Maamme kirja: 68. Wirolaisten Kalevi-poeg
| 67. Wirolaisista | 68. Wirolaisten Kalevi-poeg. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
69. Wirolaisia kansanlauluja |
Wirolaisilla on monta kansansatua ja yks suuri sankari-runokokous, jossa on 20 runoa, kutsuttu heidän suurimman kansan-sankarinsa jälkeen Kalevi-poeg (Kalevan-poika). Hänestä kertoo seuraava satu:
Eräs ämmä kaitsi lehmiään metsässä ja tapasi siellä naarasteeren ja munan. Niistä kasvoi kaksi kaunista neitoa, Salme ja Linda, jotka saivat monta kosiomiestä. Salme tuli naimiseen pohjantähden kanssa, mutta Linda valitsi miehekseen jumaloista sukuperäisen väkevän uroon, nimeltä Kalev. Linda ja Kalev saivat kolme poikaa, ja nuorin poika oli syntynyt isän kuoleman jälkeen. Näiden kolmen pojan metsästäessä tuli ”tuultentietävä” noita Suomesta ja ryösti pois heidän äitinsä. Linda huusi apua taivaan jumalalta, Ukolta, ja tämä muutti hänen kallioksi Iru-vuorelle Räävelin luona.
Pojat etseivät turhaan äitiään. Vanhin heistä meni Wenäjälle ja tuli taitavaksi kauppamieheksi; keskimmäinen matkusti pohjaan ja tuli mainioksi sotijaksi. Nuorin, Kalevi-poeg, verrattiin rautakyntiseksi kotkaksi, ja hänellä oli monta ihmeellistä elämän vaihetta. Hän ui Suomenlahden yli Suomeen, etsi noiden erämaissa käsiinsä ja löi hänen tammen tyvellä maahan. Äitiään ei hän voinut löytää; tämä näytti itsensä hänelle kauniina neitona unessa, ja hän ymmärsi nyt, ettei äiti enää ollut eläväin joukossa.
Sitte oli hän monissa vaarallisissa seikoissa. Kalevi-poeg etsii kuuluisan sepän Suomessa ja ostaa niin verrattoman miekan, että hän tällä sivaltaa sepän alasimen maahan asti halki, tulematta pienintäkään koloa sen terään. Hänen raivokas luontonsa kiihtyy; Kalevi-poeg lyöpi sepän pojan kuoliaaksi, ja sen onneton isä kiroaa miekan, niin että sen kerran pitää tulla herransa surmaksi. Kalevi-poeg palaa takasi Wiroon ja sopii veljeinsä kanssa, että sen, joka jaksaa etemmäksi nakata kallion kappaleen, pitää päästä maan kuninkaaksi. Kalevi-poeg nakkaa etemmäksi, tulee kuninkaaksi Wiron-maahan ja kyntää maan jättiläis-hevosella ja jättiläis-auralla. Sudet repivät hänen hevosensa; hän hävittää pedot, hän panee maan viljelykseen. Hän aikoo rakentaa linnan, kulkee lankkuselässä Peipposen-järven keskustan läpitse ja polkee niin syvät askeleet maahan, että hän litistää vuorten kukkulat tasaiseksi. Hänen levähtäessään rannalla tulee pahanilkinen noita, varastaa häneltä miekan ja sinkoaa sen järveen. Kalevi-poeg herää ja lupaa miekan saavan maata piilossa järvessä, siksikuin yhtä väkevä sankari tulee sen ottamaan ylös, mutta jos hän itse tulee, leikatkoon se poikki hänen jalkansa. Sitte lyöpi hän lankkunsa kappaleiksi noidan poikia vasten ja menee noutamaan toisia. Tällä matkalla tulee hän kuolletten valtakuntaan, manalaan. Siellä hallitsee paha henki, paha henki, Sarvik, äärettömän suuria tavaroita. Kalevi-poeg voittaa Sarvikin, pelastaa kolme vangittua neitoa ja palaa suuren saaliin kanssa päivän valoon.
Nyt teki Kalevi-poeg’in mieli etsiä mailman päätä ja hän rakensi tätä varten laivan hopeasta. Hän purjehtii pohjaan päin Lapinmaahan ja yhtyy suuriin vaaroihin. Kerran nielee hänet meren pyörre, josta valaskala hänen pelastaa. Toisen kerran poimii hänet jättiläis-neito esiliinaansa ja tuopi kummana elävänä isälleen. Hän käypi tulisten vuorten luona ja näkee revontulien henkien sotivan hopeisilla keihäillä ja kultaisilla kilvillä. Viimmein sanoo hänelle eräs viisas mies, että ennenkuin hän löytää mailman lopun, löytää hän oman loppunsa. Kalevi-poeg palaa takasi Wironmaahan, voittaa tappelussa maansa viholliset, astuu vielä kuolletten valtakuntaan ja sitoo Sarvikin virjoilla kiini. Mutta nyt tulee rautapuvussa olevia miehiä meren yli rynnistämään Wironmaahan. Siinä syttyy taas verinen tappelu. Kalevi-poeg saapi voiton, mutta hänen parhaat sotauroonsa ovat kaatuneet. Hän seisoo yksinään, ”juurikuin keväellä kuivunut koivu”. Yksinäisenä asuu hän suuressa metsässä. Eräänä päivänä astuu hän Peipposenjärven rannalle ja näkee entisen miekkansa kimaltelevan vedessä. Halusta palavalla mielellä kahlaa hän veteen ottamaan sitä, mutta miekka, joka muistaa kirouksen ja tehdyn lupauksen, leikkaa hänen molemmat jalkansa polvista asti poikki. Niin kostaa miekka ennen vuodatetun viattoman veren.
Kalevi-poeg kuolee, mutta jumalat panevat hänen jaloitonna vahtaamaan kuoleman valtakunnan portteja ja vitjoihin sidottua Sarvikia. Siellä lyöpi Kalevi-poeg kädellään vuoriporttiin, mutta käsi jääpi halkeimeen kiini, ja joka kerta kuin Kalevi-poeg tahtoo tempasta itseään irti, tärisee maa maanjäristyksessä.