45
[s. 45] Mutta pojat eivät välittäneet Pullan haukkumisesta, sillä eivät he sitä pelänneet, vaan yrittivät ottaa sitä kiinni. Pulla koetti väistyä pakoon, mutta pojat saivat aina silloin tällöin siitä kiinni. Ja joka kerta, kun he koskettivat koiraan käsillään, tarttui heistä tervaisia höyheniä Pullan villaiseen turkkiin. Ja kun pojat viimein olivat pidelleet vastaanpyristelevää koiraansa sylissään, niin oli tämä aivan yhtä merkillisen näköinen kuin pojatkin.
Nyt oli Kiljusen saunan eteisessä kolme sellaista olentoa, jommoisia ei koskaan ennen oltu nähty siinä kylässä.
Kun Kiljusen palvelijatar tuli saunaa kohden ja näki, kuinka sieltä astui ulos tällaisia hirviöitä, säikähtyi hän niin kovasti, että lensi äkkiä selälleen sellaista vauhtia, että heitti siinä mennessään kuperkeikan. Sitten hän läksi ravaamaan taloa kohden huutaen koko matkan:
— Saunassa on kummituksia! Saunassa on kummituksia!
Tämäpä oli pojista hauskaa, ja he läksivät nämät huudot kuullessaan juoksemaan pihamaalle. Illan hämärässä ei isä Kiljunen laisinkaan tuntenut poikiaan, vaan pelästyi hänkin ja luuli niitä joiksikin metsänpedoiksi, sieppasi ensimäisen aseen, minkä sattui saamaan käsiinsä, ja ryntäsi niitä kohden. Tämä ase oli äiti Kiljusen päivänvarjo.
Äiti Kiljunen löi ensin kauhusta kätensä päänsä yli yhteen ja kiljaisi niin kovaa kuin ainoastaan Kiljunen
