Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/145

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 129] levätin hartioilleen ja pani päähänsä sulkaniekan vihreän metsästyshatun, jonka edellämainitut nuoret neitoset olivat hänelle antaneet; tässä asussa hän astui saliin, missä tapasi neidot asettuneina kahteen riviin, jotka hänen sisään tullessaan kumarsivat hänelle syvään ja lausuivat kohteliaisuuksia; samaan aikaan saapui kaksitoista paashia hovimestarin johdolla viemään vierasta ruokasaliin, missä herttua puolisoineen jo oli odottamassa. Ritari astui arvokkaalla ryhdillä huoneeseen, missä vartoi vain neljää varten katettu pöytä. Herttuapari kävi häntä vastaan ovelle saakka, mukanaan arvokkaan ja hiljaisen näköinen hengellinen herra sitä säätyä, josta Espanjan hoveissa valittiin nuorten ruhtinasten kasvattajat. Monien juhlallisten menojen jälkeen kävivät herttua ja herttuatar pöytään, don Quijote välillään. Kesti vielä hyvän aikaa kinastelua, ken kunniasijalle istuisi; mutta vihdoin voitti herttuan itsepäisyys don Quijoten häveliäisyyden, niin että hän oli pakotettu ottamaan tämän paikan; hengellinen herra istui hänen vastapäätänsä, herttua ja herttuatar pöydän sivuille. Sancho oli kuin pilvistä pudonnut nähdessään miten suuresti hänen herraansa kunnioitettiin. Paistiin päästyä kysyi herttuatar don Quijotelta, mitä uutisia tämä oli saanut neiti Dulcineasta ja oliko hän äskettäin lähettänyt kaunottarelleen joitakuita voittamiaan rosvoja ja jättiläisiä. »Armollinen rouva», vastasi don Quijote, »minun onnettomuuteni ovat loppumattomat; olen voittanut jättiläisiä ja kurittanut rosvoja ja lähettänyt heidät hänen luokseen, mutta tiedänkö minä edes ovatko nämä tavanneet häntä ja mistä merkistä hänet ovat tunteneet; en tiedä onko hän tullut loihdituksikin, niin että ehkä nykyään esiytyy rumana ja tölppänä talonpoikaistyttönä.» — »Sitä puhetta en ymmärrä», huudahti Sancho, »sillä minulle hän esiytyi maailman kauneimpana olentona; ainakin tiedän että hän oli vikkelä ja sorja kuin nuorallatanssijatar. Tietäkääs, armollinen herttuatar, että hän hyppäsi sukkelasti kuin kissa aasinsa selkään.»


Taruaarre II. — 9

129