Sivu:Kiljusen herrasväki.djvu/52

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu

46

[s. 46] voi kiljaista ja sieppasi aseekseen isä Kiljusen kävelykepin.

Pojat pelkäsivät saavansa selkäänsä ja läksivät pakoon pitkin maantietä.

Ensimäiseksi tuli vastaan eräs isäntä ajaen hevosella. Hevonen hyppäsi heti takajaloilleen pystyyn nähdessään nämät juoksevat hirviöt ja läksi sitten laukkaamaan tiensyrjään, kaataen aidan mennessään.

Seuraava vastaantulija oli eräs lihava emäntä. Ei hän, paksu kun oli, pakoon jaksanut juosta, vaan kääntyi tiepuoleen ja pisti päänsä erääseen pensaaseen, luullen siinä olevansa turvassa. Ja hän huusi, ai, kuinka hän huusi!

Mutta jo oli koko kylä liikkeellä. Kaikki tarttuivat mikä mihinkin aseeseen, ajaakseen kummitukset pois kylästä. Millä oli harava, millä talikko, mikä heilutti suurta seivästä, mikä luutaa.

Pojat jo oikein säikähtyivät tästä takaa-ajosta ja menivät viimein erään aitan alle piiloon. Siellä he olivat ainakin toistaiseksi turvassa.

Kun kylän väki yhdessä Kiljusen isän ja äidin kanssa keskusteli, millä keinoilla nämät kamalat hirviöt saataisiin aitan alta pois, pistivät pojat päänsä esiin ja sanoivat:

– Tui, tui!

Ja silloin isä ja äiti tunsivat heidät. Ja tuntiessaan poikansa he huusivat ilosta. Ja se huuto, se oli oikea Kiljusten riemuhuuto.