Maamme kirja: 7. Maasta ja kansasta

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
6. Hädän hetkenä 7. Maasta ja kansasta.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
8. Meidän maastamme ja mailmasta


Nytpä ymmärrän sen.

Tämä maa on minun isänmaani. Joko minä suomen kielellä kutsun sen Suomenmaaksi, tahi ruotsiksi nimitän sen Finland, on se kuitenkin aina sama maa. Kaikki sen pojat ja tyttäret ovat samaa kanssa, puhukoot mitä kieltä tahansa. Jumala on monena satana vuotena yhdistänyt heidät samaan kotomaana, samoin lakien ja hallituksen alle. Mitä hyvää tahi pahaa on tapahtunut toiselle, se on tapahtunut toisellekin. He ovat kasvaneet, eläneet ja kuolleet toistensa vieressä samassa ylhäisessä pohjoisessa, saman taivaan alla, tehden samaa kovaa työtä henkensä elatukseksi. Heillä on sama kristin-usko, sama opetus, samat oikeudet, samat velvollisuudet, sama etu, sama vahinko, sama vapaus, sama rakkaus ja sama toivo. Niin ovat he maanmiehiä, veljiä ja sisaria kaikkina aikoina. Heillä on, ei kaksi, vaan yksi isänmaa. Eivätkä he ole kaksi kansaa, vaan yksi kansa. Jumala antakoon meille kaikille hyvänsopuisen mielen. Mitä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisen pidä sitä eroittaman.

Muutamissa vieraissa maissa on paljo riitaisia väliä. Eri sukuperistä lähteneet ja erikieliset kansakunnat asuvat toistensa vieressä, mutta eivät voi olla sovinnossa. He riitelevät heidän kielestään ja eduistaan; toinen tahtoo sortaa toistaan. Välistä vuodatetaan verta; aina tulee paljo onnettomuutta. Jos kaikki pysyisivät sovinnossa, olisivat he väkevät, mutta eripuraisuus tekee ne heikoiksi. Sitte tulee vieras kansa ja valloittaa heidät. Sen sijaan että olisivat voineet olla vapaina ja onnellisina, menettävät he siinä kaikki, kun he eivät voineet sopia siitä, mitä heillä oli.

Muissa vieraissa maissa ovat kansat paremmin ymmärtäneet oman onnensa. Alkujaan ovat he olleet eri sukuperistä lähteneitä, eritapaisia, erikielisiä ja ovat riidelleet keskenään. Mutta aikoina kuluessa ovat he tottuneet pitämään arvossa ja rakastamaan toisiaan, jakamaan hyvyyttään ja suomaan toisilleen yhdellaisia etuja. He ovat kasvaneet väkeviksi yhteydessä ja tulleet yhdeksi kansaksi, jota ei yksikään vieras ole uskaltanut loukata. Kaikki suuret ja voimalliset kansat ovat tällä tavalla kasvaneet useista kansoista, jotka alkujaan ovat olleet toisilleen vieraita. Yhteinen isänmaa ja pitkäin aikain yhteiset elämän-vaiheet ovat tehneet heidät yhdeksi. Sitä ei löydy yhtään kansaa, jolla olisi niin sekautumaton sukuperä, ettei sillä olisi vieraita esi-isäinsä seassa; eikä millään kansalla ole niin sekoittamatointa kieltä, ettei siihen olisi lainattu sanoja muilta.

Jumalan tahto on se, että kansat alinomaa oppisivat jotakin toisiltaan. Ja kaikki kansat ovat työntekijöitä ihmissuvun suuressa yhdyskunnassa, joka jakaupi moniin haaroihin. Se on juurikuin vallansuuri vanha koivu: lehti olet sinä ja sinun pieni kotisi; oksa on sinun kansasi; runko on koko ihmiskunta.