Millä lailla tulin ryöväriksi/7

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Millä lailla tulin ryöväriksi/6 Millä lailla tulin ryöwäriksi
Erään vangin kertomus
Kirjoittanut Anonyymi
Lähde: Tapio, 11.5.1881, nro 37, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Millä lailla tulin ryöväriksi
Erään vangin kertomus.
(Jatkoa 29 n:oon.)

Matkani kulki nyt kiiruilla askelilla ”ylämaata” kohden ja noin pari viikkoa kuljeskeltuani pitkin metsä teitä ja kyliä, siksi kun saavuin L:n pitäjään itä-Hämeessä. Täällä otti muuan talonmies minun rengikseen koto vuodeksi luvaten kohtuullisen palkan jos maltoin pysyä paikallani ja tehdä ahkerasti työtä. Minä en osannut suuresti luottaa itseeni, josko tämä koe onnistuu, vaan päätin kumminkin koettaa. Minä tulin taas uuteen kiusaukseen. Kaikki työ, ruoka, tavat, puhe ja ihmiset olivat niin outoja ja erinlaisia kun ne mihin olin tottunut kotoseudussani, että minun oli melkein uudesta syntyminen jotenkin menestyäkseni, niin että usein jo aivoin karata kotoseutuihini jos ei siellä olisi entiset kauheudet olleet peljättämässä, jonka vuoksi päätin koettaa täällä tulla toimeen. Mutta onnettomuuden kirous ei herenyt vieläkään minua seuraamasta. Tähän asti ei minulla ollut vähääkään halua juopumukseen, mutta seura vie miehen mukaansa ja toisten kumppanein joukossa vietettiin tavallisesti pyhäillat juomisella ja korttipelillä, joihin tässä kylässä sattui olemaan niin hyvä tilaisuus. Eräänä pyhäiltana kun tapamme mukaan palasimme kotia, tapasimme maantiellä muutaman maanmiehen nähtävästi matkalla. I:n kaupunkiin. ”Kalle,” sanoi kumppanini, ”tuossa on mies, jota meidän ei pidä päästää tutkimatta mitä hyvää hänellä on meille tarjottavana kärryssään.” ”Niin kyllä, se on narrimaista kulkea kuivin suin silloin kun on millä suuta märkänä pitää,” vastasin minä ja aloimme siinä samassa tutkia miehen kärryä eikö siellä olisi mitä vieraille tarjottavaa. Kärry kumminkin oli tyhjä, vaan sen epäkohteliaisuuden sai mies palkita meille kolikoita täyteen ladotulla kukkarollaan.

Tämä ilo kesti kuitenkin vaan silmän räpäykseksi, sillä juuri kun olimme aikeissa pistäytyä naapuriin ilahuttamaan suutamme tästä onnellisesta löydöstä, tuli jo mies perässämme toisten miesten seurassa tutkimaan miten olimme menetelleet hänen kolikkoinsa kanssa. Tässä jouduimme luonnollisesti molemmat kiinni ja rahat löytyi meillä. Asiaa ei voitu peittää ja me laillisen rangaistuksen saatuamme, saimme marssia puoleksi vuodeksi kuritustyöhön vanhain ystäväin seuraan.

Kaitti ajatus työllä henkeni elatukseen oli nyt lakannut ja minä toivoin vaan tilaisuutta saada jolloin uudella pahateolla hankkia täällä itselleen elin ajakseni kestävän elatuksen.

Puolivuotta oli taas kulunut tässä onnettomassa seurassa ja minut laitettiin viimeiseen kotoseutuuni tiedustelemaan jos ken haluaisi ottaa minua kirjoihinsa ja työhönsä. Enemmän narrin kun toden teolla suostuin tekemään palkatointa työtä K:n kylässä H:n talon isännälle kolme vuotta sillä ehdolla että hän ottasi minnn kirjoihinsa ja niin olin taas vapaalla jalalla.

Tähän loppuukin minun historiani, jonka olen muiden muistoon panojen joukossa kirjoittanut päiväkirjaani siinä tarkoituksessa että siinä olisi jotakin miettimistä.

Nuo kolme vuotta kuluivat onnellisesti hyvän ja ihmis-ystävällisen isännän hoidossa ja minä olin jälleen vapa omin toinini hankkimaan elatukseni. Se pysyy minulla aina ikään kun kummallisena käsittämättömänä unennäkönä että näin oli tapahtunut. Minä jäin vielä palvelukseen saman isännän luoksi ja vuoden kuluttua vihittiin me talon sievän piian kanssa avioliittoon ja jo seuraavana vuotena rakensimme pienen torpan naapuritalon maalle vaimoni ja omilla säästämillä varoillamme. Siitä päivin olen elänyt onnellisena perheeni kanssa pienessä asunnossani eikä ole loskaan enää halua tullut entisille retkilleni. Ihmiset seudulla eivät tiedä entisiä rikotsiani; Jumala, jonka armo kohtaani ei ole turha ollut, armahtakoon minua syntistä ja suokoon katuvaiselle ryörärille osan paradisissansa! — Vanhuuteni päivillä olen mielihyväkseni kuullut, että on syntynyt n. k. vankeus-yhdistyksiä, joiden tarkoituksena on rangaistuksensa kärsineille vangeille hankkia työtä ja olin paikka; tällä yhdistyksellä on siunattu vaikutus-ala ja voipi varmaan monta pelastaa sellaisesta onnettomuudesta, jota minä olen saanut kärsiä.

---

Tähän loppuu tämän merkillisen ja onnettoman miehen muistoon panot tässä kohden hänen päiväkirjassaan. Tähän on lisättävä että hän pienessä torpassaan vietti sangen puhdasta, vilpitöintä ja kristillistä elämää koko elämänsä loppuajat ja muutti vasta monjaita vuosia sitte siihen asuntoon, jossa vanhempain synnit, ihmisten tuomio ja lain ankaruus lakkaavat vainoamasta. — Hän kuoli uskovaisena ja katuvaisena ryövärinä jättäin merkillisen päiväkirjansa lapsilleen ja muille varoittavaksi muistoksi. — Hänellä oli viisi lasta, neljä tyttöä ja yksi poika, joista poika ja nuorin tyttö hoitavat äitiänsä torpassa, kolme tyttöä on palvelijoina ja ovat kaikki rehellisiä, taitavia ja kaikin puolin siivoja ihmisiä.