Otteita pastori U. Gygnaeus’en kirjeistä Sitkan saarelta v. 1840–1841/3

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
II osa Otteita pastori U. Gygnaeus’en kirjeistä Sitkan saarelta v. 1840–1841
III
Kirjoittanut Uno Cygnaeus
Lähde: Wiipurin Sanomat, 14.1.1888, nro 10, s. 2. Artikkelin verkkoversio.

Käännös.


Otteita pastori U. Gygnaeus’en kirjeistä Sitkan saarelta v. 1840–1841.
III.
Novo-Archangelsk, 14p:ä Toukokuuta 1842[huom. 1].

Mutta nyt jätän N. Archangelskin ja tahdon kertoa jonkun sanan viime kesänä tekemästä matkastani Aleutin saarille ynnä Behringin meressä oleviin pieniin Yrjön ja Paavalin saaristoihin, jotka ovat hyvin kuuluisia niistä 10 ja 12,000 merikissan nahasta, joita sieltä vuosittain tuodaan. Ensimäinen käymistämme Aleutin saarista oli Unalaschka. Se on, miten useimmat muutkin tähän saaristoryhmään kuuluvat, sangen vuorinen ja monet niistä tulivuoria; onpa varsin omituista kun näkee savun suitsevan vuoresta kuin savutorvesta noitten huikaisevain lumikinosten välillä. Ylipään tuntuu ensin näitä saaria lähestyminen enemmiten vastenmieliseltä, vaikka luonto todellakin niissä on suurenmoista ja jaloa. Meren puolelta ei näe silmä muuta kun lumen peittämiä kukkuloita, kummallisimpine haamoitus-piirteineen ja pitkin jyrkkiä vuorten rinteitä syöksyy alas rajuimpia vuorivirtoja, jotka päivänloisteessa välkkyen hohtavat hopealle. Risteiltyämme 7 päivää lähistöllä, onnistuimme vihdoin pääsemään saaren korkeain vuorten suojaamaan satamaa[n]. Paikalla kohtasi meitä joukko baidareja eli Aleutilais-venheitä, jotka ovat tehty merileijonan nahasta. Ankkurin laskiesamme oli jo niin pimeä ettemme voineet nähdä maalta muuta kuin tuikkivat tulet, vaan seuraavana aamuna kun ilma iloksemme oli erittäin ihana, oli silmäimme edessä soma ja viehättävä kylä. Korkeitten lumihuippuisten vuorten välissä, joitten juuria peittää ihanin viheriäisyys ja kukkuloita huikaisevan valkea lumi, on pitkää ruohoa kasvava ihana laakso, jonka läpi virtailee monissa mutkissa käärmeilevä joki ja tässä herttaisessa laaksossa ovat puoliympyrän muodossa pitkin rantaa rakennettuina siirtolaisten siistit asuntorakennukset, joitten seasta kohoaa kirkko tornineen ja kupukattoineen ilmaan. Kaikki on siistin ja viehättävän näköistä. Kylän kumpaisessakin päässä ovat Aleuttilaisten viheliäiset turvemajat, joissa ei ole lattiaa eikä tulipesääkään. Ikkunat ovat joko Marianlasista tahi kalannahasta. Nämä huoneet ovat enemmän eläinten navetan kun ihmisasunnon kalttaisia, ja — Jumala tiennee miten ne ihmiskurjat tarkenevat niissä talvenaikana, mikä ilman kylmyyden suhteen ei suinkaan liene niin ankara kuin hirmumyrskyinsä vuoksi mitkä talvisajoin siellä tiheään riehuvat.

Jos muita talouskaluja ei näekään, niin on niissä ainakin samavari eli teekeittiö ja muutamia teekuppeja, sillä tuo Kiinalainen juoma on ehtinyt tulla tutuksi Aleutilaistenkin keskuudessa. Tämän kansan miehet ovat varsin viheliäisiä, kooltaan, rumia, heikkoja sekä pelkureita; naiset sen sijaan kasvultaan keskinkertaisia, useinkin hyvän näköisiä ovat reippaita ja toimeliaita, sekä käteviä muutamissa käsitöissä erittäinkin korsiteoksissa.

