Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 28. Paluu-matka
| 27. Matkaa pitkitetään | 28. Paluu-matka. Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
29. Keisari Limingossa |
Seuraavana aamunakaan ei keisari saanut ruokaa. Nälästyneenä lähti hän syyskuun 1 p. Torniosta.
Päästyänsä lautan yli ja käveltyänsä vaunuihin, tuli eräs Torniossa asuva venäläinen kauppias tuoden suuren venäläisen piirakan täytetty lohella ja riisiryynillä, jonka yöllä oli antanut leipoa. Hyvyydellä otti keisari lahjan vastaan, sillä Torniosta oli hyvä ruokahalu muassansa. Istuen vaunuissa, söi ruhtinas piirakkansa.
Pietariin tultuansa lähetti keisari kalliin kultarasian kauppiaalle, joka yksinään Torniossa hänelle ruokaa tarjoi.
Kemissä tervehti keisari vanhaa tuttavaansa, kunnian arvosta rovastia, jumaluusopin tohtoria Castréniä. Muuten ei Kemissä muuta viipynyt kun sen, että vallesmanni Ståhlbergin luona söi päivällistä ja siellä ylisti suomalaisia maanmuramia Euroopan parhaimmaksi herkuksi.
Tornion matkalla oli keisari toivonut saada ostaa paremmat ajoneuvot yhdelle seurastansa, entisten rikkeimien siaan. Eräältä tytöltä väkijoukosta kysyttiin, eikö möisi koreita kääsiänsä, johon tyttö suostui ja paluumatkalla olivat kääsit otettavat, kunnes jo sitä ennen oli hinnasta suostuttu. Mutta tyttö ei osannut pyytää niin paljo kun ne todellisesti maksoivat ja katui muutenkin kauppaansa, syystä että kääsit olivat sulhasensa antama lahja. Toivoen kaupasta ei mitään tulevan, pyysi hän nyt niitten kahden kertasta hintaa.
Nauraen tätä sanoi Aleksanteri, maksettakoon se, mitä hän pyytää. Keesit menetti tyttö niinkin.
Tultua Putaan kestikievaritalon, oli keisari matkasta väsyneenä nukkunut vaunuihin. Ettei nukkuja heräisi, käskettiin kansan olla vaiti ja hevosia valjastettiin hiljaa. Sauvansa nojassa tuli nyt vaunujen luokse vanha kahdeksankymmenen vuotinen akka, jota kello-Liisaksi sanottiin. Se oli vanhan, sodassa langenneen sotamiehen leski. Keisarin armosta oli hän jo monioita vuosia saanut 25 hopea ruplan eläkerahan, josta eukko oli päässyt ennen tuntemattomaan hyvinjaksamiseen.
Akka tahtoi nähdä hyväntekiäänsä, jota kiitti riutuneen elämänsä hoinnista ja jota jo kauan aikaa oli rukouksissansa siunannut.
Akka sanoi kolme vuorokautta valvoneensa ja käyneensä pitkät matkat saadaksensa nähdä keisaria, eikä suinkaan tahtonut luopua aikomuksestansa nyt kun oli häntä niin lähellä.
Itsepäisen eukon kanssa ei käynyt riidellä, pelvosta että syntyisi nuju ja keisari heräisi.
Vanha Liisa heitti sauvansa ja rupesi kiipeemään vaunun pyörälle. Kun vihdoin pääsi niin korkealle, että näki makaavan keisarin, pani silmälasit nenänsä päälle saadaksensa oikein mieltä mukaan katsella hyväntekiäänsä. Mutta silmälasihin yhä tiukkui vettä ja vihdoin rupesi eukko äänin pakisemaan: tulkaa katsomaan akat, kuinka tämä on tässä nukkunut levollisesti, niinkun muutkin ihmiset.
Keisari heti heräsi ja näki vaunujensa ympärillä joukon vanhoja akkoja. Ilosesti kurotti ruhtinas kätensä Liisalle, joka sitä puristi talonpoikaistavalla sanoen: käsi on pehmeä kun pumpuli, eipä ole työ haittanut.
Keisari pyysi suomalaisen tulkkinsa luutnantti Martinaun selittämään eukon sanat. Naurahtaen antoi hän sitten kätensä toisillekin vaunun pyörille kiivenneille akoille. Sitte käski keisari Martinaun sanoa Liisalle, että hän saisi pyytää jotakin armoa. Tätä oli eukon vaikea ymmärtää. Mutta kun vihdoin älysi mitä tarkotettiin, rupesi akka äänin itkemään ja sanoi: mitenkä olisin minä niin kiittämätön, että vielä jotakin pyytäisin, minä joka olen tänne tullut vaan näkemään, kiittämään ja siunaamaan tätä Jumalan enkeliä, joka on maan päälle lähetetty minulle ja monelle tuhannelle lahjottamaan henkemme ja elatuksemme! en muuta tahdo kun kiittää ja siunata jos vaan sen voisin tehdä miten pitäisi.
