Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa III

Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa II

Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa III Kirjoittanut J. R. A.

Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa IV

Pakanuuden ajan kalmistoja Hämeessä ja Satakunnassa.

III.

(Jatk. wiime lisälehteen.)

Killisen merkitsemän pienimmän hautakohdan, jota nimenomaan sanotaan Leikkimäeksi, otin nyt tutkiakseni. Se oli kuokkimatta jätetty suunnikkainen maapalsta pellon leskellä ja koko aitauksen korkein kohta. Maapalstan pisimmät syrjät idästä länteen oliwat 48, päätysyrjät etelästä pohjoseen 20 kyynärää; siellä täällä pisti ruohottuneesta maanpinnasta puolen tai kyynärän korkuinen maaperäinen kiwi näkywiin ja joku katajapensas. Kuudessa kohden oli wanhoja kaiwantoja, joista suurimpia osoitettiin Reinholm'in ja Lilius'en kaiwamiksi.

Asemakartan tehtyä paikasta alettiin tutkiminen. Päällä oli noin 4 — 6 tuuman paksuinen turwekerros, sen alla noin korttelin paksuinen enimmästi poltettu sorasekainen multakerros, josta löyttiin hiiltä ja tuhkaa, poltettuja luusirpaleita ja muinaiskaluja. Tuon kerroksen alla seurasi Vaaleankeltainen koskematoin maa, jota wäriltään kohta erosi ylemmistä kerroksista. Tuon huomattua jatkettiin tutkiminen siten, että rautakangella lohaistiin turwe ja järjestänsä etsittiin rautalusikalla ensin turpeen juuret ja sitten turpeen alusmulta pohjaan asti. Lapiota ei käytetty pelosta että kalut säilyisi. Etsimisessä meni kuitenkin paljon työtä ja aikaa hukkaan, sillä ainoastaan paikoin tuli esiin warsinainen hautapaikka, jonka poltettu luun- ja hiilensekainen multa selwästi ilmaisi. Noissa hautapaikoissa myöskin ehtimiseen löytyi jotakin joko ehjää tai sulannutta kalua. Kun ei maanpinnassa näkynyt noista paikoista mitään merkkiä ja wälipaikoiltakin aina jotain löyttiin, niin etsimistä köyhimmilläkin aloilla jatkettiin yhtä tyystin, kunnes taas tulokkaammalle paikalle päästiin. Huomattawa waan oli, että maaperäisen kiwen juurella warmaankin oli hautapaikka, milloin milläkin syrjällä. Nuo hauta- eli löytöpaikat merkittiin asemakartalla sekä tärkeimmät esineet, joita kustakin löyttiin. Enimmät löydöt, joita mullasta noukittiin, oliwat hienosta waskilangasta tehdyt spiralikierteiset putkikappaleet, pisimmät 2 tuumaa. Kolme löytöä on saatu talteen, jotka näyttämät että noita putkia kudottiin willawaatteisin reunuksiksi tai poikkipuolin willawyön keskustaan, siten että wyön reunat oliwat ikäänkuin tiheillä tuuman pituisilla waskiputkilla yhdistetyt; oikeastaan wyön reunoja yhdisti lanka, joka käwi putken läpitse.

Runsaasti myöskin löyttiin waskiketjun katkelmia, joiden liitteinä oli kahden tai kolmenkertaisia renkaita, waskisormuksia, enimmät spiralikierteisiä ja keskikohdalta leweitä kun peukalon kynsi, lasi-, emalji , sawi- ja waskihelmiä, ja warsinkin sulanneita waskikappaleita, jotka todistiwat, samoin kuin puoleksi sulanneet kalutkin, että ruumis oli pukuineen päiwineen rowiolla poltettu paikallensa. Rowio joko poltettiin kokonaan tuhaksi tai korjattiin suuremmat kekäleet pois, koska ei niitä maassa löytynyt. Kun ei hautapaikalla woinut huomata mitään koroitusta ja turwe tai ruokamulta ulottui tuohon palopaikkaan asti, niin woimme ehkä arwella, että rowion ja poltetun ruumiin tuhka sekä tulessa säilyneet kalut jäiwät paikalleen peittämättä, kunnes ruoho ne peitti kesäisen waippansa alle.

