Siirry sisältöön

Sanansaattaja Marathonin taistelusta

Wikiaineistosta
Sanansaattaja Marathonin taistelusta.

Kirjoittanut Richard von Meerheimb
Suom. Jalmari Finne.


Akropolis!
Oi pyhä linna jumalten,
Kuin loistavana nouset siniyöhön
Ja mahtavana mainit mulle:
On maaliin päästy...
Niin, maaliin ... viimein...
Nyt vaivu, heikko polvi,
Mi matkan juoksuun uuvuit...
Nyt tulvi esiin verivirta
Haavoista rinnan!
Hetkeksi vielä hengelleni siivet
Oi, luojat, suokaa.
Ma Ateenalle tahdon tiedon tuoda:
Maa on taas vapaa!
Persian uhkaavasta orjuudesta
Se pelastui...
On vapaa Kreikanmaa!
Jo herää, vartija! Sa portti avaa,
Ateenan muurein sisään minut päästä.
Ma voiton viestin tuon...
Tuon Marathonista...
Oi kiitos, vanhus! Olkaas vasten
Sa tue mua kuolevaa!...
Tuo vettä, jotta kielen kostutan,
Min tomu, päivän helle kuivasi...
Ja nyt, viel’ viime voimin ... kaiu...
Oi kalpa kilpeheni kalskahda
Ja levostansa nosta Ateena!
Hoi, tänne, miehet, vuoteiltanne!
Ja naiset, lapset herättäkää kaikki!
Hoi tänne, hoi!...
Oi, katso, ilon aavistus
Nyt meluavan joukon syytää kaduille!
Ei ... ei ... te rakkaat ... tyynnä vuottakaa,
Ei yksitellen ... kansalle ma kerron.
Poikanne hurmeissansa kaatui ... voitti!...
Niin, vielä suojaa, pyhä Hellas,
Pallas Ateene sua!
Herakleen voima terästävi vielä
Sen jäntereet!
Ja sykkii Argonauttain sankaruus
Povissa Hellaan miesten!...
Rohkeutta kyllä tarvittiin,
Kun hurjana kuin sula kultavirta
Tulisna saapui vihollisten ylivalta,
Kymmenenkertaa meitä suurempana.
Ja barbaareitten vahvat sotalaivat
Täyttivät koko meren ulapan.
Kauheine aseineen
Se näytti krokodiililta,
Mi suomuselkäisenä
Rannoilta Vähän Aasian
Läntehen lähtee
Ja kääntää peloittavan surmakidan
Hellaaseen päin!
Se turhaan ponnisti!
Minervan pojat syöksyi aseissansa!
Ja heidän kilpiin välkkyin kuvastuu
Barbaarikansan uhmailevat aseet.
Euboia huutaa. Eretreia vaatii kostoon!
Anteeksi suokaa, isät Ateenan,
Tuo leimuavan kiihkon villi liekki...
Vaan moisen sankarteon muisto saattaa
Taas eloon sielun voimat...
Ja kuolon tulon poistaa hetkiseksi.
Juomasta kiitos... maistui nektarilta.
Ateenan jaloin urho, maljan juon,
Sun maljas juon, Miltiades.
Miltiades, hän urhomielisnä
Jumalten suurten turvaamana
Vei pienen aseistetun joukkonsa
Kaupungin muurin suojasta
Ja urheana syöksyi tasangolle
Vastahan rautarintaa Persian.
Vanhukset, keskiyöhön katse luokaa,
Keskellä Kyteroonin vuoriseudun
On laakso, jonka suipentavat
Nuo Penos ja Pentelikon.
Se alangoksi laajenee
Taas Marathonin luona.
Jo kaukaa loisti meidän silmihimme
Keskeltä meren tyrskyin pauhaavain
Barbaarilaivastojen purjepilvet,
Ja rannikolla välkkyi sotateltat
Medialaisen Datoksen
Ja liittokumppaninsa Hippiaan,
Tuon, joka Ateenassa ennen valioi,
Vaan nyt ... on isänmaansa pettäjä.
Ja kas, kun Eos nousi rusoposkin
Vaahdosta aallokon
Ja laajan laakson asevälkkyvän
Se verhos aamuruskonsäteisiin,
Niin kuolonaavistus se meille kuiskas:
»Te ootte Styxin omat
Nyt pojat kaikki Attikan!»
Vaan Hellaan reipas rohkeus
Tuon kuoloon vihittyjen joukon täytti;
Ja barbaareitten tylsät mielet mursi
Voimakas tarmo Kreikanmaan;
Oot tosi sankari, Miltiades;
Sa kaikki punniten ja viisaana
Teit heikon jättivoimaiseksi,
Persian ylivoiman pakoitit
Pakohon lailla haavoitetun haukan,