Unalaschkassa ollessamme sattui keisarinnan syntymäpäivä ja, voinet uskoa, että mekin sitä vietimme. Kuvernööri Etholèn, jonka seurassa tämän matkan tein, toimeenpani isot päivällis kemut, jossa H.H. M.M. Keisarin ja Keisarinnan (samppanja) maljat juotiin, joll’aikaa ammuttiin kunnia-laukauksia niillä siirtolan 7 pikku kanuunalla kuin laivammekin tykeillä. Laivastamme, mikä on Turussa tehty ja sen nimenä Nasljednik Aleksander, olemme me suomalaiset jokseenkin ylpeitä. — Unalaschkassa on vaan kaksi luteerilaista, joista toinen on suomalainen; nämä kumpikin halusivat H. P. ehtoollista ja edeltä kumpaakin kuulusteltuani pidin suomen- sekä saksankielisen rippisaarnan ynnä lyhyen suomalaisen jumalanpalveluksen laivamme päällikön kajutassa koska kaikki huoneet maalla olivat asukkaita täynnänsä. Se täällä asuva maamiehemme, jonka nimi on Savolain, on rakentanut pienen myllyn edellämainittuun jokeen. Vaikka mylly on kylläkin kehno, tekee se kuitenkin siirtolaisten tarpeeksi jommoistakin hyötyä ja on oikeana ihmettely esineenä alkuasukasten keskuudessa. Hän on myöskin taitava metsästäjä. Me samoilimme hänen seurassaan maita ja mäkiä pitkin, saamatta kuitenkaan mitään mainittavaa saalista, sillä saaren sisä osissa ei liioin ole lintuja, vaikka rannikoilla vilisee parvittain vesilintuja. — Huvittavan ilmiön huomasin Paavalin saarella ollessani jossa n. s. merikissoja pyydetään ja ne myödään sitte Kiinalaisille. Nämä eläimet ovat nuoria merikarhuja Phoca Ursina ja pyyntitapa, jolla niitä saadaan, on vallan merkillinen. Kaikkialla saaren ranteilla nukkuvat vanhat urospuoliset koko kesän paikoillaan, hyvin Harvoin vaan liikkuen, paitsi silloin kun tulee naapurinsa kanssa tapella naaraspuolesta, sillä nämä ukkokarhut ovat kovin mustasukkaisia; naaraspuolet, joita kullakin uroksella on puolen tusinaa, uiskentelevat ympäriinsä meressä kalanpyynnissä tälle uhtavaltijalleen, joka mielivaltaisen sultanin tavoin tarkoin silmällä pitää seraljiaan. Nämä eläimet tulevat Paavalin ja Yrjön saarille keväisin ja menemät pois syksyllä, mutta mistä ja minne, sitä ei tarkoin tiedä, eli oikeemmin sanoen, ei vähintäkään tiedä kukaan, sillä tunnetuilla eteläisemmillä saarilla ei niitä eläimiä ensinkään löydy, — omituisuus, joka on antanut aihetta siihen luuloon että muutamia tuntemattomia saaria löydettäneen vielä Aleutein eteläpuolella. Näillä Paavalin ja Yrjön saarilla joissa merikarhuja ainoastaan on, ovat ne melkeen kotieläimiä ja tunnetaankin niitten vanhat urospuolet lu’ultaan sekä nimiltäänkin eikä niitä koskaan hätyytetä. Sitä vastoin ryöstetään niitten 3, 4 ja 5 vuoden ikään tulleet pojat uroksen pesästä, jolloin uros hieman murahtelee. Paulissa ollessamme oli niityllä koottu 300 nuorta merikarhua ja parhaillaan alkoi silloin niitten nuijiminen. Nuoren merikarhun miten nuoren merilejonankin liha on erittäin hyvänmakuista.

---


Lisätyt viitteet

  1. Sarjan otsikossa on 1840–1841, joten tässä saattaa olla painovirhe