Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/146

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu


[s. 130] — »Oletteko tekin ehkä nähnyt hänet loihdittuna, hyvä Sancho?» kysyi herttua. — »Loihdittunako nähnyt?» vastasi Sancho; »lempo sen sitte olisi nähnyt, jollen minä! Totta tosiaan, olen maar nähnyt hänet niin loihdittuna, ettei kukaan voi sen paremmin loihdittu olla.»

»Mutta», jatkoi hän samassa hengenvedossa, »herrani tekee väärin valittaessaan seikkailujensa kovaonnisuutta; jos niiden joukossa on ikäviä, niin on onnellisiakin. Onhan hartain toivomme, että armollinen herrani don Quijote kerran saa kuningaskunnan palkakseen ja hänen uskollinen palvelijansa jonkun saaren hallittavakseen.» — »Niin tietystikin, Sancho ystäväiseni», sanoi herttua, »herrasi puolesta lupaan sinulle yhden niistä yhdeksästä saaresta, jotka kuuluvat valtani alle, ja takaanpa ettei se suinkaan ole pienin eikä kehnoin kaikista.» — »Polvillesi, Sancho», huusi don Quijote, »suutelo hänen korkeutensa jalkoja ja kiitä häntä erinomaisesta armostaan.» Sancho teki työtä käskettyä; mutta tällöin hypähti hengellinen herra kiivaasti pöydästä ja sanoi katkerasti herttualle: »Kautta pukuni, jota kannan, armollinen herra, luulenpa että olette yhtä yksinkertainen kuin nämä ihmiskurjat. Onko ihmettä, että he pysyvät hulluina, kun viisaatkin hyväksyvät heidän hullutuksiaan? Ja nyt voitte, teidän armonne, pysyä heidän seurassaan, sillä niin kauvan kuin nuo miehet ovat täällä, en astu jalallanikaan tähän taloon. Minä en enää huoli moittia asioita ja tapahtumia, joita en voi toisiksi muuttaa.» Näin sanoen arvoisa herra meni tiehensä välittämättä vähääkään isäntäväen kohteliaista pyynnöistä ja rukouksista.

Kun päivällinen oli päättynyt, tuli sisään neljä neitosta, yhdellä kädessään hopeamalja, toisella pesuvati, kolmannella pari lumivalkoista pyyhinliinaa ja neljännellä, joka oli vetänyt hihansa ylös aina kyynärpäihin saakka, saippuapalanen. Pyyheliinoja kantava neito astui don Quijoten luo ja sitoi liinan hänen kaulaansa; toinen, ensin syvään kumarrettuaan, asetti pesuvadin hänen leukansa

130