[s. 65] takaukseksi vaikka kolmestakin sadasta aasista.» — »Sen kyllä uskon», sanoi Sancho, »ja nyt käyn satuloimaan Rosinanten; valmistaukaa siis antamaan minulle siunauksenne, sillä aijon lähteä nyt heti, huolimatta jäädä katselemaan teidän hullutuksianne, joista jo olen saanut tarpeekseni asti.» — »Ainakin tulee sinun», sanoi ritari, »nähdä minun aivan alastonna tekevän pari tusinaa ritarillisia hullutuksia, joihin ei tarvita pitkää aikaa, jotta sitte voit omantuntosi mukaan ja näkemäsi perusteella kuvailla Dulcinealle tilaani.» — »Oh, uskon kyllä sananne», huudahti Sancho; »mutta luojanne nimessä pyydän, herra ritari, päästä näkemästä teitä alastonna. Se mua niin kovin murehuttaisi, etten voisi pidättää kyyneleitäni, joita olen tänä yönä jo tarpeeksi vuodattanut harmoparkaani muistellessani. Jos minun kuitenkin välttämättömästi pitää katsella hullutuksianne, niin tehkää ne pian, sillä minulla on kiire matkaan. Mutta millä ihmeellä te aijotte elää, armollinen herra, sillä aikaa kuin minä olen poissa?» — »Elä siitä pidä mitään murhetta», vastasi don Quijote; »olen päättänyt ravita itseäni vain näiden niittyjen ruohoilla ja näiden puitten hedelmillä, sillä minun yritykseni erityisenä hienoutena on juuri nälkäkuolema ynnä muut senkaltaiset eriskummallisuudet.» — »Mutta, armollinen herra», keskeytti Sancho hänet, »luuletteko että palatessani osaan takasin tähän paikkaan, joka on niin kovin syrjäinen ja aivan kätkössä?» — »Huomaa tarkasti mitä sanon», lausui ritari; »minä en liiku tästä minnekään etäämmälle ja nousen tavan takaa korkeimmalle kallionhuipulle, mistä minut kyllä näet, taikka huomaan minä sinut tiellä. Paremmaksi varmuudeksi leikkaa sentään rautatammen oksia, joita sirotat tielle joka kuuden askeleen päähän siksi kun tulet tasangolle; se olkoon sulle palatessasi merkkinä ja oppaana, kuten Ariadnen lankavyyhti Perseuksen pojalle tämän lähtiessä Kretan labyrintista.» Sancho lupasi työtä käskettyä; ja saatuaan herraltaan siunauksen matkalleen ja molempien
|
Taruaarre II. — 5 |
65 |