Köyhän lesken yksinkertaisuus ja jalomieli miellyttivät keisaria. Tätä lupausta, sanoi hän, ei olisi rikkainkaan hovissani hyljännyt miten teki tämä köyhä leski. Sitten antoi hän hänelle antaa kourallisen hopea ruplia, jonka tehtyä hyvä keisari matkusti edemmäksi akan ja muitten läsnä olevien häntä siunatessa.
Syyskuun 1 p kello 9 illalla tuli keisari takasin Ouluun samalla veneellä, jota hän ennen oli käyttänyt Oulun järvellä. Saarilla ympäristössä oli kokko-tulia ja palavia tervatynnyreitä. Alusten köysissä oli lamppuja; kirkko ja kaupunki olivat runsaasti valaistut. Taas oli kansa kokoontunut häntä vastaan ottamaan ja sen riemuhuutoja päästäessä kävi hän jalkasin asuntoonsa.
Varhain aamulla seuraavana päivänä kävi majesteetti kirkossa, koulussa, läänin sairashuoneessa, raati- ja vanki-huoneessa, jossa lempeäluontonen ruhtinas puhutteli usiampia vankeja, antoi jakaa rahaa näille onnettomille ja oli hyvissämielin nähdessään etteivät olleet kovasti vangitut ja että jaloissa oli puiset puntit eikä rautaset, nykyisin annetun keisarillisen asetuksen mukaan. Siitä parvesta, joka rakettiin Kustaa Aatolvin Oulussa käydessä, katseli hän sitten koskenlaskua Meri-koskessa ja myöhemmin ajoi hän avoimissa vaunuissa maaherra von Bornin kanssa ympäri katuja ystävällisesti tervehtäen kansaa, joka kaikin kohdin tunki vaunujensa luokse paremmin nähdäksensä rakastettua ruhtinasta.
Majassansa vastaanotti hän sitten aatelin ja papiston jäseniä, läänin-hallituksen ja muita virkamiehiä, maistraatin ja monioita porvariston vanhimpia ja päivällisen jälkeen, johon oli käsketty muutamia pappia, virka- ja kauppamiehiä, matkusti hän sydänpäivällä Raahea ja Kokkolaa kohden.
Kaikissa paikoin, missä keisari matkusti, jätti hän lukemattomia todistuksia hyvyydestänsä ja ihmisystävyydestänsä ja hänen kuvansa painui syvästi alamaisten sydämiin sen lempeyden tähden, jolla kohteli kansaa, sen helleyden tähden minkä osotti äideille ja lapsille, sen säälimisen tähden minkä osotti köyhille ja sairaille ja miten hän omalla kulungilla käski laittaa niille parannusta. Sitä ei kukaan unhota, miten hän mailla kävi kansajoukkoon, lempeästi kehotti sitä kokoontumaan ympärillensä sanoen, minä olen keisari. Joukon ihastus oli sanomaton. Sydämiä voitti Aleksanteri joka paikassa, mutta Suomen kansalta sai hän ikuisen kiitollisuuden ja rakkauden.
Hänen pois matkustettua, monta päivää ei muuta ajateltu eikä puhuttu, kun hänestä. Paitsi muuta kerrottiin, miten eräs pieni viisivuotinen poika, joka palvelian seurassa oli saanut käydä keisaria katsomaan, oli tästä tuumaillut.
Kotio tultua kysyi isä pojaltansa tokko oli nähnyt keisaria.
Näinpä niinkin isä, vastasi poika, tehden suurta voileipää.
No, sanoi isä leikkien; minnäkönen oli keisari?
Ihan ihmisen muotonen vastasi poika.
Naurahtaen kysyi isä, minnäkösen luulet sinä sitten keisarin olevan?
Suden muotosen, vastasi reipas poika, kaikin voimin purren kovaa voileipäänsä.
Mitenkä voit sinä ajatella ja vastata niin tyhmästi, sinä, joka jo olet iso poika viiden vuoden täyttänyt, sanoi isä toruen.
Melkein itkusuin vastasi lapsi: ettekö muista isä, että minä kesällä sain Jaakon kanssa käydä katsomassa miten väki kokoontui suden ajoon? Silloin rymyttiin ja huudettiin melkein yhtä paljon kun nyt; sentähden luulin minä keisarin olevan suden näkösen.
Lapsi saatti vastauksellansa vanhempansa häpiöön, etteivät olleet selittäneet asiaa pojalle, joka oli miettivä, mutta ei kyselevä.
Eräs reivi C... entinen Kajanin komppanian vänrikki Ruotsin palveluksessa, asui perheensä kanssa hävinneessä alaupseeri puustellissa Limingossa, eläen siellä pienestä eläkerahasta, jonka Venäjän hallitus antoi kaikille entisille Suomen upserille.
Keisarin seuraaja, tuo jalomielinen reivi Rehbinder, kaikkein suomalaisten puolustaja, selitti ruhtinaalle reivi C...n köyhän tilan, joka ei sallinut hänen antaa pojillensa sellaista kasvatusta, mikä heidän säädyllensä oli sopiva.
Aleksanteri otti kustantaaksensa lasten kasvatuksen ja lisäsi isän eläke-varoja.