Ritari Olavi
| Ritari Olavi. Kirjoittanut Heinrich Heine |
I.
[muokkaa]- Katedraalin eessä kaksi
- miestä punakauhtanaista:
- kuningas on toinen niistä,
- toinen pyövel’ ammatiltaan.
- Kruunupäinen pyövelille
- puhuu: »Pappi messun alkoi,
- pian päättyy vihkiminen –
- pidä piilus valmihina.»
- Kellonsoitto, pauhu urkuin,
- kirkost’ ulos väki tulvii:
- keskell’ uljaan juhlasaaton
- nuoret vihkikoruissansa.
- Kauhun-kalvas, vapiseva
- tuo on kaunis prinsessainen;
- huolt’ ei huimall’ Olavilla,
- suulla punaisell’ on hymy.
- Hymy suulla punaisella,
- niin hän puhuu kuninkaalle:
- »Hyvää huoment’, appiukko,
- katkot tänään kaulan multa.
- Kuolen tänään – suo mun vielä
- elää keskiyöhön asti,
- että voisin hääni nämä
- pidoin, soihtutanssein viettää.
- Suo mun elää, suo mun elää,
- kunnes juon mä viime maljan,
- kunnes tanssin viime tanssin –
- suo mun keskiyöhön elää!»
- Kruunupäinen pyövelille
- puhuu: »Vävy säilyttäköön
- keskiyöhön asti hengen –
- pidä piilus valmihina.»
II.
[muokkaa]- Nämä häät ovat ritari Olavin,
- nyt juo hän viime pikarin.
- Ja nyt painaa vasten poveaan
- hän armastaan –
- oven takana pyöveli seisoo.
- Soi soitto, ja Olavi nuorikon
- vie karkeloon: raju, huima on
- tämä tanssi loimussa soihtujen,
- elon viimeinen –
- oven takana pyöveli seisoo.
- Mikä riemu nyt viulujen kielissä soi,
- miten nyyhkiä huilun ääni voi.
- Ken heidän tanssivan nähdä saa,
- sitä kouristaa –
- oven takana pyöveli seisoo.
- He tanssivat kauan ja lähekkäin,
- mies puolisolleen kuiskaa näin:
- »Miten rakas oot, et tietää voi –
- vilu haudass’ on, oi!» –
- oven takana pyöveli seisoo.
III.
[muokkaa]- Herra Olavi, on jo keskiyö
- ja päätös matkasi maisen.
- Jo mielin määrin nauttinut
- olet lempeä prinsessaisen.
- Jo munkit messua hymisee,
- ja punakauhtanassa
- mies seisoo piilu kädessään,
- jo on pölkky vartomassa.
- Ja ritari Olavi hoviin käy,
- valo, miekat kipunoivat.
- Ja ritarin suu on punainen,
- suu hymyy, ja sanat soivat:
- »Minä siunaan auringon, siunaan kuun,
- joka tähtiretkeläisen,
- minä siunaan linnun jokaisen
- sini-ilmassa livertäväisen.
- Ole siunattu, meri, ole siunattu, maa,
- ja keto kukkinesi:
- minä siunaan orvokit, suloiset
- kuin vaimoni silmien mesi.
- Ah, tummat silmät puolison,
- nyt kauttanne päätän retken.
- Minä siunaan seljan: ah, alla sen
- näin antaumukses hetken.»
Suom. Uuno Kailas.
Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.