Jonkun aikaa Kiljusen herrasväki pysytteli maalla aivan rauhassa, ja Helsinki oli jo ennättänyt unohtaa heidän vierailunsa. Heidän siellä olostaan ei ollut jäänyt jälelle mitään muuta kuin lause, jota helsinkiläiset usein käyttivät. Tämä lause oli: «Kiire kuin Kiljusilla!»
Mutta kun pimeät elokuun illat tulivat ja elämä alkoi käydä yksitoikkoiseksi, sillä se saattoi Kiljusillekin tulla yksitoikkoiseksi, alkoivat he puhella Helsingistä. Pian oli heissä herännyt ajatus, että sinne olisi hauska jälleen päästä. He olivat aivan varmasti vakuutettuja siitä, että kaikki tulevat hyvin iloisiksi, kun he vain ilmestyvät kaupunkiin.
Äkkiä he päättivät lähteä Helsinkiin.
Ja kun Kiljusille aina tapahtui kovin merkillistä matkoillaan, niin oli tämäkin matka sellainen, että se olisi oikeastaan historiaan kirjoitettava.
Tehtyään tämän päätöksensä riemuitsivat he itse siitä niin kovasti, että huusivat kaikki yht’aikaa. Ja kun he olivat toisilleen tällä tavoin ilonsa ilmaisseet, meni-
