Maamme kirja: 84. Savolaisista

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
83. Karjalaisista 84. Savolaisista.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
85. Kaksi runoseppää


Savon neito.jpg

Savolaiset ovat samaa kansakuntaa kuin Karjalaisetkin, mutta ovat aikaisemmin asettauneet asumaan Saiman vesien luokse ja täten tulleet erilaisiksi tavoilleen ja luonteelleen. Mutta kun Karjalaiset ovat kärsineet paljon rasitusta suurien hovien herroilta ja ovat tulleet siitä välistä liian nöyriksi, ovat Savolaiset pääsneet varakkaammiksi, enemmän omavaltaisiksi, saaneet itseluottamusta, joka välistä tekee heidät pöyhkeöiksi, joka kuitenkaan ei ole ilman arvoisuutta. Savolainen niinkuin tiedonhaluinen ja hyväpäinen kuuluu enemmän sivistyneiden joukkoon maakansassa; hänen itäsuomalainen kielimurteensa on levennyt aina Lappeenrannasta likelle Kajaania. Varakkaimmissa pitäjissä Kuopion ympärillä osoittavat yltäkylläisyyttä hopea, silkki, ryydit, viinit, sikarrit, joita ei niin muualla tavata Suomen talonpojan tuvassa. Vanhat tavat ovat näissä tienoissa paljo muuttuneet, siitä asti kuin höyryalukset alkoivat savuta kaikilla vesillä, ja uusi aika on tuonut muassaan pahaakin hyvän kanssa. Kaukaisimmissa osissa Savonmaata asuu yksinkertaisempaa kansaa yksinäisissä taloissa kaskimäkien välissä.

Savolainen on ymmärtävämpi ja omaa etuansa enemmän katsova mies, kuin hyväntahtoinen Karjalainen. Hänen kauppansa onnistuu tavallisesti paremmin, ja hän nauraa naapurilleen, jotka päivässä syövät enemmän, kuin he ovat vuodessa ansainneet.

Paitsi kasken viljelystä ja metsän hakkuuta käyttävät Savolaiset enimmän aikansa hevoisten ja karjan hoitoon. Heidän hevosensa ovat parhaimpia juoksijoita maassa; heidän lehmänsä antavat heille niin paljon voita, että he vievät sitä monta tuhatta leiviskää vuodessa ulos. Siksi panemme tähän kuvan ahkerasta Savon neidosta, joka kirnuaa voita. Hän on ujo näyttämään itseään yksinkertaisessa työpuvussaan, juurikuin hän tahtoisi sanoa meille: minä en ole niin köyhä, kuin tässä näyn, minulla on monta kauniimpata sunnuntaihametta, huivia ja vyöliinaa tallessa aitassamme. Me vastaamme hänelle: elä huolehdi puvustasi, siinä ahkerassa työssäsi vanhan voikirnun ääressä! Yksinkertaisuus ja ahkeruus ovat sinun parhaimmat kaunistuksesi; ainoastaan työ tekee meidät kaikki rikkaiksi, ainoastaan jumalanpelko, kainous ja hiljaiset, kodilliset hyvät avut tekevät Suomen neidon kotinsa aarteeksi ja synnyinmaansa arvolliseksi tyttäreksi.