Maamme kirja: 8. Meidän maastamme ja mailmasta
| 7. Maasta ja kansasta | 8. Meidän maastamme ja mailmasta. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
9. Merimiehen koti-ikävä |
Oma maa mansikka,
Muu maa mustikka.
Suomal. sananl.
Minä tiedän maamme olevan ainoastaan vähäisen osan maan pinnasta. Mutta minä luulin ennen, että me asuimme keskellä mailmaa. Nyt tiedän Suomemme olevan pohjoisessa osassa sitä mailman osaa, joka kutsutaan Europaksi, ja meren tykönä, joka kutsutaan Itämereksi. Tiedän myöskin likimmäisenä naapuri-maina olevan: itäpuolella Venäjänmaan, länsipuolella Ruotsin- ja Norjanmaan, eteläpuolella Viron- ja Lihvinmaan, jotka kuuluvat Venäjän valtakuntaan, sekä etempänä eteläänpäin Saksanmaan ja Tanskan. Pohjoispuolella maatamme on ainoastaan autio Jäämeri, josta meidät eroittaa kaitainen kaistale Norjan Lapinmaasta. Meillä on pitkä matka muihin mailman osiin ja lämpimiin maihin. Maata myöten saatamme ainoastaan Venäjänmaan läpitse tulla etelä-Europaan. Meritse tulemme sinne Itämeren ylitse, joka on suuri lahti Atlantin-valtamerestä. Talvella sulkee usein jää tämän meritiemme, mutta meidän urholliset merimiehemme purjehtivat kaikilla merillä ja vaihettavat tavaroitamme muiden maiden tavaroihin.
Sillä Jumala on luonut maat kummallisesti monenkaltaisiksi, niin ettei toinen maa ole toisensa lainen. Muutamat maat ovat hyvin lämpimiä, toiset hyvin kylmiä, toisissa taas on kohtalaisen lämmin. Maiden muoto, vuoret, maanlaatu, kasvit ja eläimet ovat hyvin erilaisia. Tuhat miljoonaa ihmisiä asuu maan pinnalla, ja niiden seassa ei ole kahta, jotka olisivat aivan toistensa näköiset. Mitä toisessa maassa puuttuu, sen tuottaa toinen maa. Mitä toinen ihminen ei voi toimittaa, sen toimittaa toinen, ja monta yhdessä toimittavat enemmän, kuin kukin erityisesti. Niin tulevat kaikki toisilleen hyödyllisiksi ja täyttävät toisensa puutokset. Se on viisas järjestys Jumalalta, että maat ja kansat tarvitsevat toisiaan. Sillä jos kullakin olisi kyllin itsellään, eipä kukaan etsisi toisiaan, vaan eläisi ja tekisi työtä oman itsensä eteen yksinänsä. Mutta nyt kaotetaan ihmiset tuntemaan ja auttamaan toisiansa, että kaikki rakastaisivat toisiansa niinkuin veljiä.
Niin on meidänkin maamme meriliikkeen, kaupan ja tietoin vaihetuksen kautta keskuudessa muiden maiden kanssa. Me noudamme suolamme Englannista, Portugalista ja Italiasta. Venäjältä tuomme me jyviä ja jauhoja, kun maahamme on tullut katovuosi. Ruotsista tuomme me rautaa, Norjasta sillejä, Englannista koneita. Saksanmaalta, Franskasta, Hispaniasta, Italiasta tuomme vaatekalua, hedelmiä ja viinejä. Amerikasta tuomme kahveja, sokeria, pumpulia ja väli-aineitä. Kiinasta tuomme teetä, Itä-Indiasta kaneelia, inkivääriä, pippuria ja muita ryytejä. Ulkomaille takaisin lähetämme me tervaa, lanttuja, lautoja, halkoja, voita, kaloja ja muita tavaroita.
Me tuomme myös kirjoja, taideteoksia ja hyödyllisiä keksinnöitä muista maista. Sellaista tavaraa on meillä vielä aivan vähä täältä sinne lähetettäväksi. Mutta vuosi vuodelta saamme sitä aina enemmän.
Muun mailman rinnalla on meidän maamme köyhä ja etäinen. Meillä ei ole suinkaan syytä ylpeillä. Meidän tulee olla nöyrinä, ahkeroina, säästävinä ja tarkkoina oppimaan, ettemme tulisi pakotetuiksi olemaan muiden armon alaisina. Mutta ei tämä estä meitä maatamme rakastamasta enemmän kuin jotakuta muuta maata mailmassa. Se on kuitenkin meidän oma maamme ja meidän kotimme. Eikä mikään muu maa ole luotu meille niin mielenmukaiseksi, kuin tämä, johonka aina lapsuudesta asti olemme tottuneet. Kuka tahansa meistä matkustaa vieraasen maahan, jossa hänelle kaikki onnestuu ja hän tulee rikkaaksi, eipä hän kuitenkaan menesty siellä kauan. Jonkun ajan perästä alkaa hän ikävöidä takasi tähän köyhään maahan, ja hän käsittää täällä olevan kuitenkin paljo hyvää, jota ei löydy muissa maissa. Siksi elköön kukaan kevytmielisesti ja tyytymättömyydestä muuttako vieraasen maahan. Voittakoon hän siellä mitä hyvänsä, on hän kuitenkin kadottanut sen, jota ei hän koskaan saa palkituksi, ja se on hänen isänmaansa.
Niinkuin lintu, joka pesästänsä kulkee, niin on se mies, joka sijastansa (kotimaastansa) siirtää. Salom. sananl. 27: 8.