Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/106

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 92] kylässä, missä palvelen eräällä rikkaalla maanviljelijällä. Mutta tuossa aivan vastapäätä on tämän kylän kirkkoherran ja lukkarin asunto; jompikumpi näistä voi kertoa teille prinsessasta, sillä heillä on luettelo kaikista Toboson asukkaista. En muuten luule täällä löytyvän yhtäkään prinsessaa, vaan saattanenhan pettyäkin. Täällä on paljon naisia, joista jokainen voi pitää itseään prinsessana.» Näin sanoen hän kiirehti aasejaan eteenpäin.

Sancho näki herransa olevan tyytymättömän tähän vastaukseen ja käyvän kovin alle päin, jonka vuoksi hän sanoi: »Armollinen herra, päivä kohta koittaa, enkä luule hyväksi että enää viivyttelemme täällä kadulla. Jos minua uskotte, niin olisi parempi että heti lähtisimme kylästä ja vetäytyisimme johonkin läheiseen metsään; sittekun jo on täysi päivä, palaan minä tänne ja etsin joka sopesta teidän valtijattarenne palatsia, ja tahdonpa olla turkkilainen, jollen sitä löydä. Kun sen sitte viimein olen saanut vainuuni, käyn sanomaan armolliselle neidille teidän olevan täällä läheisyydessä ja pyytävän lupaa saada tavata häntä, kaikessa siveydessä tietysti, ilman että hänen maineensa siitä joutuu kärsimään.» — »Toden totta, rakas Sanchoseni», vastasi ritari lohdutettuna, »sinä sanot tuhannen hyvää ajatusta muutamilla harvoilla sanoilla; tahdonpa kernaasti noudattaa neuvoasi. Käykäämme siis, poikaseni, käykäämme etsimään sopiva paikka, missä voin heittäytyä vähän pitkäkseni, ja sinä lähdet minun lähettiläänäni tuon kauneuden kuningattaren luo, jonka vaiteliaisuus ja kohteliaisuus lupaavat minulle ihmeellistä suosiota.» Sancho paloi halusta saada isäntänsä poistumaan kylästä, missä pelkäsi kirjepetoksensa tulevan ilmi. Hän siis lähti edellä kulkemaan, ja puolen peninkulman päässä kylästä he saapuivat erääseen lehtoon, johon don Quijote kätkeytyi, sillä välin kun hänen kelpo asemiehensä meni lähettilästoimelleen.




92