Olemisen riemu
| Olemisen riemu Kirjoittanut Edith Södergran |
- Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
- Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
- yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
- niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
- Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
- Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
- ja kuunnella yön hiljaista virtaa
- ja seisoa vuorella auringossa.
- Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
- en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
- Aika – muuntajatar, aika – hävittäjätär, aika – loihtijatar,
- tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon
- niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon?
- Aika – sinä murhaajatar – väisty luotani!
- Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
- ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
- mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.
Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.