Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 3. Pikisaari

3. Pikisaari.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta
Kirjoittanut Sara Wacklin

Mainitessamme Pokkisenmäkeä, sanoimme jo tämän luodon aseman. Siinä oli meritulli, johon huudettiin kaikki veneet, jotka aikoivat sivutse purjehtia. Syynin käytyä ja tullin maksettua saivat vapaasti mennä. Talvitie kävi Pikisaaren yli.

Tällä saarella oli ja on vieläkin kaupungin laivavarvi. Joka vuosi lykätään monta täällä rakettua laivaa vesille. Sellainen vesille laskeminen on todellakin juhlallinen. Kuin työmiehet kolmannen kerran nuijilla ovat kiilaamalla irroittaneet laivan teloistansa, alkaa se jalosti juosta rutisevilta kannattimiltansa. Pidättimet, jotka nyt ovat aivan heikot, lankevat räiskynällä alas, ja yhä lisääntyvällä vauhdilla juoksee tuo sorea kummitus, ihmiskäden jalo työ, tyyneen veteen. Ja se siitä ikään kuin mielipahoissa, työntää, meren tapasena vaahtoen uutta laivaa vastaan, viskoen raivona aaltoja rannalle. Mutta aivankuin tuntein oman arvonsa, seisahtuu tuo honkainen kummitus pian läikkyvään veteen; lippu kastetaan aalloissa ja kannelta julistetaan huutamalla laivan nimi. Hurraa huutaen heilutetaan tuhansia hattuja ilmassa ja lähellä olevat laivat juhlapuvussa liehuvine lippuinensa toivottavat tervetuloa uudelle toverille. Itse aallotkin tyyntyvät pian, ikäskuin tullutta vierasta suositella.

Hätien ja ilomielin kokoovat köyhät akat ja lapset sen suovan, jolla laivantehtaat ovat voidellut, että laiva liukkaammin juoksisi vesille.

Mutta vieläkin suurempi on työmiesten ilo. Koko talven työ on nyt onnellisesti päätetty ja paitsi sitä alkaa nyt pidot, jotka laivan omistajat aina kustantavat. Niitä sanotaan ”lykkäjäisiksi” ja kaikki, jotka laivan rakentamisesta ovat vaivaa nähneet, saavat nyt mieltä mukaan juoda olutta ja viinaa, syödä läskirokkaa y. m. Kestiä pidetään vuorokausi, monelta menee viikkokin ennenkuin pääsee lykkäjäis-pohmelosta.

Pikisaarella oli suuri, raatimies Wacklinin omistava pikiruukki. Myöskin oli siinä joukko työväen asuntoja.