Ritari Olavi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ritari Olavi.

Kirjoittanut Heinrich Heine


I.[muokkaa]

Katedraalin eessä kaksi
miestä punakauhtanaista:
kuningas on toinen niistä,
toinen pyövel’ ammatiltaan.
Kruunupäinen pyövelille
puhuu: »Pappi messun alkoi,
pian päättyy vihkiminen –
pidä piilus valmihina.»
Kellonsoitto, pauhu urkuin,
kirkost’ ulos väki tulvii:
keskell’ uljaan juhlasaaton
nuoret vihkikoruissansa.
Kauhun-kalvas, vapiseva
tuo on kaunis prinsessainen;
huolt’ ei huimall’ Olavilla,
suulla punaisell’ on hymy.
Hymy suulla punaisella,
niin hän puhuu kuninkaalle:
»Hyvää huoment’, appiukko,
katkot tänään kaulan multa.
Kuolen tänään – suo mun vielä
elää keskiyöhön asti,
että voisin hääni nämä
pidoin, soihtutanssein viettää.
Suo mun elää, suo mun elää,
kunnes juon mä viime maljan,
kunnes tanssin viime tanssin –
suo mun keskiyöhön elää!»
Kruunupäinen pyövelille
puhuu: »Vävy säilyttäköön
keskiyöhön asti hengen –
pidä piilus valmihina.»

II.[muokkaa]

Nämä häät ovat ritari Olavin,
nyt juo hän viime pikarin.
Ja nyt painaa vasten poveaan
hän armastaan –
oven takana pyöveli seisoo.
Soi soitto, ja Olavi nuorikon
vie karkeloon: raju, huima on
tämä tanssi loimussa soihtujen,
elon viimeinen –
oven takana pyöveli seisoo.
Mikä riemu nyt viulujen kielissä soi,
miten nyyhkiä huilun ääni voi.
Ken heidän tanssivan nähdä saa,
sitä kouristaa –
oven takana pyöveli seisoo.
He tanssivat kauan ja lähekkäin,
mies puolisolleen kuiskaa näin:
»Miten rakas oot, et tietää voi –
vilu haudass’ on, oi!» –
oven takana pyöveli seisoo.

III.[muokkaa]

Herra Olavi, on jo keskiyö
ja päätös matkasi maisen.
Jo mielin määrin nauttinut
olet lempeä prinsessaisen.
Jo munkit messua hymisee,
ja punakauhtanassa
mies seisoo piilu kädessään,
jo on pölkky vartomassa.
Ja ritari Olavi hoviin käy,
valo, miekat kipunoivat.
Ja ritarin suu on punainen,
suu hymyy, ja sanat soivat:
»Minä siunaan auringon, siunaan kuun,
joka tähtiretkeläisen,
minä siunaan linnun jokaisen
sini-ilmassa livertäväisen.
Ole siunattu, meri, ole siunattu, maa,
ja keto kukkinesi:
minä siunaan orvokit, suloiset
kuin vaimoni silmien mesi.
Ah, tummat silmät puolison,
nyt kauttanne päätän retken.
Minä siunaan seljan: ah, alla sen
näin antaumukses hetken.»

Suom. Uuno Kailas.


Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.