[s. 86] puolisonsa kysyi hän tältä: »No entä aasimme, rakas mieheni, miten se jaksaa?» — »Aina paremmin kuin isäntänsä», vastasi Sancho nyreästi. — »Herra olkoon ylistetty armostaan!» huudahti vaimo; »mutta kerrohan nyt mitä kaikkea hyvää olet ansainnut toimessasi, rakas ystäväni; missä ovat juhlahameet minulle ja jalkineet lapsille?» — »En tuo mitään sellaista, tuon jotain vielä parempaa.» — »Ah, kuinka sinä teet mieleni iloiseksi», sanoi vaimo; »näytähän sitte minulle tuo paljon parempi! Palan vallan halusta nähdä sitä, ilahuttaakseni hiukan sydänparkaani, joka on ollut suruun nääntyä sinun niin kauvan poissa ollessasi.» — »Näytänhän sitten kun sopii, vaimo», vastasi Sancho; »ole nyt kärsivällinen nykyisyyteen nähden ja rukoile Jumalaa, että hän lähettäisi meidät vielä toisiin seikkailuihin, joista saat nähdä minun palaavan mitämaks kreivinä tai jonkun saaren maaherrana, saaren semmoisen joita on vain harvassa maan päällä, eikä minkään tavallisen tusinasaaren.» — »Taivas sen suokoon, rakas mieheni», sanoi vaimo, »me kyllä sellaista tarvitsemme. Mutta sanos minulle mitä sinä noilla saarilla tarkotat; en sitä ollenkaan ymmärrä.» — »Ei kannata viskata helmiä sioille», vastasi Sancho; »tulet sen kyllä aikanaan ymmärtämään, eukkoseni, ja oletpa totta vie levittävä silmäsi suuriksi, kun alamaisesi kutsuvat sinua armolliseksi rouvaksi.» — »Mitä sinä lörpöttelet armollisista rouvista ja alamaisista?» kysyi Teresa Pansa. — »Elähän nyt hätäile saadaksesi tietää kaikkea, Hannaseni», sanoi Sancho; »päivässä on enemmän kuin yksi tunti. Sulle riittää kun sanon totuuden, ja sitte tuki suusi. Sen vain voin sinulle ohimennen virkkaa, ettei koko maailmassa ole sen hauskempaa tointa kuin olla seikkailuja etsivän vaeltavan ritarin asemiehenä. Tosin eivät useimmat tapaukset käy hänen mielensä mukaan, sillä sadasta sellaisesta sisältää yhdeksänkymmentä yhdeksän vastoinkäymisiä. Sen tiedän omasta kokemuksestani, vaimo; milloin kiikutettiin minua ilmassa, milloin sain pahasti
86