57
[s. 57] Ja sitten sitä mentiin moneen kertaan talon ympäri. Talon takana olivat kukkapenkereet ja kyökkipuutarha. Kun tämä kissalauma sen yli ravasi, niin ei kohta näkynyt enää mitään viheriäistä, ei muuta kuin musta multa; sinne olivat kadonneet sekä kukkaset että kyökkikasvit.
Mutta eiväthän kissat jaksaneet tällä tavoin iankaikkisesti juosta. Niiden teki mieli jo päästä jonnekin turvaan.
Keskellä pihamaata oli suuri koivu. Tuo suuri harmaa kissa, joka oli toisten johtaja, ryntäsi sitä kohden ja kiipesi siihen. Pian olivat toisetkin kahdeksausataaseitsemänkymmentäviisi kissaa kiivenneet sen oksille.
Kylläpä oli koivu merkillisen näköinen, kun siinä oli kissoja niin paljon, että oksat oikein notkuivat. Ei sellaista koivua joka päivä saakaan nähdä!
Pulla tuli puun alle ja alkoi haukkua. Mutta silloin kaikki kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa päästivät aivan yht’aikaa naukunan, ja oikein vihaisen naukunan. Se oli sellainen ääni, että se kuului monen kilometrin päähän.
Kaikki oli tähän asti tapahtunut sellaisella kiireellä, että Kiljuset eivät olleet vielä ehtineet tehdä tai sanoa mitään; he vain seisoivat ja päivittelivät kissojen juoksua ja Pullan takaa-ajoa.
Mutta kun koivu alkoi tulla aivan täyteen näitä elukoita ja näytti aivan kuin joltain merkilliseltä hedelmä-
