Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 27. Matkaa pitkitetään
| 26. Keisari Oulussa | 27. Matkaa pitkitetään. Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
28. Paluu-matka |
Kello 8 seuraavana aamuna lähti keisari Torniota kohden. Hän kävi jalan lautalle asti, riemuitsevan väkijoukon keskitse, joka hurraa huutaen ja tunkien erotti hänen seuraajoistansa, sillä polisin oli kielletty näkymästä. Paikan sotapäällikkö tahtoi estää kansaa tulemasta aivan liki keisaria, mutta lempeän Aleksanterin ihmisrakkauden näytti sanoneen: ”anna lasten tulla minun tyköni; ne ovat minun valtakunnastani.” Sotapäällikkö meni pois, mutta ihastunut kansa seurasi ruhtinastansa ilman ilohuudoista kaikuessa ja ilokyynelten silmissä välkkyessä.
Se vene, jolla keisari oli kulkenut Oulun järven yli, oli maata myöten 11 peninkulman matkan tänne tuotu viemään keisaria Oulunjoen suun yli. Majesteetti tunsi veneen ja astui siihen. Hetken ajan haasteltuansa saman merikatteinin kanssa, joka oli hänen kulettanut Oulujärven yli, pantiin vene liikkeelle, mutta keisari tervehteli ystävällisesti kansaa, joka oli kokoontunut rannoille, silloille, ja veneisiin, joita joukottain oli rannalla keisarillisen veneen ympärillä.
Katteini Erik Junelius, sen veli joka oli vienyt keisarin Oulujärven yli, johdatti nyt venettä keisarin mennessä Oulunjoen pohjoisrannalle. Hän kuletti sen lehtosten ja somain saarien sivutse. Kulkuväylän molemmin puolin oli joukko aluksia liehuvine lippuine, joista myöskin kuului kansan riemuhuutoja. Nämät veneet seurasivat keisarin venettä saadaksensa mahdollista kauemmin nähdä rakastetun ruhtinaan ja olla osalliset päivän ilossa.
Perässä pyrkimistä veneistä huomasi keisari erittäin yhden. Siinä oli kymmenkunta kaupungin nuoria rouvaspuolia mutta heillä ei ollut airoja eikä muita kuletuskoneita että olisivat saattaneet seurata keisarin venettä. Toisesta veneestä annetun airon sekä kättensä ja päivän-varjoinsa avulla onnistuivat kuitenkin päästä perille. Keisari, joka jo ennen oli joutunut maalle kävi tyttöjä vastaan, auttamaan heitä maalle astumaan. Mutta tunnettuansa keisarin, lykkäsivät he veneensä takasin, peläten epäsuosiota, jos tulisivat keisaria aivan lähelle. Mutta kun keisari viittasi heille pelkäämättä lähestymään, lähestyivät he taas ujostellen rantaan.
Keisari kurotti heille kättä avuksi veneestä astumassa. Armollisesti puhutteli hän heitä Saksan ja Ranskan kielellä, jota muutamat heistä ymmärsivät, mutta muuta vastausta ei saanut ystävällinen ruhtinas kun ihastuksen kyyneliä kiitollisuuden sydämmistä.
Keisari viittasi toisillekin veneille tulemaan sinne missä hän seisoi rannalla. Haasteltuansa usiampien kanssa, oli hän jo valmis astumaan matkavaunuihinsa, kunnes etäällä näki nuoren rouvaspuolen yrittävän kiivetä korkealle kivelle, niin tavoin saadaksensa nähdä keisarin, joka muutenkin mittansa vuoksi oli joukkoa pitempi. Keisari katseli tytön pyrkimistä, joka vihdoin menestyikin. Tyttö ei luullut keisarin häntä huomanneen, kääntyi siis sinne kohden missä arveli hänen olevan. Hän punastui huomatessa keisarin hänen nähneen. Keisari lähetti hänelle heitto-suutelman miten oli tapansa tehdä hyville lapsille.
Sitte astui majesteetti vaunuihin armollisesti tervehtäen kansaa. Miehet ja naiset heiluttivat hattujansa ilmassa huutaessa hurraa jäähyväisiksi.
Muitten seitsemän virran rannoilla, joitten yli Tornion matkalla oli pääseminen, oli laitettu osittain veneitä osittain erityisiä kulku-neuvoja ja niitten kulettajiksi harjaantuneita merimiehiä. Virtojen rannoilla oli joka paikassa väkijoukkoja, jotka ilohuudoilla tervehtivät keisaria.
Keisari lahjoitteli kalliita sormuksia tai kelloja niille merikatteinille, jotka olivat perämiehinä virtojen yli kulkiessa ja kaikki soutumiehensä saivat runsaat juomarahat.
Joka paikassa missä keisari oli yötä, antoi hän kalliit keisarilliset lahjat isännälle ja emännälle, eikä ketään unhotettu, joka hänestä oli vaivaa nähnyt.
Keisarin vaunut kun pysähtyivät Iijoella, eikä näkynyt ketään, joka olisi auttanut ulosastuessa, kiiruhtivat kaksi nuorta naista, jotka Oulusta tänne, olivat matkustaneet, laskemaan polkinta alas. Toinen niistä oli oikein ihana-muotonen. Keisari puhutteli heitä kauan ranskaksi. Kaunottaremme oli syntynyt Tukholmassa, jossa ihana muotonsa hovissakin oli tullut huomatuksi.
Keisari kirjotti heidän nimensä muistikirjaansa ja vielä kolme vuotta myöhemmin, kerran päivällisellä istuessaan hovissansa Pietarissa Turun pispan Tengströmin kanssa, muisti hän heitä samassa kun muisteli matkailemistansa pohjanmaalla.
Pienen Tornion kaupungin pormestari oli täydessä virkapuvussa jo varhain aamulla käynyt huolta pitämään keisarin vastaanottamisesta. Mutta työaikansa oli tietämätön. Pormestari tapasi ilosia ystäviä, joitten seurassa koko päivän joi ilomaljoja niin että unohti koko virka-asiansa. Siitäpä tuli, että pormestari ei tietänytkään keisarin illalla tulleen majaansa, joka oli pimeä, sillä kaikki ihmiset olivat juosseet ruhtinasta vastaan.
Kauan sai Aleksanteri odottaa teetä, jota illallisruuan puutteessa oli pyytänyt. Sitten kävi hän heti levolle.
Aamulla kävi keisari katsomaan kaupungin ruohosia katuja, kuuli ruotsin rummun Haaparannasta ja käski tuoda nähdäksensä perheen lappalaisista alamaisistansa, jotka olivat Tornioon kutsutut. Ne olivat kansallispuvuissansa ja kaksi elävää peuraa muassansa.