Maamme kirja: 83. Karjalaisista

83. Karjalaisista.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Suomen kansa on puun kaltainen, joka levittää juuriansa maahan. Suurimmat ja voimallisimmat juuret ovat kaksi heimolaista, mutta kauan erillään ollutta kansakuntaa, jotka nyt ovat yhdistyneinä, nimittäin Karjalaiset ja Hämäläiset. Nämä ovat jakaneet maan välillään, niin että Karjalaiset asuvat idässä, kaakkoisessa ja pohjais-Suomessa, mutta Hämäläiset länsi- ja etelä-Suomessa. Muinoin oli paljo riitaa näiden kansain välillä, mutta nyt ovat ne kauan eläneet rauhassa toistensa vieressä, kuitenkin luopumatta visseistä erilaisuuksistaan, joista he helposti voidaan tuntea.

Karjalainen on solakka-ruumiinen, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät, siniset silmät. Hämäläisen rinnalla on Karjalainen enemmän avomielinen, ystävällinen, liikkuva ja toimelias, mutta myöskin enemmän puhelias, kerskaavainen, utelias ja pikavihainen. Matkustukset ja kauppa ovat hänelle mieluisia, hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja viepi tavaroitaan Wenäjälle. Hän on hellätuntoinen; pian tulee hän surulliseksi ja pian taas iloiseksi; hän rakastaa leikkiä ja kauniita lauluja, joita hänen omat lauluniekkansa tekevät. Siksi on hänen maassaan tavattu kauniimmat laulut, jotka hän on talleltanut muistossa aina esi-isäin ajasta.

Karjalaisella on sukunimensä ja hänen talollansa, jossa monta asuu isossa tuvassa, on nimi suvun mukaan. Entisten sotain jälkeen on niin erilaista väkeä muuttanut Karjalaan, ettei väki yhdessä kylässä ole likimmäisen naapurikylän väen kanssa yhtäläistä. Koko eteläpuoli Wiipurin lääniä on kirjavaa sekoitusta vanhemmasta väestä Äyrämöisistä ja sittemmin muuttaneista Savakoista. Nämä kahdellaiset asukkaat ovat aina näihin asti olleet eroitettuina erilaisen vaatteen parren kautta toisistaan, ja kun joku nainen Äyrämöisistä menee naimisiin Savakkoin sukuun, tahi päinvastoin, sovitaan jo edeltäkäsin tarkkaan minkälaista vaatteenpartta nuori vaimo tulee kantamaan. Jääsken pitäjään väen kaunis puku on taas kokonaan toinen ja tunnetaan naisten selkäpuolella rippuvasta pitkästä valkeasta päähuivista. Edellä oleva kuva on otettu Jääskestä. Mies röijyssä valkaessa takissaan ja vaimo lyhyessä valkeassa jakussa, kaitaisessa esiliinassa, rantuisessa hameessa ja valkeassa, päässä olevassa hunnussa, kohtaavat maantiellä tutun, joka ajaa nelipyöräisiä kuormakärryjään Pietariin. Siellä on Karjalaisten alinomainen markkinatori. Siellä ansaitsee hän rahaa, vieläpä pienillä kivilläkin, ja helposti, kuin raha on tullut, se taas meneekin. Sillä Karjalaiset ovat iloista ja aulia väkeä, joka mielellään itse elää hyvästi ja mielellään tarjoaa sekä antaa toisellekin. ”Kun leipä on kaikki, syödään vehnäistä”. Etelä-Karjalassa leipoo emäntä joka päivä lämmintä leipää, mutta köyhässä pohjais-Karjalassa kelpaa kovakin leipä, johonka katovuosina täytyy sekoittaa petäjäisjauhoja.

Karjalainen on juurikuin päivänpuoli Suomen kansasta: avomielinen, kohtelias, vilkas ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan ilman Suomalaisen itsepintaisuutta, mutta herkäs oppimaan ja varustettu lahjoilla, jotka ainoastaan tarvitsevat hyvää kasvatusta, joka asettaisi hänet kansansa parhaiden sekaan.