[s. 91]
vaivannäköä lähtee.»
— »Varo itseäsi, Sancho», huudahti
ritari tuimistuneena, »puhu kunnioituksella kaikesta mikä
neiti Dulcineaa koskee, muuten emme elä sovussa keskenämme.»
— »Suokaa sanani anteeksi, armollinen herra;
mutta miten ihmeellä voisinkaan ensi vilauksella löytää
neidin talon, jonka vain yhden kerran ijässäni olen
nähnyt, varsinkin kun on pimeä kuin säkissä. Ettehän
itsekään sitä löydä, vaikka teidän olisi pitänyt nähdä se
satoja kertoja.»
— »Kautta kaikkien hyvien henkien, sinä
saatat minut aivan epätoivoon», sanoi don Quijote; »enkö
ole sulle satoja kertoja sanonut, etten ikinäni ole nähnyt
verratonta Dulcineaa, etten ole jalallanikaan astunut
hänen palatsinsa portaita ja että olen rakastunut häneen
vain sen maineen perustuksella, mikä hänellä on
maailman kauneimpana ja älykkäimpänä prinsessana!»
— »Oh, tällä kertaa kyllä ymmärrän puheenne, herra»,
vastasi Sancho; »ja kun te kerran sanotte, ettette eläissänne
ole häntä nähnyt, niin totta vie en minäkään ole häntä
nähnyt.»
— »Mitäs tämä nyt merkitsee?» kysyi ritari.
»Sanothan nähneesi hänet jauhoja seulomassa, kun sait
häneltä vastineen minun kirjeeseeni.»
— »Elkää huoliko
uskoa koko juttuun», murahti Sancho; »sanon teille vielä
kerran, etten milloinkaan ole nähnyt häntä enkä tunne
häntä muuten kuin teidän puheistanne, ja tuomani
vastauksen laita on aivan sama. Paha minut periköön, jos
tunnen neiti Dulcineaa paremmin kuin suurturkkiakaan!»
— »Sancho, Sancho, leikinlaskuilla ja pilapuheilla on
oma aikansa, mutta ei niitä aina käy tuominen esille.»
Sankariemme tällä tavalla keskustellessa näkivät he erään miehen lähestyvän kahdella muulilla ajaen, joka kaikesta päättäen meni jo näin varhain pellolleen. Miehen kohdalle tultua sanoi don Quijote hänelle: »Hyvää huomenta, rakas ystäväni, voisitteko sanoa minulle, missä täällä sijaitsee prinsessa Dulcinean palatsi?» — »Hyvä herra», vastasi mies, »minä en ole kotosin näiltä seuduilta ja olen vain vähän aikaa oleskellut tässä
91
