[s. 87] selkääni; mutta kaikesta huolimatta on suloista odottaa jotakin uutta tapahtuvaksi ja sitä varten kavuta vuorten yli, rähmiä metsien halki, tunkeutua vuoristoihin — tahtoisinpa että olisit nähnyt kaiken tämän — sekä käydä linnoissa ja asua majataloissa tarvitsematta koskaan mitään maksaa — lempo vie, ei killinkiäkään tarvitse tiskille pyörähyttää!»
Tällaisista asioista Sancho Pansa keskusteli vaimonsa kanssa, sill'aikaa kun don Quijoten veljentytär ja emännöitsijä riisuivat seikkailijaltamme vaatteet ja laskivat hänet vuoteeseensa. Ritari katseli heitä samein silmin tuntematta kumpaakaan. Kirkkoherra pyysi neitoa hyvin hoitelemaan enoansa ja etenkin varomaan, ettei tämä uudelleen pääsisi karkaamaan heidän luotaan ja kertoen mikä vaiva heillä viime kerralla oli tuodessaan häntä kotiin. Sen kuullessaan molemmat naiset jälleen päästelivät haikeita valitushuutoja, kirosivat ritariromaaneja, jopa vaativat sallimuksen työntämään hornan pimeimpiin kuiluihin kaikki moisten tekeleiden kirjoittajat. Lopulta he kovin pelästyivät ajatellessaan mahdollisuutta, että kenties uudelleen voisivat kadottaa rakkaan isäntänsä juuri kuin tämä oli parantumaisillaan, — niinkuin sitte todella tapahtuikin.
Mutta vaikka tämän kirjan tekijä on äärettömällä
uutteruudella koettanut etsiä jälkiä don Quijoten
kolmannella seikkailumatkallaan tekemistä urhotöistä, ei
hänen ole onnistunut löytää minkäänlaisia tietoja niistä, ei
ainakaan luotettavia kirjallisia muistiinpanoja. Vain
suullinen tarina on säilyttänyt la Manchan asujanten
muistissa sellaisen tarinan, että don Quijote kolmannen kerran
maailmalle matkatessaan oli mennyt Zaragossaan, missä
oli ollut mukana eräässä kuuluisassa turnauksessa ja
silloin urhotöillään ja älykkäisyydellään saavuttanut
tavatonta mainetta. Yhtä vähän on tekijä saanut tietoa
hänen muista seikkailuistaan ja hänen kuolemastaan, eikä
hän olisi saanut yhtään mitään tietoonsa, jollei hän onnek-
87
