Ruotsalainen ja Suomalainen

Wikiaineistosta
Ruotsalainen ja Suomalainen.

Kirjoittanut Josef Julius Wecksell
Suomentanut Uuno Kailas. Ruotsinkielinen alkuteos Svenskan och Finskan.


Ruotsalainen.
Nuori urho, auraltasi vasta tullut hurjin päin,
Vanhan varusniekan urhon peisten-taittoon haastat näin.
Olet nuori, kokematon, ensi vuoron siksi saat;
Muista: käsi koeteltu iskut iskee voimakkaat.
Suomalainen.
Nuori olen, ylpeäkin siitä: ikinuorna sain
Laulaa kauneutta unten, muiston ihmemaailmain;
Hetkeäni varroin – tullut on se nyt kuin pitkäinen,
Näet, kuinka halveksitkin, kypärpää, sen kalveten.
Ruotsalainen.
Tulet tarun hämärästä tervasroihu kädessäs,
Keskipäivän loisteess’ olen – vuosisadat edelläs.
Riennä, vaan jos voittaa mielit, ota vastaan kiitoksin
Tähkäpäitä vainioni, vuosisatain valvatin.
Suomalainen.
Sull’ on laulun latvakukat, ylhät aarteet aatteiden,
Suomen rakkaus on mulla – enpä osaa vaihtais, en.
Kohta aukee hauta, vartoin kylmenevää sydäntäs,
Jätät aartees kansalleni – minä olen perijäs.
Ruotsalainen.
Viel’ on sydämeni terve, tuhansissa sykähtäin;
Usko, totuus sinullekin puhui minun äänelläin.
Huomenna jos voiton lipun minun haudallani näät,
Haudan yötä pimeämpään pimeyteen itse jäät.
Suomalainen.
Niissä tuhansissa sydän elää ilmastani kait;
Uskon, totuuden jos annoit, sotureita niille sait.
Kului, katkee soittos kieli, – eivät kuole virret ne,
Joita kerran soitit täällä, lapsuudessa kansamme.
Ruotsalainen.
Jos ne elävät, mä elän; kaadut minun kaatuissain.
Vielä mestarisi olen, sinä oppipoika vain.
Ylhät vallat päämme päällä punnitsevat työni, työs –
Pisin, uskollisin työ on taivaan rakastama myös.
Suomalainen.
Totuus, Vapaus ja Laulu vievät meidät jumaliin
Soittain kielten kultalyyraa, syttäin elon sydämiin,
Sävel isänmaasta silloin muita ihanammin soi;
Miten muukalainen täällä todesti sen soittaa voi?
Ruotsalainen.
Tulin siemenenä – olen myrskyluodon tammi nyt,
Täällä noussut, tätä maata synnyinmaana syleillyt.
Jaksanet, niin kisko irti, heitä mereen kuohuvaan –
Puoli Suomeamme seuraa mua hautaan, unholaan.
Suomalainen.
Seison maani sydämessä – honka, iät vihertäin;
Jylhän korven unhoss’ elin jäisin verhoin – terveeks jäin;
Kevät saapui, Suomen sydän toivoo, hehkuu, rakastaa –
Latvas varjon yli verkkaan nuori pääni kohoaa.
Ruotsalainen.
Peitset pois – on timantista kärki niiden kummankin.
Iäinen ne meille antoi totuutensa taistoihin.
Kilvan maata rakastamme, itse ikuistuen niin –
Katso, suurin uhri puhkee ihanimpiin kukkasiin.


Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.