Maamme kirja: 82. Kansanusko ja taikausko
| 81. Suomalaisia Arvoituksia | 82. Kansanusko ja taikausko. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
83. Karjalaisista |
Suurten erämaiden yksinäisyys on voimallisesti vaikuttanut kansan mielikuvatukseen. Metsät, vuoret, vedet, kosket, talven pitkä pimeys, kesän pitkä valo, kaikki tämä on viehättänyt kansan mielen ihmeellisyyden puoleen, ja sen taikaustaito on kauan ollut mainiona muiden kansain seassa.
Taikain uskominen on muisto pakanuuden ajasta. Silloin luultiin kaikilla kappaleilla luonnossa olevan hengen ja ihmisen sanansa voimalla hallitsevan kaikki elävät. Jos siis joku tiesi oikeat sanat, voi hän niillä nostaa tahi parantaa tauteja, lumoa myrskyjä, löytää kätkettyjä aarteita, ennustaa tulevia asioita ja muuta lisäksi.
Jäännöksiä tästä luulosta on vielä monessa paikassa jälellä. Tietäjiä, noitamiehiä ja noitavaimoja pitävät tyhmät oppimattomat ihmiset arvossa ja etsivät niitä pitkiltä matkoilta. Jota etempänä ne ovat, sitä suurempi on heidän arvonsa. Etelä-Suomessa pidetään Hämeen puolen kansaa noitakeinoja taitavana; Hämeessä kysytään Pohjalaisilta neuvoa. Eteläisessä Pohjanmaassa haetaan neuvoa pohjaispuolen Pohjanmaan asukkailta, ja nämä pitävät taas Lappalaisia kaikista noidista parhaina. Usein pettävät nämä noidat heikkouskoisia; usein uskovat he itseki omia noitumisiaan. He ottavat hyvän makson ja vaativat hyvän hoidon, ovat kateelliset taidoistaan, eivätkä mielellään opeta niitä muille, kuin lapsilleen. He käyttävät monellaisia noitakeinoja, mutta loihtusanat ovat tehoisimmat ja ilman niittä ei voida mitään toimittaa. Jos joku tahtoo kirjoittaa näitä loihturunoja, jättää noita kaksi eli kolme sanaa pois, sillä loihtumisen luullaan silloin kadottaneen voimansa.
Se on varsinkin lääkkeitä varten kuin loihtusanoja ja loihtumista käytetään. Varsinkin täytyy tietää kivun synty. Jos sairas on saanut haavan terävästä raudasta, pitää tietää raudan synty. Jos hän on polttanut itseänsä, täytyy tietää tulen synty. Jos häntä on purrut karhu, susi, koira, kärme eli ampiainen, täytyy tietää näiden synty. Jos se on tavallinen sisäinen vika, selittää tietäjä loihteissaan taudin nimen ja syntymisen, sen vanhemmat, sisaret ja veljet. Jos se on erinomainen vika, arvaa hän sen vihollisen panemaksi tahi muista syistä syntyneeksi. Jos ei tämä auta, lukee hän ne neljä alkuainetta (elementtiä), sillä jostakusta näitä on taudin täytynyt saada alkunsa. Tämä osa loihtemista kutsutaan synnynsanoiksi, ja näiden perästä seuraavat lääkityssanat. Tietäjä nuhtelee tautia kovilla sanoilla, manaa häntä ottamaan pois kipunsa ja pakenemaan itäiseen korpeen, kovaan koskeen, tahi pohjattomaan suohon, ja sitte luvataan hevonen matkalle. Jos tauti ei ota totellakseen, uhkaa tietäjä valittaa sen vanhemmille, ja jos se on jonkun vihollisen lähettämä, uhataan tälle kovinta rangaistusta. Jos tauti ei sittenkään tottele, loihdetaan pakkosanat, jotka sisältävät kovimmat uhkaukset, ja sen jälkeen käsketään mehiläisen lentämään ylitse merten yhdeksän noutamaan lääkkeitä; mutta jos eivät pakkosanatkaan auta, silloin on tauti Jumalan lähettämä, ja sitä ei saata ihmisten voima parantaa.
Muinoin luultiin Kipuvuoren olevan ylhäällä pohjassa Keminjoen rannalla. Vuoren keskustasta nousi ylös korkea kukkula; kukkulan laella oli pienoinen tupa, tuvassa lähde, lähteessä maksankarvainen kivi ja kivessä yhdeksän syltä syvä reikä. Tähän reikään manattiin kivut. Kuoleman kolme tytärtä, Kivutar, Tuonetar ja Äkäätär ottivat, kipukintahat kädessä, net vastaan, keräelivät net, ja sitte paistettiin ja keitettiin kivut rautapannussa, siksi kuin ne viimmein kaadettiin reikään. Luulo oli se, etteivät kivut voineet vuoressa vahingoittaa viatointa.
- ”Ei kivi kipuja itke,
- Paasi vaivoja valita”.
Muutkin, jotka eivät tahdo olla tietäjinä, käyttävät kaikellaisia noitakeinoja, suojellakseen itseään tahi karjaansa pahojen henkien vaikutusta vastaan. moni uskoo olevan kotihaltioita ja metsänhaltioita. Harvat ovat maassamme ne vuoret ja järvet, joissa ei sanota nähdyn haltioita. Mutta sen sijaan, että nyt puhua sellaisesta taikauskosta, joka on esi-isiltämme saatua perintöä ja on alinomaa häviämässä, tulee meidän muistaa niitä kauniita valkeita, jotka monissa paikoissa Suomessa palavat Juhannusyönä kukkuloilla. Moni ei tiedä, että nämä viattomat juhannuskokot ovat vielä muistona pakanallisesta aurinko-jumalasta, samasta, joka raamatussa nimitetään Baaliksi. Meidän pakanallisilla esi-isillämme oli tapana viettää hänen juhlaansa sillä ajalla vuottaa, kun aurinko seisoi korkeimmallaan taivaalla. Nykyään tiedämme me, että aurinko on ainoastaan Jumalan luoma kappale, ja riemuitessamme valkian paisteella valosana juhannusyönä, emme me rukoile enää Baalia, vaan ylistämme Jumalata, Luojaamme, joka niin ihmeellisesti kaunistaa luonnon ihanimpaan pukuun.