Piilu koivut pirstoaapi,
Halla ottaapi omenat,
Ukonilma pähkinäiset,
Mies kosii kotoisen neidon,
Ikäväst’ on niityn itku,
Mets’ on keltaista mureesta,
Hirnuvat isänsä varsat,
Ammovat vasikat äitin,
Mölisevät veljen möllöt,
Syöttäjätänsä surevat,
Kaipoavat katsojaansa,
Hoitajansa helleyttä.
Eik’ olilla impi käynyt
Ennen päivän nousemista
Lauluin aina läävässänsä?
Meni partehen vasikan
Ilman äitin tietämättä,
Ennen noustua isänsä;
Heiniä antoi helmastansa,
Kantoi vettä juotavaksi
Isän, äitin tietämättä.
Eikö tätä muistettaisi!

b) Kotipaikan kiitos.

[muokkaa]
Kylä kultanen kotini,
Kylä, jossa ennen kasvoin,
Armas entinen oloni;
Kasvoit poikasi komeiksi,
Tervehiksi tyttäresi.
Olet kylä kelvollinen:
Peltos’ kasvavat eloa,
Niityt heiniä hyvästi,
Päll’ on pelto, niitty alla,
Keskipaikka pellavassa.
Kuminoit’ on kunnahalla,
Vainiot jo vaaleoina,
Kypsyneinä karviaiset,
Orapihlajat vihannat,
Omenat hyvänhajuiset.
Voi kylää, kuhun koteusin,
Sua, jonk’ omaksi jouduin,
Hyi häpeetä, hyi hävytön!
Sua kiitetään kujeillen,
Ivaten ylistetähän,
Kylä ruma, sotkusoinen,
Paha puhdasten sydänten,
Paha parjaaja hyville,
Viete äitin tyttärille!
Kiitänpä omaa kylääni,
Kotopaikkaani ylistän.
Oot sä kylä kelvollinen,
Niinkuin kirkko kukkulalla,
Herranhuone korkealla,
Armas nähtävä yläällä.
Yks’ on ainoa asia,
Mikä arvosi alensi
Alle Räävelin[1] aseman,
Alle arvon Wesenburgin:[1]
Ei sua lähene laivat,
Laivat rikkaat riistastansa
Eivät tuo tavarojansa,
Makeitansa maalle saata,
Eivät liinalastiansa.
  1. a b Wiron kaupunkeja.