Eräällä kalmapaikalla löyttiin paitsi yllämainittuja waski-putkia ja ketjunkatkelmia pieni rautainen lukko, waskinen awain ja jokseenkin kulunut arapialainen hopiaraha; sen syrjässä oli reikä ja pieni waskirengas, josta se kai oli koristuksena kaularihmassa riippunut. Arwattawasti oli siihen waimo haudattu. Arapialaisia rahoja oli pohjoismaissa liikkeellä noin aikajaksolla 850—1050 j. Kr. s., siis wähintäin 100 wuotta ennenkuin Henrik piispa tuli Suomeen. Sittemmin löyttiin toinenkin melkein kulumatoin arapialainen hopearaha wanhan pellon rajalta. Eräässä toisessa haudassa löytyi weitsi, waskinen awain, solki ja pieniä hertanmuotoisia wyön solituksia, joissa muutamissa oli rengaskin jälillä; kolmannessa weitsi, solki ja tulirauta, y. m. Weitsistä puhumatta ei löytty ollenkaan rauta-aseita kalmiston korkeimmalla kohdalla, wasta mäen eteläsyrjältä wanhan pellon rajalla löyttiin keihäänkärki sekä wiikahteen ja sirpin kappaleita; itäsyrjältä taasen, jossa multa oli löyhää ja kiwetöntä, yhdestä haudasta 3 keihäänkärkeä ja wäistinrautaa keskiaikuisesta miekasta. Koska peltoa tehdessä w. 1870 oli mäen pohjoispuolelta löytty koko joukko rauta-aseita, miekkoja, kirwitä ja keihäänkärkiä, niin näyttää siltä kun nuo soturit myöhemmin olisiwat haudatut, kun jo kalmiston mäkikohta oli täynnä.

Mäkikohdan läntinen rinne näkyi kokonaan hautoja puuttuman. Kun oli sitä puolen päiwää järjestänsä etsitty melkein turhaan, jätettiin wihdoin 10 kyynärän lewyinen ja 20 kyynärän pituinen maapalsta koskematta, siinä kun maa, kuoppia kaiwaessa näytti kaikkialla olewan koskematonta.

Kalmiston etsimistä oli kestänyt puoli neljättä päiwää. Kalua oli jokseenkin runsaasti kerääntynyt, mutta kun niitä oli sekä walkea että ruoste häwittänyt, niin oliwat kalut suurimmaksi osaksi katkelmia, joista ei aina woinut arwata mitä ne oliwat ehjinä olleetkaan. Kokonaan muodottomaksi sulaneita waskikappaleita oli yhteensä 2 naulaa. Ehjistä kaluista mainittakoon wielä suuri kolmesta paksusta waskiwartaasta punottu kaularengas, 5 rinta- ja 4 wyösolkea, 18 wyösolitusta, 4 waskista rahanmuotoista ripustinta kaularihmasta, 2 kammanmuotoista waskiripustinta, joista toinen kuwaa kahta ratsua, 53 helmeä, 78 rautanaulaa, enimmät niitattuja, y.m. waski- ja rautakalua. Hopeaa ei löytty muuta kun nuo yllämainitut kaksi arapialaista rahaa. Mihin kaikkeen noita rautanauloja on käytetty on waikea arwata. Niittauksista näkee että puu, jota ne owat kiinnittäneet, on ollut tuuman tai kahdenkin paksuinen. Warsin luultawaa on että ruumiille kyhättiin jonkunmoinen arkku tai paari, jossa se rowiolle nostettiin; siitä owat ehkä naulat jätteitä ja siksi niitä on muuallakin luultu, kunnes prof. Rygh Norjassa, jossa niitä usein löydetään polttamattomien ruumiiden ohella, on alkanut asiaa epäillä ja arwellut että ne olisiwat jätteitä esim. siloista, lippaista tai muista puukaluista, jotka owat woineet ruumista hautaan seurata.

Jos joku tutkija wasta Lehtimäkeä kysyy, niin se arwattaeasti silloin on peltona ja ainoa waiwa, joka nyt talolle jäi paikan pelloksi tehdessä, oli kiwien kerääminen turpeiden walistä. Sain kuitenkin lupauksen että jos paikalta wielä jotakin kalua keksittäisiin, ne toimitettaisiin Helsinkiin. Kuten jo ylempänä huomautettiin on tuskin luultawaa että hra Killisen kaksi muuta merkitsemää hautapaikkaa Katawaluodon kohdalla mitään sisältäwät. Pienempää oli tohtori Reinholm wähin kaiwanut, mutta siinä näkyi maa olewan koskematointa. Peltoja tehdessä olikin kaluja löytty wasta nyt tutkittua Leikkimäkeä lähestyessä. Kuitenkin tawataan noissa rantatöyrissä useita ympyräisiä kuoppia, joissa on walkiaa pidetty. Muodoltaan ne owat kun pienenlaisia sudenkuoppia. Eräs työmieheni arweli että ennen kuin nauriita wiljeltiin oli niitä tuollaisissa kuopissa paistettu; tuota arwelua toinen kuitenkin näihin nähden wäitti turhaaksi. Minusta näytti kun kuopat olisiwat muodostuneet helawalkioita polttaessa, mutta niitä, wäiteltiin, oli poltettu Leikkimäellä nykyisen pellon keskellä. Tutkimallani alalla en kuitenkaan tullut turpeissa näkemään mitään jälkiä noista leikkiwalkioista.

(Jatk.)

Lähde: Uusi Suometar 3.10.1879.