leen. Kohtaa kuuluu vain epätasaisesti nytkähtelevä kuorsaus, ja nukkujan leveä suu longistuu rehtevän avoimeksi.
Vähän ajan perästä vääntäytyy tupaan leveäharteinen tukkilainen, joka on viikolla tullut taloon ja nyt viettää ensimmäistä pyhähumalaansa. Hän aikoo panna piippuun, mutta huomaa sen olevan entisiä perskoja täynnä ja alkaa kaivaa niitä pois. Kopistettuaan kahvit kouraansa hän havaitsee nukkuvan pojan, tarkastelee tätä pitkään ja sanoo:
– Eikös tuo ole juuri se sama poika, joka kuuluu niin tykkäävän piipun kahvista. Ota nyt kerrankin himoosi...
Ja samassa hän kaataa kourallisen perskoja Ierin rentonaan auki ammottavaan suuhun.
Poika riipaisee kourauksen kuorsauksen mukana jonnekin väärään kurkkuun, sitten muutaman kerran tukahdetusti yskäisee, mutta menee pian mustansiniseksi ja lakkaa hengittämästä.
– So, so, soso, – äännähtelee humalikas tukkilainen, – mitenkäs tässä nyt kävi?
Eläkevaari on tapauksen huomattuaan kömpinyt nurkastaan. Hän katsoo hengetöntä poikaa ja katsoo tukkilaista; sanoo sitten kirahtelevalla vanhanmiehen äänellä:
– Niin se kävi... himossa siittämäsi pojan himoonsa
tapoit.
39
