[s. 146] ja kyselivät miten hän tiesi rahojen olevan keppiin kätkettyinä. »Siitä sen arvasin», vastasi Sancho, »että vastaaja vannoissaan ilman mitään tarvetta laski keppinsä kantajan käsiin ja sitte sieppasi sen kiireesti takasin.» Vanhukset menivät tiehensä, toinen tyytyväisenä, toinen häpeissään; eikä kukaan läsnäolijoista oikein tiennyt oliko uusi kuvernööri pähkähullu vai rikkiviisas.
Kun vastaanotto oli päättynyt, saatettiin Sancho muhkeaan palatsiin, missä oivallinen päivällinen odotti juhlasalissa; hänen astuessaan sisään pärähtivät airueitten torvet, ja neljä paashia kiiruhti tarjoomaan hänelle vettä kättenpesua varten, jonka toimen Sancho hyvin arvokkaasti suoritti. Sitte soitto lakkasi ja Sancho istui yksin pöytään. Hänen viereensä asettui seisomaan muuan henkilö, joka sittemmin osottautui olevansa lääkäri, pieni valaanluinen keppi kädessä. Eräs palvelijoista otti pois kallisarvoisen liinan, joka oli peittänyt hedelmämaljan ja monilukuisia ruokavateja. Toinen, joka näytti olevan oppinut mies, luki ruokasiunauksen, muuan paashi solmi pitsireunaisen suuliinan Sanchon leuvan alle ja hovimestari ojensi hedelmämaljan hänen eteensä. Mutta tuskin oli kuvernööri ennättänyt saada ensi palan suuhunsa, kun lääkäri sauvallaan kosketti maljaa, ja se kiiruimmiten korjattiin pois. Hovimestari asetti esiin toisen ruokalajin, jota Sancho aikoi maistaa; mutta taaskin oli mies keppineen varalla ja vati vietiin pois yhtä joutuun kuin edellinenkin.
Tämän nähdessään Sancho tuli vallan ihmeisiinsä, ja katsellen avosuin kaikkia läsnäolevia kysyi hän, oliko päivällinen vain jokin silmänkääntäjäntemppu, jossa kaikki ruokalajit katosivat järjestään näkymättömiin, sitä mukaa kun niitä esille tuotiin. Tähän vastasi lääkäri: »Armollinen herra, täällä ei ole lupa syödä muulla tavoin kuin mitä yleinen tapa säätää kaikilla saarilla, missä on maaherroja. Minä, teidän armonne, olen lääkäri ja pidän kuvernöörin terveydestä hellempää huolta kuin omastani*
146