Sa ajoit yhteen hurjat ratsukansat,
Niin, että sullottuina yhteen avutoinna
He miekkaa eivät voineet käyttää.
Vuoristo suojas meidän heikot joukot
Ja maahan lyödyt puut ne salasi
Näin ratsujoukon hyökkäyksen estäin.
Oi, kuule, kuinka kaikaa symbaalit ja ooboit...
Kas, tuolla vyöryy kautta laajan tasangon
Aseitten meri!
Me emme hyökkäystä vuottaneet,
Ei, niinkuin uljas uija syöksyy
Keskelle hurjaa tyrskyn pauhua,
Niin me!
Puolpiiriin käyden vuoren juurelle
Ja rientoaskelilla kiiruhtain
Oikea sekä vasen siipi kiitää
Kilpien, peisten keskustahan
Päin hämmästykseen jääpää vihollista.
Jo horjuu oikea ja vasen siipi
Persialaisten armeijassa...
Ne horjuu ... häilyy ... väistyy pakoon!
Ne kiitävät kuin kepeet antiloopit.
Me heitämme kuin tumman pilven
Nuolia, peitsiämme,
Ja ahdistamme heidät merta kohden.
Vaan heikontuipa keskustamme,
Sen johtaja vaikk’ oli sankarpari
Temistokles ja Aristides,
Ei voinut kestää sitä hyökkäystä,
Mi siihen sattui myrskyn voimalla
Aasialaisen sotarinnan keskustasta,
Mi kiilan lailla Kreikan syömen mursi.
Kaikuipa tuskanhuuto sivustoihin
Korvihin voittavien helleenein,
Kun apuun huusi veljet hädässänsä...
Me takaa-ajon sikseen heitimme
Ja lailla vahvan rautapaulan,
Mi karhunajossa näin yhteen kääntyy
Ja sulkee pedon julmaan syleilyynsä.
Niin näki voiton sokaisema Persia,
Ett’ takaa kimppuun hyökätään,
Ja oikealta, vasemmalta,
Pelastustiekin rantaan suljetaan!
Ja pysähtyipä Kreikan keskusta,
Paenneet peitset hyökkäykseen kääntyi,
Barbaarein pilkka vaihtui kuolonlauluun,
Kalskuivat kalvat, kallot murskaantui,
Ja falanginsa peräytyessään
Toisiaan jalkojensa alle murskas.
Ja Vähäst’ Aasiasta tullut ratsujoukko
Ylitse jalkaväen kiisi vimmattuna
Merelle niinkuin hiekka aavikon.
»Laivoihin! Pakoon!» kaikui huuto,
Päällikön ääni kesken taistelun.
Vaan pelastusta tuovaan rantaan kiisi
Jo ennen heitä pojat Kreikanmaan
Ja tuhansien hurmeen valuessa
Punaisna läikkyi meri Joonian.
On sotataltat, voittomerkit meidän,
Ja dromedaarit, elefantit kaikki,
Ja niiden tuomat aarteet itämaan,
Helmiä, jalokiviä, on meidän!
On Datis heidän johtajansa kuollut!
Ja Hippias, tue petturi, sai surman,
Hän hukkui suohon!
Kymmenentuhatt’ barbaaria kuoli.
Laivoistaan, jotka vuotti merellä,
Kiitävi kohta meidän satamaamme
Nuo kauniit, monihangat galeerinsa,
Ne, joissa oli kahleet meitä varten.
On niissä marmoria, joista aijottiin
Häpeämerkki meille laatia,
Vaan oman turmansa se onkin merkki.
Nyt olen loppuun päässyt!
Ja sydän väsynyt jo ilmoittaa,
Mun elämäni loppuhunsa tulleen!
Viimeisen kerran leuto tuulonen,
Mi liidät Jumalien pyhätöstä,
Kuin Elysiumiin mua kutsuisit,
Mun verhoo mailman sulo ihanuuteen,
Mun verhoo tuulahdukseen Kreikanmaan!
Ei, äiti, äiti ... armas, rakas äiti,
Miks itkusilmin maahan heittäydyt?
Ma olen Kreikan suurin sanantuoja...
Sa olet äiti pojan urhoollisen...
Ja ... maa ... on vapaa!...
Ma mitä enää huolin maailmasta.
Suo kätes ... kätes mulle ... armas äiti...
Ja pääni nosta sa,
Tuo kuoloon valmis pää...
Se käännä sinne ... missä kuolemattomuuden saimme,
Katseeni sinne suuntaa, miss’ on voiton tanner,
On Marathon!...


Lähde: Lausunto-ohjelmaa. 1920. Kaunoluvun opetusta ja esitystä varten koonnut Onni Savola. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.