44
[s. 44] Mutta minkä näköinen olikaan Luru päästyään jälleen jaloilleen! Mökö nauroi niin että kiljui häntä katsellessaan. Kun Lurun ruumiissa oli tervaa, niin olivat höyhenet tarttuneet koko hänen takaruumiiseensa. Ja siinä hän nyt seisoi hyvin merkillisen näköisenä. Koko ruumis mustana ja takana aivan kuin ihmeellinen pyrstön typykkä!
Mutta Luru ei mielellään kuunnellut Mökön naurua, vaan suuttui ja lykkäsi veljensä suoraa päätä laatikkoon. Ja kun Mökö sieltä nousi, niin oli hän vielä merkillisemmän näköinen kuin Luru. Hänellä oli höyheniä aivan pitkin ruumista.
Nyt suuttui Mökö ja lykkäsi Lurun vuorostaan laatikkoon, ja pian oli tämäkin samanlainen kuin veljensä.
Kun he nyt katselivat toisiaan, niin he molemmat alkoivat nauraa eivätkä enää voineet olla toisilleen vihaisia.
Mutta Pulla oli kuullut poikien naurun ja tuli katsomaan, mitä heille oli tapahtunut. Kylläpä Pulla suuttui nähdessään kaksi tällaista mustaa olentoa, joista se ei tiennyt, olivatko ne eläimiä vai lintuja. Koiria ne eivät olleet, sen Pulla ymmärsi, kun niillä oli höyhenet ja ne kävelivät kahdella jalalla; hevosia ne eivät myöskään olleet, eivätkä lampaita. Mutta ei Pulla sellaisia lintujakaan ollut nähnyt. Joka tapauksessa ne olivat Pullan mielestä olentoja, joita kannatti haukkua. Ja kylläpä se rähisi. Se oli niin vihainen, että äänikin tuli oikein kimeäksi, ja se yritti purra näitä ihmeolentoja.
