Sivu:Kiljusen herrasväki.djvu/60

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu

54

[s. 54] hän pani ne suuriin tyhjiin laatikkoihin, nostatti ne rattaille, ja niitä nyt tuotiin Kiljusten taloa kohden.

Kun kuormain ajajat olivat tulleet pihalle, kysyi isä Kiljunen, joka oli äidin seurassa tullut portaille:

– Mitä te nyt tuotte, kun se niin kovasti narisee ja pirisee, naukuu ja mankuu?

– Täällä on kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa! sanoivat miehet.

Ja sitten he alkoivat kaataa laatikoita nurin. Ja mistäpä hyppeli kissoja esiin. Kun miehet olivat kaataneet pihalle kaikki kissat, käänsivät he hevosensa ja ajoivat pois.

Olipa siinä jos jonkinlaisia kissoja, oli suuria ja pieniä, harmaita ja kirjavia, oli valkoisia ja mustia ja monta ruskeatakin, oli hännällisiä ja hännättömiä. Ja kaikki nämät kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa seisoivat nyt Kiljusen pihalla eivätkä tienneet minne olisivat vieraassa paikassa menneet.

Oli tämä näky Kiljusistakin niin merkillinen, että he vaikenivat pitkäksi aikaa. Ja se oli jo ihmeellistä, että Kiljuset vaikenivat, sillä sitä ei heille usein tapahtunut. Mutta eihän joka päivä saakaan nähdä kahdeksaasataaseitsemääkymmentäkuutta kissaa yht’aikaa. Tuskin sitä kukaan muu onkaan nähnyt kuin juuri Kiljuset Mökön ja Lurun syntymäpäivänä.

Pulla ensimäisenä lausui kissat tervetulleiksi. Se oli mennyt poikien taakse piiloon ja astui nyt Lurun laihojen säärien välistä esiin ja päästi iloisen haukunnan.