Miten runoja sepitetään
| Pieni runomittaoppi nuorille kynäilijöille Pieni runomittaoppi nuorille kynäilijöille Kirjoittanut Osku Velho |
[1: s. 182]
Miten runoja sepitetään
Pieni runomittaoppi nuorille kynäilijöille.
Se taikasana ei ole kirjoista opittavissa, minkä tuntemisella runoilijaksi tullaan, siihen vaaditaan luontaisia lahjoja. Kun Nuori Voima nyt tulee sisältämään muutamia kirjotuksia runousopin alalta, niin nekään eivät pyri esittämään mitään yleiskeinoa laakerin saavuttamiseen, niiden tarkotuksena on vain mahdollisuuden mukaan edistää orastavia taipumuksia ja opastaa nuoria kynänkäyttäjiä ensi vaikeuksien voittamiseen. Ei kukaan ole seppä syntyessään, ja taipumuksetkin hedelmöittää tuloksellisiksi vain vakava harrastus ja pyrkimys kehittämään lahjojansa.
Mutta jokaisen kirjallisuutta viljelevän tulee tuntea runomittaopin alkeissäännöt, ja jos joku sattumoisin niiden soveltamista kokeileva keksisi itsestään kipinän, niin sehän olisi ilahduttavaa. Sopii koettaa!
Runokieli eroaa suorasanaisesta säännöllisen poljentonsa eli runomitan vuoksi, vaikka alkavat kynäniekat sen usein tyyten unohtavat. Aluksi meidän siis on saatava selvitys peruskysymykseen:
O. Velho.
Lähde:
- [1] O. Velho: Miten runoja sepitetään. Nuori Voima, 1917, nro 6–7, s. 182–184. Kansalliskirjasto.
- [2] O. Velho: Miten runoja sepitetään. Nuori Voima, 1917, nro 10, s. 291–294. Kansalliskirjasto.